Puskaratsastusta :)

 Kaikki sai alkunsa siitä kun Ritva valitteli vuodenvaihteen vesikeliä Facebookissa. 95 kommenttia myöhemmin meillä oli neljän emännän ja neljän ruunarakkahaisen ryhmä koossa lähdössä katsomaan että paljonko siellä nyt sitten muka sataa ja missähän voisi tällä säällä kopsottaa. Sanoisin tätä yllätyskäänteeksi siinä "hieman negatiivissävytteisesti alkaneessa" sananvaihdossa. :D

 Tämä aivan mahtavassa kunnossa ollut laukkasuora löytyy moottoritien varresta. Laukkaa ennen kuultiin Sariannan kuolematon kommentti "Niin Kaisa, jos et huomannut niin mennään ravia.." Tutulla porukalla ja ilman asiakkaita ei ollut niin justiinsa että kuuluiko se sana hännänhuippuun asti että mitä tehdään, kyllähän sen huomasi. Ja sitten ei hengittämään pystynytkään kun nauratti niin maan vietävästi. :D Välillä tuo "Kuuma Ryhmä" alias Nepa & Högni tuntui vähän yliohjautuvan ja katoavan horisonttiin vaihtelevasti joko täysillä tai sokka irti, jolloin hidastimme ja jäimme odottelemaan että pysähtyvät ja/tai tulevat takaisin kurinpalautusta varten. :D "Tuntsareiden takaosasto" eli Teukka Salama (löytyi Teukastakin se salama tänään! :)) ja Gloi olivat nekin tärkeässä tehtävässä eli jarruina estämässä noiden edellä mainittujen keulimista hetkittäin plus tietysti Sariannan ja minun alla mitä kultaisimpina kanssakulkijoina. En tiedä miten hyvin tuo suora näkyy autoilijoille mutta toivon ainakin jonkun nähneen riemukkaan spurttimme ja tulleen hyvälle tuulelle tieliikenteen kannalta ankeahkossa kelissä. Kävelijöitä kohdatessamme vaihdoimme aina pari sanaa ja kävipä Högni tekemässä lähempää tuttavuutta potkukelkalla liikkuneeseen tyttöön ja hänen isäänsä. Hymy jäi kaikilla huulille tuosta kohtaamisesta. :)

 Harjulla oli mitä mainioimpia polkuja ja enemmän tai vähemmän aurattuja tieosuuksia. Metsä oli elämys kaikille aisteille. Maisema oli nautinnollisen hiljainen (kunnes me tulimme ;)), ja mietimmekin siellä sosiaalisen median merkitystä erityisesti hevosporukoiden kantilta. Tallilla on tietenkin oma kävijäkuntansa jolla on omat hevoset ja joka näkee toisiaan lähes päivittäin, mutta myös "tuntilaiset" ja Hestbakin ladyvalmennettavat otetaan helposti mukaan "rutiinien ulkopuoliseen" toimintaan. Tärkeimpänä viestikanavana tuntuu (todistettavasti) toimivan Facebook. Eli siinä missä missä tutkijat sanovat sosiaalisen median / netin olevan riittämätön täyttämään ihmisen kommunikointitarvetta (luin juuri jostain että "oksitosiinia erittyy vain ihmisten ollessa kasvotusten), tämän kertainen iskuryhmämme oli juuri päinvastaista mieltä. Meidät FB nimenomaan yhdisti, ja verkossa jutellaan usein semmoiset asiat joiden vuoksi ei yleensä vaivautuisi erikseen kaverilleen soittamaan, ja paljon muuta. :) Laajasta "lukijakunnasta" tallilaisia on helppo bongata itselleen retkiseuraa JA sitten jakaa siinä puuhastellessaan sekalaisia asioita (miehet saattaisivat luonnehtia tätä "kälättämiseksi"). Asiaan kuuluu myös jättää turha pingotus kotiin ja nauraa aivan katketakseen kaikenlaisille ihmeellisille toilauksille joita eteemme avautuu näemmä tarvittavissa määrin koko ajan. Esimerkkinä tämän päiväinen nelituntinen jonka aikana:
 - Gloi "konttasi" ennen kuin päästiin tallin pihasta, kompastui ties mihin. Olimme juuri keskustelleet siitä että millä "osalla" noita kompastumisia tai äkkipysäyksiä vartalo ottaa (kivuliaasti) vastaan. Tiivis oli istunta ja pysyin oikealla puolella hevosta (päällä), mutta auts silti. :D
- Nepa astui polulta sivuun ja humpsahti pötkölleen hankeen. Mira ehti kiepsahtaa alta pois ja tämä kuin hidastetun filmin kauhunhetki päättyi onnellisesti pienen mönkimisen jälkeen.
- Sariannan kanssa molemmat hukattiin oikeasta korvasta yksi korvis (minun yksilöni löytyi myöhemmin vaatteistani), ja kehitimme arvaamattoman läheisen suhteen Sariannan auttaessa minua rapakunnon kangistamaa takaisin satulaan kävelytysosuuksien jälkeen toppahaalarini kanssa. :D
- Ritvan "tää on niin ihana ja rauhallinen ja luotettava eikä ikinä lähde käsistä"-Högni päätti säväyttää mielestään sopivassa kohdassa ja muuan ruunakaksikko sivalsikin mäennyppylän yli ratsastajiensa pitäessä hieman joulupukkimaista naurun sekaista hou-hou-houuuuuuuuuu! -ääntä.

