Remontin loppu ja rentoutumista.

 Kuluneen viikon aikana "nakutinakutitoiminta" siirtyi sivupihalle, ja lautaa kiipesi seinälle kiihtyvään tahtiin.

 Kerran kolmessa vartissa Mendo sai Sakolta pusun. Sakolta myös poistettiin tikki simmusta ja silmäluomi näyttää parantuneen hyvin.

 Raksa-Rontti kiipeili telineillä ja karkasi Igorin kanssa tyhjentämään lintulaudan alustaa heti jos silmä vältti portin ollessa auki.

 Sakon ja Helmin talvibaana suli, taustalla näkyy salavan ympäri kulkeva vauhtiluuppi. Koiria harmitti suuresti kun ei lumipenkasta polun reunalla ollut enää apua, sinne hupsahtivat "sorbetin sekaan" kaaharit kun ei tuttu piennar yhtäkkiä enää antanutkaan sivutukea laukkakilpailussa. :D

 Kuvatodisteita siitä ettei Mendo aina ollut aivan uskollinen Sakolle, takin sisästä täytyi ulkoistaa tällainen pikkuhurmuri kun oli aika lähteä töihin. Igor on aivan järjettömän kuuma unikaveri ja sen lisäksi mielettömän sikeäuninen kun pääsee nukahtamaan, se oli aivan pökkyräinen kun se kaivettiin ulos "povarista".

 Näemmä timpuriltamme hommat käyvät vaikka silmät kiinni. Keittiön ikkunanpielet valmistumaisillaan.

 Viimeisiä nurkkalautoja kiinnittelemässä, tuon jälkeen alkoi sen sortin kilkatus ja kalkatus kun telineet siirtyivät takaisin kuljetuskehikoihinsa. :)

Väliaika, kahvia ja pull... hiiriä?? Nyt on Mendo päässyt seuraamaan rottakäärmeiden ruokailua muutenkin kuin telkkarista. Olihan siinä kahvitauolle semmoinen "conversation piece" kun luikertelevat lemmikkimme pistivät jyrsijät poskeensa. Hyvin tuo kaulanahka venyy eikä tehnyt edes tiukkaa. Glumps vaan, kuvassa viljakäärme nimeltään Liekki.

 Syvyyksistä nousee pinserinsukuisia päitä. Taidetta koteihin ja keittiöihin osa 67.

 Remontin viimeisenä iltana kävimme Ninan kanssa ratsastamassa ja Ninan täytyi takaisin tullessa vähän neuvotella Sakon kanssa siitä mitä vieraissa timpureissa hyppimisestä seuraa. Nina malttoi hetken murjottaa Sakolle löppäkorvan syrjähypystä, mutta pian typsyt olivat "normimoodissa", sylikoira sylissä. :)

Kuvassa pönöttää "karvakummilapsenlapsi" Kleppa, islanninlammaskoira 15vk. Remontin ollessa loppusuoralla Krisse kutsui minut ratsastamaan Isingillä koska jälleen kerran tuo ihana emäntä arveli alitajuisesti minun kaipaavan jotain muuta tekemistä kuin pihalla patsastelua vaikka kaunis päivä sopi kyllä haihatteluunkin (jota paremmin se sopi vain ratsastusretkeen). Vaikka ei remonttia itse teekään (onneksi!), sen seuraaminen päivästä toiseen ilman taukoja on melkoisen raskasta jo yksin sen takia että nurkissa pyörii vieras ihminen. Olin lisäksi nukkunut valtavan huonosti ja väsymys alkoi painaa siinä missä Mendoakin, jonka askel raksalla oli edelleen reipas mutta kasvot jo paikoitellen vakavat ja väsyneet. Ihmekö tuo kun urakkaa painettiin niin että koko kuukauden setissä oli vissiin peräti 2 lepopäivää. Ei ollut mikään ihan tavallinen timpuri tuo. :) Mutta asiaan: Ystävällisten ja seurustelunhaluisten tammojen ja islanninlammaskoirien kanssa puuhastelu vei väsymyksen ja vähän apean mielen sen siliän tien. Krissen kanssa juteltiin niitä näitä ja vaan nautittiin upeasta ilmasta, pienistä tuulenpuuskista huolimatta päivä oli ehdottomasti enemmän lämmin kuin kolea, ensimmäisiä kertoja tänä keväänä. Paras hetki moneen viikkoon oli kun sain vain olla tammojen luona ja rapsutella niitä auringonpaisteessa lenkin jälkeen. Vissa ja Ising olivat aivan ihania, jopa välillä varautunut Vissa oli oikein poikkeuksellisen nujuilevainen ja naaman painaminen Isingin valkoiseen karvaan toimi paremmin kuin purkillinen pillereitä (mitä tahansa pillereitä). Kyllä se vaan niin on että hevosen läsnäolo saa ihmisenkin balanssiin, kiire valuu kengänpohjista tiehensä ja hengityskin kulkee keuhkopussukoissa pohjaan saakka. Tammaterapiaa ja Krissen rauhoittavaa puhetta ja taas alkoi vähän pyrkiä huumorimieltä esiin.

