Talviurheilua.

Pitkä pakkasjakso koetteli sekä koirien että omistajien hermorakennetta. Kun sää viimein lauhtui, oli pääni jo pehminnyt lopullisesti ja kaipasin Äksöniä isolla Ä:llä. Helppo ratkaisu piileskeli autotallissamme jossa oli Espoossa asuessamme ostettu kuntoiluväline vielä kuljetuslaatikossaan. :)

Nyt tuli sen hetki. Staffien metsätielenkittämistä varten ostamani ns. "trigger-pyörä" kaivettiin esiin ja koottiin. Olisihan se ollut aloittelijan touhua laittaa nöyrä staffi liinaan. Vielä mitä, Sako mukaan ja canicross-vermeet päälle. Pitemmän liinan olin tilannut aiemmin kun olin saamaisillani järjettömimmän päähänpiston ikinä, hankkia sukset valjakkohiihtoa varten (onneksi tulin järkiini sittemmin).




Tässä pelivälineet. Tuo pyörävärkki on vieläpä semmoinen että sen saa taitettua kasaan, joten tuo on kätevä heittää auton perään kesällä ja mennä etsimään hiekkateitä maalaismaisemasta. Mulla canicrossiin eli suomalaisittain koirajuoksuun soveltuva ManMat:in vetovyö johon kiinnitin koiran 2,5m pitkällä osittain joustavalla vetoliinalla. Sakolla päällään Zero "Faster"-valjaat. :)

Ai tykkäsikö Sako kovemmasta lenkkeilyvauhdista? Mitäs luulette?



Oikea vastaus, tykkäsi se. Kuin hullu puurosta. On harvoja asioita mitkä tuolle AD/HD -kengurulle ovat menneet kerrasta perille, mutta tämä meni. Okei, näissä kuvissa on toinen kerta kun hommaa koetetaan, mutta silti! Se lähtee innokkaasti matkaan ja pitemmällä suoralla sovittaa itsensä semmoiseen "matkavauhtiin", lupsakkaaseen laukkaan. Ylämäissä ja suorilla (joissa vauhti laskee tarpeeksi että uskaltaa laskea kenkää alas jalakselta! ;)) autan sitä potkuttelemalla itse vauhtia jolloin vedettävä taakka vähän kevenee.

Ensimmäistä kertaa kokeillessani ihmettelin oikein miten "reunaan!"- ja "eteen!"-käskyt toimivatkin niin hienosti. Vasta vauhdin ollessa kovimmillaan ja tuulen viheltäessä korvissa tuli blondille mieleen pohtia jotta olikohan koiralle tullut opetettua hidastuskäskyä ja mikä se mahtaisi olla? :D Noh, oli sille ja käsky jopa toimi. Kyllä koko Routio kuuli miten hieno tyttö mulla on. :)


Tässä vielä kevyt extreme-väläys kuvanottotilanteesta. Tässäkin ruusussa on piikkinä se että olen opettanut Sakon kulkemaan vasenta laitaa. Ja sitä se sitten meni. Ei puhettakaan että se olisi ohittanut hienosti, se veti suoraan päin. :D Saati että se kulkisi oikeaa reunaa niinkuin ilmeisesti pyöräluokan kisoissa pitäisi mennä. (Ja juu ei olla ihan kisakunnossakaan. Tai koira ehkä, emäntä ei tasan)

Sittemmin kävin uudestaan testaamassa tuolla "julkisilla paikoilla" tätä meininkiä. Sako meni hienosti jo vähän pitemmänkin matkan (n. kilometri yhtä soittoa), poseerasi valjaissaan niistä kysyneelle perheelle. Takaisin tullessamme ohitimme opa hölkkälenkkijän mallikkaasti, näytti tuota naisihmistä hieman naurattavan tuo ilakointimme ja koohotuksemme.

Harjoituksen tavoite täyttyi, saatiin vauhtia muttei vaaratilanteita. Bonukseksi laskettakoon tuo uusi koiraperhetuttavuus. :)

Tiedän että joulu meni, mutta aion kyllä kirjoittaa "Juhannuspukille", josko saisimme Sakon kanssa kevätlahjaksi Kickbiken jousitetulla etupäällä ja paremmilla jarruila. ;)

Kunnon talvi

Talvi on mielipiteitä jakava vuodenaika. Ensin tulee syystalvi: märkää, mutaa ja pimeää silmänkantamattomiin. Silmänkantamaton on tässä tapauksessa noin 3,5 metriä, koska sen pitemmälle ei tuossa säkkipimeässä näe. Kuluneena vuonna valkeaa joulua ei kyseenalaistettu, lumi tuli hyvissä ajoin ja pysyi kanssa. Tammi-helmikuussa saadaan sitten sitä "parempaa talvea". Silmänkantamattoman määritelmä muuttuu sydäntalven kohdalla, horisonttia näkyy lumisokeuden rajaan saakka, hanki kimmeltää niin että tuntuu kuin asuisi timantin pinnalla. Aurinko lämmittää kasvoja (sen hetken kun malttaa roikkua taivaalla) ja lupailee kevättä kun pakkasesta huolimatta räystäisiin muodostuu jääpuikkoja. Eikä muuten ole hyttysiä! (Paitsi se yksi joka joulukuussa ilmestyi yhtäkkiä ikkunaan räpistelemään, ties mistä halkokasasta se kulkeutui...)