 "Varokaa mastosta putoavaa lunta." Jep jep. Latu katkaisi yllättäen reittivisiomme, ja kun siinä nyt sitten oli umpikuja, päätimme hyödyntää Sariannan mukaan ottaman minttukaakaon. "Salamasilmä" Ritva myhäili tyytyväisenä kuuman kuppinsa kanssa. Hevosille oli välipalaksi porkkanoita ja joulupipareita. :)

Akrobaatit Ritva ja Sarianna kiinnittivät joko hevosen selästä käsin tai henkilökohtaisesti hangessa pohraten pusikoihin pieniä kanttinauhanpätkiä joilla oli tarkoitus alunperin merkata kahden tunnin (sininen/keltainen merkki) ja kolmen tunnin (keltainen) reitit meitä suuntavaistottomia blondiineja varten (referoin tässä itseeni ja Sariannaan). Suunnitelmamme meni osittain puihin (kirjaimellisesti), mutta väliäkö tuolla, sehän tarkoittaa vain sitä, että tarvitsemme UUDEN RETKEN! Palattuamme tallille loimitimme hevoset karsonoihinsa kuivumaan kauravasujensa ääressä ja menimme itse nautiskelemaan loput eväämme kerhotilaan. Juttua riitti hämärän tuloon saakka ja matkalta kertyneitä kuvia katseltiin ja arvatenkin naurettiin vielä vähän. Kiitos kaverit!

Hevoshullujen Hestbakki 6v.!

17.11.2012 oli jälleen Hestbakissa tapahtuma, kun itse talli oli "juhlakaluna" täyttäessään kuusi vuotta. Siis toi tossa, kuten Satu näyttää. ;) Bea parka meni päin seiniä, mutta mitä sitä ei juhlan kunniaksi tekisi?

Tytöt olivat saapuneet tallille mukanaan itse tehtyjä lahjoja. Satu Salamannopea ei luonnollisestikaan voinut olla vaklaamatta millaisia taideteoksia siellä olikaan tulossa, hienoja olivat!

 Pienestä se on hevosen selkään mallailu aloitettava, vaikka vähäisestäkin altistuksesta on todettu aiheutuvan erittäin vakavia issikka-addiktioita. :)

Ritva huseerasi talutusratsastuksen ja tuhannen muun asian parissa, mutta emme ankaralla suoramyyntikampanjallakaan saaneet häntä ostamaan kirppispöydästä toppaliiviä jota hän oli jo iät ajat himoinnut muutenkin. Höh.

Sää oli tänään sateinen, mutta erityisesti talutusratsastuksessa se taas todistettiin että taivaalta saa tulla vaikka puukkoja ja puntareita, kun vaan pääsee hevosen selkään. Kelinkestävien issikoiden kanssa sää menettää varsin nopeasti merkityksensä ja on vain (ratsastajan) varustekysymys.