 Kleppa oli vain harhautuskuva mutta aiheessa pysytään. Issikka-koirien sijaan 21.4. mentiin katsomaan issikka-hevosia. Nurmijärveläisessä jäähallissa järjestettiin Suomen ihka ensimmäiset jäätölttikisat. Kuvassa pääsääntöisesti talli Hestbakin ja/tai issikkakerho Hestneistin porukkaa. Oikeasti tapahtuma oli hieno ja seura hauskaa, kunhan mullistelivat kun hoksasivat kameran. :D

 Ei ihan se tavallisin näky kaukalon laidalla! Ääni joka syntyi hevosista hokkikenkineen narskauttelemassa mahtavaa tölttiä pitkin jäätä oli mieleenpainuva elämys. Ja jestas että yleisö sai rahoilleen vastinetta, upeita hevosia kilpailemassa taitavine ratsastajineen. Tapahtuma oli hyvin juonnettu, eteni ajallaan, ja tarjolla oli tietenkin issikkatuotteita, syötävää ja arpajaiset (joissa muuten vielä loppuunmyynnin aikaan oli kivoja palkintoja jäljellä). Täyden potin veti Krisse, jonka arvoista voitti 5/5. Ihan hyvä että yksi voitoista oli reppu, muuten olisi ollut vaikeuksia kantaa muut palkinnot ulos hallista. :D

 Viimeinen palkintojenjako. Järjestyksessä voittaja oikealla. Kunniakierroksella mieskolmikko veti kolme rinnan komiaa tölttiä maltillisempien pysyessä jonossa, ja yleisö hurrasi. En taatusti ollut ainoa joka sanoi että hevosen selkään olisi päästävä taas pikimmiten. :)

Uudet palotikkaat tulivat tilatusti juuri siten että Mendo ehti ne asentaa lähes viime hommanaan. Remontin aikana opin miten tärkeää on suunnitella tehtävät hommat etukäteen, miten työvaiheita voi ketjuttaa järkevästi, miten tärkeitä tauot ovat, ja sen, että vaikka olisi kuinka väsynyt, voi aina sanoa viimeiseksi "Kiitos tästä päivästä.". Kuinka monella suomalaisella työpaikalla duunari oikeasti sanoo noin, vaikka aihetta olisi jokaisella?

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, ja maalausprojektin odottelemisiin! Hyvää kevättä ja krookuksia itse kullekin!

Loppusuora avautuu!

 Perjantaikohan se oli kun oli oikein hieno auringonpaiste. Takapihan ruususta löytyi yksi pakkasta uhmannut punaposki, joka näivetyksessäänkin antoi toivoa kukkien jälleennäkemisestä.

 Pajunkissat täplittivät koivikkoa jotka vuorostaan huurteisina raidoittivat taivasta.

 Sää kääntyi huonommaksi, mutta niin vaan viikonloppuna suhahti pohjoispääty valmiiksi.

 Igor silmäilemässä uusia ulottuvuuksia. Mendo menee läpi harmaan kiven, ja verkkoaidan. Viimeinen pätkä raksatelineitä on kuin ponnahduslauta, ja koiria pitääkin valvoa etteivät ne hyppää vapauteen telineen päästä.

 Ensimmäinen krookus oli kuvattava mahdollisimman nopeasti ja kukan ympäristöä siivoilematta, yleensähän koirilla on pettämätön vaisto astua juuri siihen mihin ihminen katsoo, vaikka kohde olisi metrien päässä. Siis edellyttäen että tuo kohde voi mennä rikki tai littanaksi. Yritäpä samalla tavalla ohjata koiran tassua katseella silloin kun haluaisit siltä täsmällisen suorituksen vaikkapa agilityradalla, ei toivoakaan!

