Sataa sataa kirosanat ropisee...

No niin, siinä sitä taas mennään. Olen "saarroksissa" kotonani. Jos meinaan kauppaan lähteä, on pakko tehdä se kävellen, autolla ei ole mitään asiaa lähteä, ei vaan ole pitoa. "Kotitiemme" nousee käännöksestä suhteellisen jyrkästi, ja eilen iltalenkille lähteissäni totesin sen olevan ihan luistinbaana. Olin jo aiemmin miettinyt mahdanko päästä työhaastattelusta kotiin enkä kyllä olisi kitkarenkailla päässytkään ellei tie olisi ollut vielä vähän sohjoinen ennen vesisateen alkua. Onneksi autossamme on "winter"-asetus joka pudottaa renkaiden pyörimisnopeutta ja lisää näinollen pitoa. Muuten olisi Volvomobiili sutaissut kuin Kaisa matikankokeessa ja sinne olisi pitänyt jättää kulkuväline tienvarteen. Noh, kuten sanottua, iltalenkille mentiin tyttöporukassa Helmin ja Sakon kanssa Sakon edetessä kirjaimellisesti sivuluisussa kun ei pöljä ymmärtänyt kulkea lumipenkkaa kun se vielä oli käytettävissä... Oli kyllä erinomaisen koomisen näköistä nähdä koiran etenevän tassuakaan liikauttamatta vuorotellen kylki tai persi edellä, oli hyvä että oli leveä panta jolla jarruttaa ettei tuo karvapulkka mennyt suoraan "isommalle tielle". Palatessamme lenkiltä siellä jo olikin traktori nostamassa autoa joka oli lipsauttanut takapyöränsä ojaan ja nostanut näin etusorkan ilmaan, vain pari tietä meistä kaupungille päin.

Kotitie on niinikään kauttaaltaan vesipintaista luistinbaanaa, hiekkatiellä kun tuo jää tuntuu pysyvän aika pitkään kun asfalttitieltä jo sulaa pois. Menimme Sakon kanssa "vesitöihin", täytyy sanoa että mieluummin olisin ollut lumitöissä. Tein vähän ojaa ja ohjasin vettä pois jään päältä Sakon sukellessa jäniksenpapanoiden perässä milloin omalla, milloin naapurin pihalla. Koskahan tuo elikko ymmärtää mitä tarkoittaa falsetissa kiljuttu "tule POISSS sieltä!"?

Täytyy varmaan avata pihaanajotien kaksoisportti tuosta koira-aidasta jos Lassella kotiintullessa menee jarrutus pitkäksi, voi sitten ajaa kinnerin suoraan takapihalle, siellä tulee kitkainen hiekkakasa vastaan. Onneksi ei sentään talon seinä. Toisaalta jos tuossa vähän liian kovalla vauhdilla yrittää kääntää autokatokselle niin sieltä sitä talon kulmaa sitten on jo tarjolla...

Jotain positiivista tässä vedessä silti on. Sakohan tuli meille kokolailla samanlaisessa sateessa, lieneekö pentu kivaa säätä oikein nähnytkään. Vaikka Sako on syntynyt elokuun alkupuolella, ei se liene ulos päässyt vielä kesäkeleillä. No, ehkä syys-lokakuussa se on päässyt maistamaan venähtäneen kesän viimeisiä anteja. Hauskaa on huomata että Sako, josko yrittääkin vältellä ylimääräisiä pissityskäyntejä pihalla silloin kun on märkää, ei toisaalta kärsi ensinkään sateesta. Siellä se sohlasi menemään pitkin mantuja satehessa, ja teimme jopa vähän tottisteluja/agihyppyä ja pujottelua. Onneksi "agilitylainakenttämme" ruoho näyttää siltä että se sulattaa lumen suoraan eikä muodosta siihen jäätä joten meillä on ainakin yksi paikka jossa harjoitella niin että on pitoa, Sakohan veti jo turvat suoraan etupihalle päästettäessä, kuvitteli hidastavansa syöksyään autokatokseen ja rompsahti vesilätäkköön aivan mahalaskumentaliteetilla niin että vesi senkuin roiskahti. Ylös, ravistus, ja taas mentiin. Dobberin vaistolla ei näemmä hävetä yhtään, muut koiramme olisivat koittaneet naamioida rypemisensä jotenkin "näin mun oli tarkoituskin tehdä"-liikesarjalla, tuo vaan oli vähän että "oho", ja meno jatkuis. Se on urpo ihan luvan kanssa.

Koska tuosta kosteasta kurjuudesta ei halua kuvaa laittaa, pistän piristykseksi Rontista napatun otoksen. Se etenee lumessa huomattavasti paremmin kuin vedessä. Harvoin siitä silti noin vakavaa kuvaa saa. Toinen punnertaa Ihan Tosissaan. :D