Tässäpä itse juhlakalu, "kaiken passin alku ja juuri" (sallin itselleni oikeuden muokata vanhaa sanontaa). Satu osallistui tuntihevosten esittelyyn, mutta ei voinut välttyä kuulemasta muutamaa faktaa itsestään ja tallitoiminnastaan kun mukana oli yrityksen perustamishetkellä mukana olleita ihmisiä kuten Krisse, joka totutusti hoiti puheet...

... ja juhlaväki kuunteli. :D

Jokaisella tuntihevosella oli selässään esittelijä, joka osallistuu aktiivisesti Hestbakin toimintaan joko tallityöntekijänä, maastonvetäjänä, ratsastuksenopettajana tai yksityishevosen omistajana ja samalla puuhakkaana toimijana. Kaikista hevosista tiedettiin niiden tausta, joka oli monella melkoisen vaiheikas. Koska islanninhevosten nimillä on aina merkitys, taustatyöt selostusta varten oli tehty huolella.

Skumur sai osakseen paljon ihailua, juhlavierailla ja minitunneille/talutusratsastukseen osallistujilla oli lupa tulla tutustumaan tuntihevosiin oikein lähempääkin.

Tässä esiteltiin Glóin lisäksi myös tallin epävirallinen maskotti ja taatusti virallinen ilopilleri Anniina.

Hevoset seisoivat kiltisti esittelyssä ja kuin paistattelivat kukin vuorollaan ihailun kohteena. Tuntihevosista ei kukaan ole nuorukainen, iän mukana karttuu (ainakin useimmille) viisaus. :)

Esittelyssä käsiteltiin myös (loistavasilmäisten) islanninhevosten kokoa, joka voi vaihdella reippaastikin, Kolbran ja Siglirin säkäkorkeuden eroksi arveltiin n. 20 senttimetriä, eikä se ole suinkaan suurin vaihtelu mitä näillä voi olla. Krisse kertoili että Islannissa oli muuannessa tapahtumassa esitelty samalla kerralla Islannin suurin ja pienin issikka, joista jälkimmäinen mahtui kepeästi seisomaan isomman rotukumppaninsa vatsan alla. :)

Fjalar on "ikuinen pojankoltiainen", jolla on aina pilkettä silmässä ja ainainen valmius seurusteluun, eritoten kivojen tyttöjen kanssa.

Koin itse alkuun todella vaikeana sen että issikoilla aika harvoin on "lempinimiä", vaan niistä puhutaan niiden oikeilla nimillä. Islanninhevosten nimet ottavat hetken aikaa ennen kuin alkavat sujua suomalaisessa suussa, saati muistua mieleen kun laidunta katselee ja koittaa sieltä tunnistaa tulevan oppikaverinsa. "Tuntihevoskannasta" tähän tekee poikkeuksen Teukka, jota on aina sanottu Teukaksi, vaikka silläkin on hieno islantilainen nimi jota en osaa edes kirjoittaa. (Ehkä olisi sittenkin kannattanut osallistua Hestneistin järkkäämälle islanninkielen kurssille, pääsisin edes tästä kynnyksestä yli...) Teukka on pelimies, joskin myös muut esiintyvät hevoset näyttivät tekevän saman: kun jono tuli yleisön kohdalle, moni hevonen kääntyi katsojiin kuin erottuakseen edukseen joukkiosta. (Vai olikohan se avoin portti, joka hummasia houkutteli, mene ja tiedä. :))

Siglir on Sadun ensimmäisiä islanninhevosia, ja edelleen tuntityön ja maastojen vakaa kulmakivi. Siglirin kyytiin askellajien merkeissä tutustumaan tulleiden on ollut erittäin vaikea vastustaa issikoiden vetovoimaa. Niin minullekin kävi, tunti tämän herrasmiehen matkassa ja olin myyty. Siglirin nimi tarkoittaa leimaa tai sinettiä, ja monen ratsastajan kohtalon se onkin sinetöinyt hienolla ja rauhallisella olemuksellaan ikuisiksi ajoiksi issikoiden pariin. Siglir on Sadulle(kin) erityinen, ja he molemmat tietävät sen.

Lopuksi lisättiin vähän vauhtia, ja näytettiin miten töltti (tai tietyissä tapauksissa possupassi) sujuu. Näin oli hevoset verrytelty seuraavaksi ohjelmassa ollutta tutustumaan tulleiden minituntia varten.