Sakolta leikattiin silmäluomesta kasvain viime viikon tiistaina. Tikki on vielä paikoillaan mutta Mendo ei oikein kestänyt nähdä ystäväänsä "pönttöpäisenä" eli suojakaulurin kanssa. Minua koiran harkinta ja hellävaraisempi navigointi tuon läystäkkeen kanssa ei kyllä haitannut, mutta koska Sako ei ollut osoittanut mitään hinkkaamisintoa silmäänsä kohtaan, poistimme kaulurin juhlallisin menoin. Voitte vaan arvata miten onnesta soikeaksi koira meni, ei niin että se olisi huomannut kaulurin poistumista mitenkään ylenpalttisen riemukkaasti, mutta siitä kauluria kiinnittäneen pannan alta kyllä kutitti mehevästi! Myös vauhti ulkona kasvoi entisiin mittasuhteisiinsa ja meno oli melko extremeä kun "ei yhtään tarttenu varoa", muka. Huhhuh.

 Maanantaina tuli keittiön seinusta ikkunanpieliä lukuunottamatta valmiiksi. Sunnuntaina valmiiksi leikellyt laudat suorastaan hyppäsivät seinälle, vaikka Mendo kyllä puheli jotain että ne eivät varsinaisesti hypänneet tuonne ylälappeen alle. Kuulemma väli kuistin katon ja ylärännin välillä on pieni kuin piru itte, ja peltiprofiili terävää miehelle joka on siellä pitkällään.

 Sateen sattuessa kannattaa valita kuiva purukeko sirkkelin alta suojapaikaksi. Ja taas tarkenee tähystää!

 Huisia pidettiin vastoin tahtoaan ulkona, se ei laisinkaan arvostanut myöskään hihittelyäni.

Rontti tähystelee autopaikoille. Sillä on ollut taipumusta mennä liian reunalle ja sitten pudota hupsistupsis milloin mihinkin, kaksi näyttävintä olivat putoaminen laiturilta lampeen sekä pitkospuilta suohon. Toivottavasti loppuremppakin menee ilman haavereita! Kuisti vielä odottaa uutta kuorta, mutta kohta ollaan enää lähtöitkuja (ja "pikkusesti siivoomista") vailla.

Kuluneen viikon kuvatuksia

 "Moi taas, me täällä, raksakoirat Helmi ja Rontti. Meille nauretaan kun istutaan tasapersiellä, ja minä Helmi vielä 99% ajasta nojaan selkääni johonkin, esimerkiksi tohon lämpimään Ronttiin."

 Tällainen aamuvastaanotto on Mendolle: unisia, rähmäsilmäisiä koiria silti valmiina päivän proggiksiin.

Aamuisin on ollut kirpeähkö keli, ei montaa pakkasastetta, mutta kuuraa koneiden päällä ja kompressorien öljyt jähmeinä.

Sako ja Helmi karistavat armottomasti unihiekat silmistään ottamalla muutamat oikein kunnon spurtit pihalla. Kiipesin lumikasan päälle ja koitin saada niiden kohelluksesta kuvan, mutta eipä tuo kaksinen ole, eikä välitä sitä urheilujuhlan tuntua mikä noille kaahareilla on. Laskeskelin että nämä neitokaiset liikkuvat päivittäin pelkästään spurttailemalla useamman kilometrin, rinnetontti lisää hommaan haastetta.

 Päivemmällä sitten keli on ollut lämmin, talon eteläseinusta etenkin sulaa kauheaa vauhtia, tai siis muuttuu savimutakakkalilliksi. Jämäpuista onkin tehty pitkospuita vähän auttamaan upottavassa kelissä. Raksa-Igor istuu ylijäämäkoolauslautapätkien päällä, kuulemma hän saa siinä istua jos haluaa... ;)

Igor on muutenkin Pekan suojeluksessa, ja ottaa kyllä tilanteesta aivan kaikki edut irti. Kuva taitaa kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Mikäpä siinä, kaunis päivä ja hyvää seuraa.

 Lämpimät päivät houkuttelevat myös raitaväkeä terassille, Huisi "pesii" vanhassa nyt jo hajonneessa tyynyssä, ja staffit persehtivät toistensa tuntumassa kuin siamilaiset kaksoset.

Huisi demonstroi miten kevät ilmenee, etenkin jos häviää juoksukilpailussa Sakon ja Helmin kanssa. Hännänhuipulla on usein savea ja santaa naama täynnään. (Klikkaa kuva isommaksi)

 Rontilla oli keskiviikkona lääkäri jossa poistettiin oikean silmän alle vanhasta arpikudoksesta kasvupaikan löytänyt möykky, kai se joku luomi tahi muu kasvain oli. Kävin Rontin kanssa ennen lääkäriä tepastelemassa uusissa maisemissa ja koira nautti silminnähden uusista valtauksistaan. Löysimme myös sulaa maata muuannelta polulta, mutta epäilen sulattajaksi maalämpöputkea auringon ohella.