Jos nuoskalumi on pitempikarvaisille koirille talven kääntöpuoli, lyhytkarvaisilla lajitovereilla pakkaslumi on se, joka tarttuu turkkiin ja silmäripsiin. Helmillä ei pahimmillaan näkynyt noiden jokaiseen karvaan tarttuneiden jääpalleroiden seasta kuin silmät ja nenä. Koirien kropat ovat kuin neulatyynyjen pilakuvia ja ulko-ovella koiria täytyy sivellä melkoisen voimakkaasti että saa tuon jääpinnan pois niiden turkista. Ja senhän arvaa miten paljon koirat pitävät siitä että niiden herkistä vatsakarvoista tai takamuksen "villahousupyörteistä" rapsii jäätä irti...



Itse varsin jyrkältä katolta valuu "talvityömaa" loivemmalle kuistin katolle meitä ihmisiä varten. Kaksi korkeanpaikankammoista kiipesi liukkaissa toppahousuissaan peltikatolle lumenluontiin. Tänä vuonna sentään hoksasin aloittaa tämän kun kyseessä oli pakkaslumi, nuoska painaa kuin synti ja katto on liukas jos valitsee lämpimämmän päivän tähän savottaan. Josko katon välissä asuva hiirikin sai käpälät alleen ja suksi hiiteen. Jos ei, se on sihdattava litskun viritykseen tuota asukasta varten. Meillä ei pidetä hiiristä muutoin kuin käärmeiden ruokinta-aikaan. Ironista on että tuota mahdollisesti pyydykseen jäävää pallokorvaa ei voi syöttää lemmikkikäärmeillemme, vaan joudun hankkimaan eläinkaupasta erikseen ruokahiiriä. ;)

Kaivoin esiin viipaleen talvea tuosta katolta, siihen kun oli niin kivasti valunut/satanut lumi vähän puun vuosilustoja muistuttavaan tyyliin. Siitä näki oivallisesti joulukuun agendan. 10cm pakkaslunta, päts. -> suojaa ja sitten jäätä. Ja tämä toistui kolme kertaa. Yllättävän sama määrä sieltä räpsähti lunta aina kerralla, sen jälkeen oli järjestään aina hetken hengähdystauko että ehti lumitöihin. Hauskaa. Paitsi se että tuo pikkulapio törröttää edelleen tuolla ylemmän katon harjassa pystyssä kun tuli kiire alas komentamaan koiria. Tehotytöt Helmi ja Sako kun ehtivät juosta 49 rinkiä takapihalla karattuaan etuovesta ottamaan osaa tuohon lumenpudotukseen. Helmi innostui isoista lumikönteistä niin että raapi kynsivallinsa verille paakun kanssa painiessaan. Noh, tuleehan se lumi, ja varmaankin lapiokin sieltä alas keväällä viimeistään. :D

Lumiprinsessat Helmi ja Sako menevät ulos säällä kuin säällä ja niiden kesällä vakiintuneet kiitolaukkareitit näkyvät selvästi pihallamme talvisinkin. Jos niiden täytyy päästä johonkin "tavallisuudesta poikkeavaan kohtaan pihaa", ne tulevat ensin polkuja pitkin risteykseen ja kääntyvät siitä sitten uusille urille. Huolestun kuitenkin vasta jos ne alkavat pystyttää liikennemerkkejä tai nimetä polkujaan. :)

Lumiukot Rontti, Ego ja Igor painivat päästäkseen toinen toistaan lähemmäksi tulisijoja, Rontti on ainoa joka humppailee menemään noilla likkojen tallaamilla poluilla. Kääpiöpinserit vahtivat mielellään pihaa takan lämmöstä ja käyvät ulkona vain yllytettyinä/pakotettuina. Lenkkeily onkin jäänyt näillä säillä melko olemattomiin. Kun pakkasta on -15 astetta tai yli, meillä ei pitkälle pötkitä ennen kuin koirat alkavat nostella tassujaan ja ravistella korviaan kylmän merkiksi.

Odotan innolla vähän leudompia päiviä, jolloin tassuttelemme lauman kanssa valtaamaan menetetyt reviirit takaisin. Siihen asti pidän koirien niin rakastamat takat lämpiminä, asetan takkatuoleihin ostamani uudet lampaantaljat ja siirrän vanhat taljat lämmikkeiksi koirien peteihin. Itse ulkoilen hakemalla polttopuita hyristellen ja pärskien, ja kaivautumalla sitten koirineni vällyihin olohuoneen sohvalle.

Tänään ohjelmassa on talvipäivä pikakelauksella: Äkkiä ulos kun aurinko on vielä taivaalla, koirille toppamanttelit ja pieni lenkki niin että lumi pöllyää. Sen jälkeen naamoja kipristellen sisään, ja nauttimaan liikunnasta - seuraamme koirien kanssa mielellämme viidenkympin perinteistä hiihtoa, telkkarista.