Monsuunikausi

Olemme saavuttaneet absoluuttisen maksimin mitä sateen sietämiseen tulee. Otin koirat sisään aamupissiltä, huomasin portin auenneen yön myterissä MUTTA totesin KAIKKIEN koirien olevan aidan sisäpuolella. Voimme todeta sateen nujertaneen koiraeläimemmekin.

Okein, oli vähän yliampuvaa ostaa "toppaloimet" koirille tuossa pari viikkoa sitten. Jospa tässä voisi koettaa käänteistä toimintamallia, ostaisinkin sadeloimet? Jäin kiinni, olen katsonut ensi viikon säätiedotetta jossa luvataan sopivaa -5 astetta ja päästään taas liukastelemaan kun talvi yllättää suomalaiset ensimmäisen kerran tämän vuoden puolella. Ensi viikolla valittelen sitten taas kun tie on jäässä enkä pääse kotiin. Koskaan ei ole hyvä.

Torstaina pidettiin oikein hupia sisällä kun ulos ei kertakaikkiaan kukaan halunnut. Silppusin paketillisen nakkeja joita Lasse sitten piilotteli pitkin keittiötä ja olkkaria. Tähän mennessä juttu kuulostaa absurdilta mutta otimmehan toki koiratkin mukaan hauskanpitoon. :) Yksi kerrallaan pääsivät koirat etsimään oman satsinsa nakkiloita, ja armoton nenätyöääni täytti talon. Sako osoittautui ensimmäisellä virallisella piilotuskeikallaan varsin taitavaksi ja määrätietoiseksi etsijäksi. Ei sillä, tuon kokoisella nenällä pitääkin tulla valmista.

Helmillä oli niin paljon virtaa sen odotettua vuoroaan mielestään aivan liian pitkään että se painoi kuin villiapina metrissä seinällä eikä malttanut keskittyä ollenkaan. Lopputulos oli että se läähätti niin kuumissaan ettei enää oikein osannut käyttää nenäänsä. Loppua kohti sentään vauhti vähän laantui ja löytyi myös ne nakinpalat jotka oli "piilotettu" keskelle lattiaa.

Rontti taas oli varmaliikkeinen vanhempi herra, sille syttyi kiilto silmiin kun se päästettiin portista, mutta se eteni tasaisen reippaasti nameja ohittelematta. Oli kiva nähdä kun sekin nautti silminnähden työstään, ja toisaalta oli hauska nähdä miten se osaa jo tarkistaa tietyt paikat eikä vain mennä nenänsä varassa. Monitaituri selvästikin.

Ego niinikään heräsi talvihorroksestaan kun se päästettiin omaa nakkiannostaan etsimään, vilkkaasti se töpsehti paikasta toiseen herkkuja poimien. Kaikilla koirillamme oli yllättävästi haastetta pienen sokkeloisen talon sisäetsinnässä heti jos nakki oli "irti lattiasta". Hajujälki sekoittui tehokkaasti ahtaassa tilassa ja töitä oli todella tehtävä keskittyen. Egon valtti on sen ilmavainutaito. Siinä missä muut vaan nostavat vähän nokkaansa ja toivovat parasta, Ego nousee jäntevästi takajaloilleen kuin mangusti ja ottaa sitten tarkkoja suuntimia lihajauhomäisketuotteiden sijainneista.

Hauska oli huomata että kyllä tuo kymmenen minuuttia rankahkoa aivotyötä per nenäeläin tainnutti lauman varsin totaalisesti siinä missä parin tunnin natsikuritassuttelu hihnoissakin. Etenkin Sako tuntui mukavan raukealta saatuaan käyttää päätään. Sakon nenästä puheen ollen, siitä puuttuu pieni pala. Se on tapahtunut ollessamme kotona, mutta tarvittaisiin CSI tutkimaan miten kaikki on tapahtunut. Onko flikka paininut jonkun kanssa ja telonut, nyhrännyt sen itse toikkaroidessaan jonnekin vai onko sitä joku kerrankin osunut kuonoon komennusmielessä.
Kaikki vaihtoehdot ovat hyvin todennäköisiä koska joka ikistä toimintaa toteutettiin seitsemän minuutin sisällä kotiintulostani. Jostain syystä kotiin tullessani hyvin usein alkaa ajatusteni taustalla soida vanha poppikamaluus "Mennään apinatarhaan eikä ikinä pois, mennään apinatarhaaaaann..."