 Seuraavana aamuna olikin Rontin ensimmäinen vanhuudenpäivä silmämöykyttömänä miehenä, eläinlääkäri sai pahkun poistettua sähköveitsellä ja polttelemalla. Kohta ei vuoda yhtään, eikä kiinnosta koiraa pätkän vertaa. Ei kutita tai mitään. Eli täydellinen suoritus. Rontti ei tarvitse "pönttöä" päähänsä, ei kieltämistä tahi muuta lääkitystä kuin "haavaan" laitettavan silmärasvan. Hyvä että tuli tehtyä, ei ollut iso juttu! :)

Länsiseinä sekä eteläpääty täysin valmiina.

Ensimmäiset skillat kukkivat varovasti tuossa varjossa, ja raksajämien seasta puskee tulppaaneja eteläseinustalla. Pohjoisseinustalla maa ja kaikki mitä siinä on päällä on umpijäässä ja/tai pirun liukasta.

 Valtakunnan söpöin pari. Kahvitauko alkaa, keskeytyy ja päättyy samaan kuvaan, Mendo supattelee Sakon kanssa kahdenkeskisiä salaisuuksia. Halataan ja supatetaan vähän lisää. (Sako myös halaa takaisin, se on oppinut pienestä pitäen miten ihmisten kanssa kommunikoidaan.)

 Viikonloppuna alkoi raksateline siirtyä viimeiselle korkealle seinustalle, kuvassa näkyvä sivupihan puoli on levytetty.

 Viimeistä purkulautaa lensi taivaankannen halki. :D

 Helmi on ollut pennusta asti sellainen että jos jossain on penkki, kivi, kanto, tai mikä tahansa suhteellisen vaakatasoinen pinta, sinne on hypättävä ja se on tutkittava. Se hyppää puistonpenkeille ja kulkee ne päästä päähän ihan kuin ei olisi tehnyt mitään outoa, saattaa hypätä myös penkin selkänojan yli sinne taakse jatkamaan tutkimuksiaan. (Rapatassuisena en toki anna sen tätä tehdä.)
Tällä kertaa Helmi löytyi (paitsi tuulensuojalevypinon, myös) vuorilautapinon päältä. Tuli käskyllä siitä alas mutta kiipesi hetken päästä uudestaan tuohon pönöttämään. Pikkukarhu on könyämiseen taipuvainen. (ja pölyinen, tuo tuulensuojalevyn materiaali pöllyää leikattaessa melkoisesti, ja koirat ovat sitten kyllä asiaankuuluvasti tavattoman pölyisiä ja "täynnä tikkuja".

 Mendo sunnuntain auringossa mittailemassa koolauksia. Tämän remontin päättyessä talossa on suorempi koolaus ja laudoitus kuin mitä siinä on ikinä ollut vuoden -54 jälkeen. On meinaan millintarkka mies, tämän olen tainnut sanoa ennenkin. Koolausruuveilla noita lautoja pystyi hollailemaan kupruilevasta seinästä sisään tai ulos niin että panelointi tulisi mahdollisimman suoraan, vaikka talo alla on kuulemma "ei-niin-suora". Suoran seinän löytäjälle olikin tarjolla kahvipalkkio, mutta voitto jäi lunastamatta, ei ole mikään elementtitalo tämä (ja hyvä niin).

 Laudoitus hurjassa noususuhdanteessa pohjoisseinustalla. Lautakasan päällä vaan näkyy sitä mitä ei nyt tähän väliin oltaisi tarvittu, nimittäin lunta.

Tassunjälkiä tuoreella lumella. Kyllähän se hetkeksi valaisee maiseman ja piilottaa raksanöyhtän, mutta meille kelpaisi jo kevät, kiitos vaan! Tassut kuvan yläreunassa ovat näiden tägien jättäjän, Sakon. Toivotaan että lumisade loppuu pian eikä vaihdu vesisateeksi, jotta raksa etenee toivotussa aikataulussa eikä raksahyypillä ole liian kurjat työolot. Kaikkea säätilaa ei kantamani kuuma kahvi vie pois, mutta yritän kyllä parhaani.