Tapahtuman hetkellä "lahjapiikki" oli vielä auki, mutta näyttäisi siltä että keväällä on tiedossa laiduntalkoot. :)

Sadun johdolla suuntaamme katseet tulevaisuuteen, ja seuraaviin synttäreihin. Satu on kyllä sellainen ihminen, jolla on kyky kerätä ympärilleen aivan mahtavia tyyppejä ja toinen toistaan upeampia hevosia vielä kaupan päälle! Täällä ihan oikeasti pätee ohje "Tule sellaisena kuin olet!".

Ps. Hestbakki tarvitsee sinua! Tervetuloa issikoiden ihmeelliseen maailmaan, on kiva olla mukana tällaisessa harrastustoiminnassa jota tehdään hevosten ehdoilla ja suurella sydämellä. :)

Siispä kuusinkertainen eläkööhuuto Sadulle ja Hestbakille! (Viimeinen kuva on ensimmäiseltä minitunnilta, jossa uudet ja vanhat hevoshöpsöt pääsivät koettamaan islanninhevosen kyytiä Sadun valvovan silmän alla.)

Hestneistin Hubertusratsastus 3.11.2012

Kuvat on ottanut Bea, tai vaihtoehtoisesti joku muu Bean kameralla. Pikaisen kuvankäsittelyn tahi muun vastaavanluontoisen turaamisen olen hoitanut itse, copyrightit Bealla. :D

Hestbakissa järjestettiin ei-niin-perinteinen Hubertusratsastus marraskuun alussa. Olin kyhäillyt kasaan muutaman "rastin" ja kehitellyt niille pisteytyksen. Kullakin rastilla pisteet sai itse tehtävästä, mutta myös tehtävähetken askellajista. Tässä olikin tuumauilun ja taktikoinnin paikka ratsastajilla. (Tämä toimii hyvin kun on lapsia kilpailemassa, joka rastilta sai vähintään yhden pisteen vaikka itse tehtävä ei ehkä onnistunutkaan. :))

Ensimmäinen tehtävä oli "kiekonheitto". Tolppien välisellä alueella piti heittää kiekko ja luonnollisestikin tähdätä mahdollisimman keskelle maahan piirrettyä "maalitaulua". Kiekoista tuli esiin kaikenlaisia jännittäviä liito-ominaisuuksia, mutta ne tuntuivat myös vierivän kantillaan erittäin tehokkaasti, yleensä pois maalialueelta. :D Käynnistä sai yhden pisteen, ravista ja töltistä kaksi pistettä, laukasta kolme pistettä ja pukkilaukasta viisi pistettä. (Inka ja Vera olivat ainoa ratsukko joka sai pienestä sievästä pukista täydet pisteet.)

Toinen tehtävä oli pyydystää "miekalla" rengas telineeltä. Kuten tässä viimeisessä näkee, sääntöjä "hieman" sovellettiin, Janski oli päättänyt että "Sehän lähtee!"

Kolmas tehtävä oli pujottelu niin että ratsastaja pitää lisäksi kädessään lusikkaa jossa on pallo. Pisteitä tuli sitten sen mukaan pudottiko pallon 0, 1, vaiko useamman kertaa. Vera oli sitä mieltä että pallo on yhtä kuin omena ja oli sitä mieltä että se kuuluu sille eikä ratsastajalle ja pisti asiaankuuluvasti ranttaliksi jo lähtöviivalla. Vera on tämän joukon yksiselitteisesti nopein peruuttaja, niin hyvässä kuin pahassakin. :)

"Nyt ei passais läikyttää." Viimeinen laji oli mehutöltti, joka tosin oli kustannus- ja vaatehuoltoteknisistä syistä "vaan vettä". Tilannetta toki kompensoi se että vesi oli jääkylmää, eli ei sitä päälleen halunnut läiskiä, josko ei toki mehuakaan. Tämä oli ainoa laji jossa oli aikaraja, eli yliajasta sai sitten vähemmän pisteitä kuin ihanneajan alituksesta, saatiin vähän pontta poniineihin. :D

