sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappupiknikille vesiteitse!

 Facebookin ihmeellisestä melontamaailmasta löytyi uusi melontakaveri Riikka, jonka kanssa tapasimme tänään vappupiknikin merkeissä ensimmäistä kertaa nokatuksin. Suuntasimme Aurlahteen jossa oli säähän nähden yllättävän vähän porukkaa, eli kiulumme mahtuivat rantahietikolle mukavasti eikä piknikpeittojen kanssa tullut reviirikamppailuja.


 Koska päivä oli mukavan lämmin muttei liian tuulinen, oli rannassa tarjolla ohjelmaa lapsille ja lapsellisille (kuten minä). Saippuakuplat ovat ihmeellisiä ja iiiiiiisot saippuakuplat ovat maagisia!
(Kuvat saa klikattua isommiksi, jolloin näkee koko komeuden.)

Melonta kaverin kanssa on paitsi turvallisempaa myös mukavampaa kun voi yhdessä huokailla luonnon kauneutta ja toisaalta sitten yhdessä huohottaa kun raahaa kajakkeja reissun jälkeen mäkeä ylös. Miten paljon ne painoivatkaan vaikka eväslaukku oli syöty typötyhjäksi??

Riikka oli asennoitunut vappumeininkiin ostamalla meille molemmille pallot kajakkeihin. Pelkästään tuo hevonen osoittautui niin riehakkaaksi että sille voisi omistaa kokonaisen blogipostauksen, Riikan itselleen valitsema pikkuaurinko sen sijaan karkasi taivaalle jo kotipihassa kun narun ja pallon välit menivät tuntemattomasta syystä bänks. Minä puolestani olin asustevastaava ja olin valinnut tiimillemme (jonka nimesin Riikalta kysymättä Kukkahatturoiskijoiksi) niin räikeät ja karmaisevat hatut että varmasti näyimme veneilijöille jo kaukaa. Hatut tulivat pieneksi yllätykseksemme jopa tarpeeseen, sillä ainakin allekirjoittaneen käsivarret punottavat ujosti eli aurinkoa piisasi. Auringonpistos jäi tällä kertaa sen karanneen vappupallon osaksi.

Olipa mahtavaa olla vesillä! Riikalle pisteet rohkeudesta lähteä Hunningolle. :)

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Persoonallinen iltapäivä CardeHumman tyyliin.


 HUOMIO! Näiden kuvausten ulkopuolella emme ikinä koskaan milloinkaan ratsasta ilman kypärää!

Kaikki alkoi siitä kun ystäväni pyysi minua mukaan kuvauksiin tulevana keväänä. Tarkoitus olisi etsiä projektin osallistujista kaikista se oma sielu ja kauneus joka meinaa toisinaan likaantua kielteisen minäkuvan pyörteissä . Kertoessani toiselle ystävälleni Ullalle tulevasta haasteesta hän innostui niin paljon että päätimme järjestää pienimuotoisemman hauskanpitoiltapäivän. Tai no, pienimuotoisemman ja pienimuotoisemman, huomasin paikalle saapuessani että siellä oli jo sekä meikkaaja että kampaaja.

Ulla oli aiemmin viikolla käynyt hamstraamassa pukuvuokraamosta erinäisen määrän asuja, ja vietimme perjantain nauraen itsemme tärviölle sillä emme mahtuneet asuihin kuin osittain. Sunnuntaiksi olikin haaste osallistujille tuoda kaikenlaisia hetaleita mukanaan että tästä "pukuesteestä" päästäisiin yli.

Kaikki saivat itse valita ja muokata asunsa, ja koitin sitten kuvata heidät mahdollisimman "asujensa näköisinä".

Saanko esitellä:
 Hevosensa islanninhevosesta huutokaupoin shireksi päivittänyt "mustalaisruhtinatar" Tiina.

 Kaunis hobitti Konnusta tai Kontulasta, tilan emäntä Ulla.

 Vuoroin "eteerinen ja espanjalainen" prinsessa, Ullan ihastuttava tytär Kaisa.

 Ja sitten minä, jonka toive oli saada otos joka kuvastaa ystävyyttä. Keskiaikainen konifani Kaisa.

 Näillä kahdella hurjalla oli aikaa ottaa useammatkin "perheenjäsentenväliset" ja lumi pöllysi. Kaisa pisteli ansiokkaasti menemään ilman satulaa lopulta hevosella kuin hevosella, vaikka arveli että lähtö tulee jos liukas hamekangas menee hänen ja hevosen väliin. Kuvista käy hauskasti ilmi miten hevosten sijoittuminen kuvissa, ihmisten asut ja liike tekee jokaisesta tilanteesta uniikin. Se olikin yksi tämän päivän ideoista,  todistaa ettei liki tuhannessa kuvassa ollut kahta samanlaista, miten jokaisen persoona tuli esiin ratsastustyylistä lähtien, ja miten iloinen hymy on tärkeämpi kuin mikään asu.
 Tällä tapauksella, vähän kuten kaikilla pidetyillä turnajaisillakin, oli taipumus sytyttää revanssihenkeä. "Sitten keväällä kun otetaan seuraavat kuvat, voitaisiin..." Mitähän jännää silloin keksitään?