Pääsiäispyhien panelointia.

 Mendoliinimies (hah-hah-hauska lempinimiväännös Mandoliinimiehestä, joka on semmoinen hippiajan iskelmä) on nyt painanut pari viikkoa töitä nasta laudassa, pitäen tasan yhden lepopäivän. Panelointi kiipeää seinälle kuin turboahdettu muratti.

 Ensimmäinen seinä viittä vaille valmiina. Ikkunan pellitykset eivät menneet kerrasta kohdilleen peltiukkojen tehtyä liian kapeat pellit, joten ikkunat odottavat vielä viimeistelyään. Mendo teki pienellä painostuksella tuonne pohjoispäätyyn katon lappeen alle pyytämäni "lintulaudan", että räystäspääskyillä olisi tänäkin keväänä pesäpaikat poikueeliselle "pikkuräystiksiä". Pääskyset olivat viime kesänä vieraanamme pitkästä aikaa, pari vuotta menikin ilman pääskyjen syyhkäilyä pihapiirimme ilmatilassa. Ripustimme myös pari ystävämme isän tekemää linnunpönttöä entisten lisäksi, ja ainakin sinitiaiset osoittavat kiinnostusta lisääntynyttä asuntotarjontaa kohtaan.

 Sänkykamarisilmäinen Igor on aina menossa mukana. Ja kun sanon aina, se todellakin tarkoittaa pientä varjoa kannoillani, nämä ovat Igorin maita, ja se kyllä hallinnoi niitä "isännän elkein".

 Mendo ja Pekka bongaamassa pääsiäisnoitia? Vai ehkä raapimassa päitään ja spekuloimassa että miten tuo väli virallisen katon ja kuistin väliltä tehdään. Huonompi homma on että aiemmin tehtyä kattoremonttia joudutaan nyt vähän viistelemään seinien paksuuntuessa lisäeristyksen myötä, mutta semmoista se on, vanhan talon kanssa remontit tehdään kiireellisyysjärjestyksessä heti kun saadaan rahaa raapaistua kokoon.

 Tämä merkintä oli mielenkiintoinen, se löytyi alimmasta laudoituksesta, mutta ihan rotevasti maalin päältä vaan, ei mistään nurkkalaudan alta tai vastaavasta jemmapaikasta. Kuka myöntää tempaisseensa seinään esihistoriallisen "tägin"!? Seinät kantavat muutenkin kaikenlaisia mittatuloksia ja muita muistiinpanoja pinnallaan, ja irrotetussa lautakerroksessakin oli tarkkoja paikkoja mihin mikäkin lauta oli menossa, on ollut melkoiset pilkkojaiset edelliselläkin kerralla. :D Nyt on talon pinnassa lyijykynän lisäksi huopakynää, mitenkähän hyvin se kestää ajan patinaa lautojen alla?

 Rakennusmestari Igor tasapainottelemassa ponnahduslaudalla. 

 Pekan ilmestyessä näköpiiriin Igor ottaa aina säälittävän ilmeen kasvoilleen ja niinpä Pekka sitä oitis hyviikin, tai kuten tässä tapauksessa, Pikku-Iikori nostettiin eristyslevyjen päälle etteivät pikkukäpälät palelisi. :D

 Muut raksa-apulaiset eivät saa ollenkaan VIP-kohtelua, mutta Igor on Pekan suosikki, ja nauttii täysin palkein. Tuo ilta, olisiko mahtanut olla 29.3. oli kyllä viileä verraten muihin päiviin, vaikka lumi kyllä sulaa ja räystäät vihmovat vettä suoraan niskaan kun syöksyputket on remontin ajaksi poistettu.

 Helmi kytiksellä, tarkkailu pelaa vaikka kuinka keikkuisit korkealla telineellä.

 Mendo on tarkka timpuri. Wanha wiisaus kertoo että jos ensimmäisen lautakierroksen saa suoraan niin loppujen kanssa tulee vähemmän ongelmia. Ja voin kertoa että tämä(kin) sivu merkattiin tarkkaan! Pekka sai huutia siitä että oli teroittanut timpurinkynänsä terän vinoon, joka vaikeutti kohdan merkkausta. Että sen mallin tarkkaa on kynän käyttely täällä päin.

 Pekan ergonomiset työasennot osa 4.

 Kuistin päältä, siis ulko-oven yläpuolelta poistettiin myös laudoitus, ja pääsimme ihastelemaan (tai kauhistelemaan, riippuen katsojasta) vuosikymmenten ampiaisasukkaiden koteja. Viime kesähän oli todella "paha" täällä päin, pihallamme oli ensimmäistä kertaa maa-ampiaispesä jota oli lähes mahdotonta saada hävitetyksi. Myös tuossa kuistin päällä oli aivan järjettömän kokoiset pesätoimet, siis puhutaan sadoista yksilöistä jotka päättivät pesiä juuri tuossa. Myrkytys oli hankalaa koska elikot ryömivät tuonne kattorakenteen sisään, mutta pesä oli pakko hävittää kun oli suoraan kulkuväylän päällä eivätkä ampiaiset erityisesti ilahtuneet rakenteen räminästä ovea auottaessa/suljettaessa. Myös autotallissa oli ampiaispesä pahvilaatikossa ja useampia yrityksiä myös pihavajassa. Ainakin Ego otti osumaa mentyään pihavajaan juuri sen jälkeen kun olin "ilahduttanut" amppareita Raidilla... Olin myös erityisen yllättynyt viime syyskesällä kun päästin jotakuta koiristamme ulos keskellä yötä. Luulin ensin että moottoritieltä kuuluu ääntä kunnes nostin katseeni ja näin ulkovalon päällä parveilemassa satoja ampiaisia, lähteekö noilta kuningatar pesästä kuten mehiläisillä?? Joka tapauksessa amppareita oli muutamana yönä liikkeellä aivan kosmisia määriä, ja ensin huolestuinkin niiden tahtotilasta mahdollisesti hyökätä pikkukoiran kimppuun, niille kun ampiaisen pistot tuossa määrässä olisivat todennäköisesti kohtalokkaita. Vaan tuolla hetkellä ampiaiset olivat autuaan tietämättömiä muun maailman menosta, ne surisivat, pärisivät ja pyörivät omaa tanssiaan muista kulkijoista välittämättä.

 Raksataidetta. Kevät tulee hitaasti mutta varmasti, ajankohtaan nähden erittäin viileästi. Syynä ovat heikot matalapaineet jotka eivät oikein "yllä" tänne peräpohjolaan. Siispä saamme nauttia mannerilmastosta, joka ei kyllä itseäni haittaa, lumi sulaa vähän maltillisemmin, ja toisaalta päivät ovat olleet aurinkoisia ja mikä tärkeintä kuivia, se on remontin kannalta tosi hyvä juttu!

 Igor oli ikkunassa tarkkailemassa. Nenänjälkiä alkaa olla laseissa niin ettei läpi näe, mutta siellä työmiehiä kytätään kaikesta huolimatta. Igor tosin jäi kiinni nuokkumisesta, taisi aurinkoisella sohvan selkänojalla olla vähän liiankin mukavaa kun tuppasivat silmät menemään viiruiksi vähän pitemmäksikin aikaa kuin silmänräpäykseksi. :D

 Setäkoiria tarkkailemassa tiluksia, kuistikin oli jo kahdelta seinältä levytetty ja koolaukset kiipeämässä korkeuksiin.

Mendo nykäisi seinään lautaa niin että roikina kävi kunnes loppuivat koolausruuvit ja naulat ja vähän kaikki muukin tilapäisesti. Oli mies kyllä siihen malliin väsyneen näköinenkin, että oli aika ajella kotiin palatakseen taas aamulla uudestaan. Ihan hurja työmies on tuo Mendo! (Ja mitä jälkeä, on meinaan naularivitkin viivasuorassa ja apulaudan kanssa tehtyjä, ihan viimeisen päälle!)

 

Eteläseinustan syreenipensaat "hieman" kärsivät telineiden (ja Pekan) alla, kävin hakemassa sieltä sisälle muutaman tuhoon tuomitun oksan, ja ne availevat silmujaan lämpimällä ikkunalla. 

Tänä aamuna (maanantai 2.4.2013 nautimme avautuvien silmujen lisäksi myös kevään ihanimmasta äänestä. Kuulin jo kauempaa että "Onko tuo..? Voisiko se olla..??". Ja oli se, suut auki kuin pikkulapsilla ja kädet kohti taivasta otimme Mendon kanssa vastaan täsmälleen talon yläpuolelta varsin matalalla lentäneen joutsenen. Linnun lumivalkoinen virtaviivainen vartalo piirtyi huumaavan siniselle taivaalle sen lipuessa vaivattomasti yllämme puhaltaen oman kevästointunsa pikkulintujen äänimaisemaan. Kevään on pakko olla ihan kulman takana! Wooooooow!