Iltapäivän hämärtyessä kohti halloweenia ja aavemaisen sumun noustessa pelloilta lehmuskujalle saimme kisat päätökseen. Lasten sarjan voitti Camilla Skumpin kanssa ja lapsellisten sarjan Inka Veralla. :) Pikkulinnut visertelivät että ensi vuonna pitäisi saada samanlaiset karkelot mutta uudella twistillä... Kiitos kaikille osallistujille ja apulaisille, ääni oli käheänä seuraavana päivänäkin, taisin hieman innostua kannustamaan, kun siinä aitiopaikalla kerran olin. :D

Syysunelmia

Nuo kärpäsenpaskat kuvassa ovat hanhia. Ne onneksi ymmärsivät toitottaa vähän kauempaa ennen kuin suorittivat ylilentonsa. Siivekkäille vilkutettuani pyyhin haikean kyyneleen silmäkulmastani ja päätin juhlistaa kesän loppumista ottamalla oikein paljon kuvia syksyn väreistä, jotka alkavat olla hienoimmillaan pihallamme. Viime syksynähän ruskaa ei ollut vaan syysmyrskyissä lähtivät lehdet ja hehtaarisotalla metsää juurineen, tuhoja on lähistöllä korjailtu koko talvi ja kulunut kesä (eikä tämä ollut edes pahinta myrskytuhoaluetta tapaninpäivän myrskyn jäljiltä).

 Luulin ettei "perhospuutarhastani" ollut tänä kesänä enää jäljellä kuin tulikellukat (jotka eivät houkuta perhosia mutta saalistavaisia sisiliskoja kyllä) ja yllättäen megalomaaniseen kasvuun kostean kesän vaikutuksesta intoutuneet nauhukset. Iloni olikin suuri kun huomasin loppukesän kukkijoiden sekaan ilmestyneen näitä, mahtoivatkohan olla sadepäivänhattuja? (Muita kasveja perhosia ja pölyttäjiä varten ovat kissanmintut, loistosalviat ja mäkimeirami). Meden perään olevia ötököitä varten sain keväällä ystävältäni Krisseltä lahjaksi kuusi pussillista "perhoskasvien" siemeniä. Yltäkylläisesti kukkineista "kesäiloistani" kuvia myöhemmin. Tänä kesänä on pölyttäjiä hellitty viimeisen päälle pihallamme, siitä olen hyvin onnellinen. :)

Kehäkukka kukki koko kesän ja runsaasti. Näitä laitan taatusti ensi kesänäkin, ihan mahtavia olivat!

Aronioissa on hieno ja monisävyinen syysväri, ja tänä vuonna ne tekivät messevästi marjojakin. Niitä voisi hyödyntää ilmeisesti hillottaessa muita marjoja, yksinäänhän se maku on lievästi sanottuna puiseva vaikkei huono sinällään.

Japaninvaahterat ovat jääneet vähän taka-alalle, eikä niitä ole tullut niin seurattua vaan pienet puuntaimet ovat saaneet elää omaa elämäänsä puutarhan nurkassa. Nämä eivät ole lähteneet vielä ihan kunnolla kasvuun, mutta on niilläkin yritystä ruska-asun kanssa. :)

Tämä vielä kypsyvä omena on melkein greipin kokoinen, joka on aika huvittavaa koska puuntaimi itsessään on vasta n. puolitoistametrinen. Hätäpäissäni jo pari omenaa tuosta puusta söinkin hampaita kiristellen ja silmiä siristellen kunnes tajusin että tämä varmaankin kypsyy myöhemmin eikä ole "tarkoituksella pirun kirpeä". :D

Tosi-isot auringonkukat "sadekausi" on jo lannistanut, mutta nämä pienemmät vielä jaksavat pönöttää ja ojennella ihanan keltaisia terälehtiään kohti sinistä taivasta.

 Helmi ja Sako oivalsivat varmaan vasta tänään nuo aronianmarjat, ja silkkikarhu ja karhunpalveluskoira tekivätkin mittavaa mässytystyötä pensaiden lomassa.

Käytin kuluneella viikolla Helmin lääkärissä kun pelkäsin liikkeen epäpuhtauden vuoksi sen polvien ristisiteiden puolesta. Polvet olivat tiiviit ja alan spesialisti kehui koiran olevan erinomaisessa lihaskunnossa (kiitos aktiivisten juoksuttajien Sakon ja Huisin). Sanoipa reisimuskelien olevan mehevät staffiksi, saati sitten staffinartuksi. Eli takajalkojen liikkeet, joita olemme kautta vuosien katselleet jäykän oloisiksi esim. Ronttiin verraten, ovat seurausta juuri noista jättikinkuista. Selästä löytyi spondyloosia, toisesta polvesta ja ristikkäisestä ranteesta hieman alkavaa nivelrikkoa. Tuolla säälimättömyydellä jolla Helmi käyttää kroppaansa, saamme "siunailla" itseämme ettei siellä ole mitään rikki. Helmillä kun on kaksi vaihdetta, täysillä ja vielä kovempaa.

Kesän retiisisadosta yksi oli jäänyt poimimatta ja tuo melko puisevaksi muuttunut retiisi on jo kevyesti omenan kokoinen, ja sen alati kukkiva "naatti" täyttää neliön verran ilmatilaa hernepenkin tukilankojen yltä. Kauniit kukathan siinä on, vähän kuin tuoksupelargonissa. :D "Retiisin varjossa" lehtiään ojentelee tammentaimi. Mietinkin keväällä hernepenkkiä kääntäessäni että "jotain tänne kyllä hautasin syksyllä, mutta mihin ja mitä?" Noh, nyt siellä on sitten terhakoita tammen alkuja siellä täällä, mutta ei onneksi yhtä montaa kuin mitä laitoin terhoja "talteen" viime syksynä. Koska eihän nuita tappaa voi, vaan niille täytyy kehitellä jatkokasvatuspaikka jos selviävät talvesta.

Edes aamulla heinänkorsien varjot eivät meinanneet millään hellittää otettaan vaahteranlehdestä. Tai oikeastaan niiden vaahteroiden, joita päätti kasvaa keskelle pensasaidannetta yhtäkkiä kaksin kappalein. Koska en pystynyt todentamaan onko kyse kaksihaaraisesta vaahterasta vaiko kahdesta erillisestä taimesta, saati päättämään kumpi näistä kilvoittelijoista olisi poistettava, päätin antaa niiden kasvaa ja katsoa mitä tuleman pitää. Virallisten puunhoito-ohjeiden mukaan toinen olisi nitistettävä että saataisiin "järkevän näköinen puu" ja vältyttäisiin taudeilta yms. Voi olla että joudun myöhemmin tekemäänkin radikaaleja päätöksiä, mutta tällä hetkellä muutamametriset nuorukaiset ovat niin komeita etten henno millään ryhtyä murhaajaksi.

Perhosten ja kulinaristien suosimassa mäkimeiramissa eli oreganossakin on kiva syysväri.

Kaneliomenapuussa on syksy kauneimmillaan, sinistä taivasta vasten koreilevat keltaiset lehdet ja viimeiset kypsyvät kesäherkut. Ei syksy ole kauttaaltaan kurjaa, ilman vuodenaikoja jäisin paitsi tästäkin näystä.

Aamukaste alkaa olla pysyvää pikkuhiljaa, ja omenakin näytti niin "freesiltä" pönöttäessään oksassaan.

Omenapuun alle mennessä saa aina apureita mukaan. Sako on erikoistunut omenoihin ja jokaista pudonnutta omenaa onkin vähintään maistettu ellei kokonaan syöty. Huisin ote omenarohmuiluun oli paljon diskreetimpi, se ei sentään massuttanut omenamehu suupielissä vaahdoten kuten "dobermanniaivopuoliskonsa".

Helmi on niiiiin murmeli. Kerrankin sain siitä kuvan jossa se on oma sievä itsensä, eikä "hyljekorvainen" pusuroottori hyppäämässä kameraa kohti. :D

Huisi seurailee Igorin touhuja portailla.

Huisi on nimensä mukaisesti huisin söpö. Olemme saaneetkin Lassen kanssa kovettaa mielemme tänä syksynä Huisin aikuistuessa ja antaessa melkoista kurmuutusta Sakolle. Että jos joku kysyy miten whippet pärjää dobermannin kanssa niin voin kertoa että dobermanni on paikoitellen vähän "helisemässä" tuon ketunrautaleuan kanssa.

Laurentin suvulla oli parinkymmenen hengen sukujuhlat, jonne olimme nyyttäriosuutenamme luvanneet viedä jälkiruoat. Juhlapäivän aamuna sain jonkun saippuamielenhäiriön ehkä Ninan kanssa viime viikonloppuna viettämämme saippuapajapäivän jälkimainingeissa. Kaivoin esiin kakkumuotin ja loihdin syyssaippuaa, vaikka oikeammin kyseessä olisi ehkä enemmän pikkujoulusaippua. Mausteet olivat kaupan valmiista glögimaustesekoituksesta, ja onkin jännä nähdä miten esim. kuivattu inkivääri käyttäytyy saippuan seassa (arvelen sen vain irtoavan saippuamassasta paljastuessaan). Värinsä tuo alempi kerros sai kahvista ja tuoksuna oli mm. "hunajapiparia". Vaikka tuo "kuivakakku" olikin erillään muista juhlatarjottavista, yksi pienemmistä vieraista pääsi onnettomuudekseen saippuaa maistamaan. Eihän tuo onneksi vaarallista ole. Pikkumies on hienokäytöksinen jo alun alkaenkin, mutta taitavat ne kielletyt puheet ainakin saippuamaistiaisen osalta siirtyä taas hieman eteenpäin. :D Puhdistavan maustekakkuni tuoksu tuntuikin vastustamattomalta juhlaväen nenissä ja useampi menikin honotin edellä ympäri olohuonetta etsien ihanaa tuoksua kuin vainukoira. Tämäkin tarjottava teki oivasti kauppansa, ja sainkin varastoa sen verran pienemmäksi että pystyin (Lassen suureksi "riemuksi") tilaamaan lisää materiaaleja saippuakokeiluihin.

Sunnuntain ratoksi menimme ystäväni Heidin kanssa melomaan. Heidi oli ensimmäistä kertaa kajakilla liikkeellä ja huonoksi onneksemme vähän Hossansalmen jälkeen keli menikin melkoiseksi aloittelijan kannalta. Emme katsoneet tarpeelliseksi jatkaa väkisin matkaa vaikka tiesinkin että päästyämme siltä isommalta selältä pois aallokko ja tuuli olisi taas tasoittunut. Käännyttyämme saimmekin aallot sopivammin suuntaamme ja käänsimme kasvot kohti aurinkoa. Heidikin väänteli kauhujäykät näppinsä irti melasta ja alkoi nautiskella. Tuulikin tyyntyi hetkeksi, ja otimmekin maksimit irti leppeistä laineista ja rantamaisemista. Tämän kuvan taustalla on ABC huoltoasema ja olisikin joskus hauska selvittää onko sinne lyhyempi matka kävellen vai kajakilla. :D

 Hossansalmessa on silta jossa Turun moottoritie suhahtaa yli Lohjanjärvestä. Sillan alta melominen on aina jännittävää kun toisaalta liikenne pauhaa siinä yläpuolellamme mutta toisaalta salmessa vesi on usein jotenkin seesteistä huolimatta virtauksesta.

Paluumatka menikin varsin tyynessä säässä, ja sain Heidin vakuuteltua harrastuksen järkevyydestä ja elämysten rikkaudesta. Heidi väitti niskaansa kasvaneen kyttyräin silkasta kauhusta. Taitaa olla kotiväellä melkoinen helliminen ja hieronta, että tuo työmuurahainen saadaan huomiseksi kuntoon. :D Syksyllä melomisessa on oma rauhallinen tunnelmansa koska vesiliikenne on ihan huomattavasti vähäisempää valtaosan veneilijöistä nostettua kiulunsa kuiville syyshuoltoa varten, tuo tuuli vaan voi tehdä tepposet kauniinakin päivänä. Pyh!

Heidi ja Heidin tohotuspönötys. Koska Heidi oli kiltisti eikä kirkunut tahi kiroillut matkan aikana, hän pääsi "palkinnoksi" kahvitreffeille Igorin kanssa. Tällä neidillä ja kääpiöpinsereiden kuningas Igorilla onkin aivan omanlaisensa rutisteluun, lässytykseen ja sylissä vanuttamiseen perustuva suhde, josta kumpikin saa euforisen marrituksen naamalleen. Ensi kesänä aion varovasti ehdottaa uutta melontareissua, vähän pienemmässä sivuaallokossa ja vaikka edelleen sylikoirapalkkiolla houkutellen. :D