Tänään oli Sakolla oikein urakkapäivä. Ensin lastasin sen autoon ja ajettiin vaihteeksi eläinkauppaan hakemaan kevythäkki. Tuo lentokuljetusboksi on kuin patarumpu ja kun sinne ujuttaa yöåymään pitkäraajaisen koiran, on kumina taattu. Lisäksi "pehmokenneli" on isompi joten ehkäpä nuo yötramppaamiset jäävät koikkalaiselta vähän vähemmälle. Epäilen edelleen että sillä mahtaa olla vähän jotain kasvukipuja jotka pitävät unen keveänä ja ajavat ylös verryttelemään nyt kasvupyrähdyksen aikana. Tokihan joidenkin mielestä minulla on jo johtajuusongelma ja sata muuta oiretta kun koira valvottaa. ;)
Sen jälkeen ajeltiin ympäri "Härmää" etsimässä jos jotakin, hienosti osasi Sako odottaa yksin autossa. Ajattelin että siellä ois alkanut tuhannen tulimmainen joikaus kun selkänsä kääntää, mutta vielä mitä. Palkkioksi tästä loistokäytöksestä Sako pääsi hiekkakuopalle juoksemaan. Pehmeä hiekka teki tehtävänsä sekä koiralle että emännälle, mutta silti Sako lähtee kyllä vielä Helmin kaveriksi agilityharkkoihin että Lasse ja pojat saavat vähän hengähtää.
Päivän hupihetki koettiin hiekkakuopalla kiivetessämme suht jyrkkää märkähiekkaista rinnettä ylös. Sakolla niinkuin muillakin isoilla koirilla on aivan vilpitön tarve tulla "vastaan" ihan kirjaimellisesti kun emäntä puskee mäkeä ylös hitaasti. Kuten arvata saattaa, Sako teki sen vieläpä aivan yllättäen kun olin jo ihan hapoilla ja melkein verta sylkevänä kiipeämässä viimeistä taivalta.. Tadaa! Tuu jo! (tassut olkapäille niin että pätsähti). Kyllä hetken aikaa kädet kävivät ihan ropeleina ja mietin että mahtoiko nousun alkupäässä olla isoja kiviä jos tästä lähdetään heippakuperkeikkaa takaisin alas. Olisi varmaan ollut sellainen Kodak-moment.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti