Kuvasaastetta:
Juoksutus tuli selvästi tarpeeseen. Sako on siitä veikeä että kun se innostuu, se alkaa erittää vaahtoa vähän hevosten tapaan. Tokihan se tottumattoman silmään näyttää siltä että TappajaDumbolla on vesikauhu, mutta tyyli ennen tarkoitusta. :D
Jos joku on joskus miettinyt miltä dobermannin korvat näyttäisivät jos ne nousisivat typistämättöminäkin pystyyn kuten kääpiöpinserillä, vastaus on tässä. On tämä vaan elegantti rotu. :D
Sitten kavereita kehiin. Sakon ykköslempparikaahauskaveri on vierellä koohottava Nipsu (puolanvinttikoira), taustalla myös Milli (irlanninsusikoira) pääsi fiilikseen.
Iloiset neidit tuntuivat nauttivan täysin siemauksin lämpimästä syyspäivästä, vauhtia piisasi.
Vinttikoiran ja dobermannin rakenteellinen ero näkyi selvimmin niiden juostessa. Vinttikoiran selkäranka on kevyesti pyöreälinjainen ja toimii yhdessä jalkojen kanssa kuin jousi. Tämä tarkoittaa lyhempi- ja suoraselkäiselle, "neliömäiselle" dobermannille sitä, että se jää kuin nalli kalliolle kun polski lyö pienemmän vaihteen sisään. ;)
Onneksi tarjolla oli myös irskuja, joiden kanssa kirmaaminen on Sakolle suoraviivaisempaa. Puolanvinttikoira kun on ketterä (paitsi painiessaan, siitä lisää myöhemmin) ja kääntyy hyvin kirjaimellisesti lantin päällä täydestä vauhdista (ja vinttarin täysi vauhti on sitten _kovaa_), siinä meni Sakolla moni mutka pitkäksi kun kaveri yhtäkkiä leikkasi päinvastaiseen suuntaan edestä. :D
Sakolle tilataan aina sekalainen sorttimentti vinttareita mukaan, niin kauan kun joku juoksee, Sako on hiljaa, lopun aikaa se "paimentaa" vinttareita liikkeelle jumalattoman älämölön saattelemana. Olemme todenneet että viisi irskua ja yksi polakki yleensä tarjoaa riittävästi menoa. ;) (On ilo tuntea kasvattajia, joilta löytyy reserviä läsäyttää tuommoinen setti koiria peltoon silmää räpäyttämättä, pari jätettiin vielä sisäänkin...)
Sako selvästi ajatteli pysyvänsä perässä ottamalla pari ooooooikein pitkää askelta. ;)
Tässä on silti päivän ihastuttavin saalis, Rontti ponnahtelemassa pitkin heinikkoa muiden perässä, välillä näkyi vaan korvankärjet kun pieni villisika rymisti menemään. Juhannuksen aikaan vielä mietittiin josko Rontin rymistykset oli rymistelty polvien vaivatessa pahemman kerran (kävi ilmi että eturistiside on poikki molemmista polvista). Vaan vielä pappa porskuttaa ja voi millä innolla se menikin! Neitolaumassa se kulki takapuolelta toiselle (oli niin matala etteivät kookkaampaan seuraan tottuneen irskut taitaneet hoksata että joku kävi peräpeililtä peräpeilille lukemassa kuulumiset hyvin hienovaraisesti. ;)) ja ravasi porukan mukana isännän elkein huomattuaan että kaikki mukanaolijat olivat daameja. Kyllä oli koiralla leveä hymy kun pasteerasi siellä menemään ihan isäntänä. :)
Ja tässä koko kesän kiistaton kohokohta. Nipsu sulatti Rontin sydämen täydellisesti. Polakki-neito näykki hellästi Ronttia kaulasta ja haastoi pappakoiran painimaan kanssaan. Pienen alkujäykistelyn jälkeen Rontti alkoikin painia sydäntälämmittävällä innolla, väisteli ja hyppi kuin ei olisi koskaan sairastellutkaan. Nipsu heitti elegantisti voltin ja mätkähti päälleen heinikkoon, kun ei meinannut ymmärtää että Rontin kanssa "härkätaistelumeiningillä" painiminen edellyttää todella notkeaa niskaa, Rontin jalat kun ovat kovin lyhyet yleisesti ottaen ja niiden edessä on näykkäävää vinttikoiraa odottamassa leveä rinta ja paksu pää. :) Suurin osa on kuullut Nipsun ja Rontin ensi kohtaamisesta. Nipsuhan päätteli että Rontin voi juoksemalla keilata nurin samoin kuin Tarulla tuohon aikaan olleet Rontin korkuiset irskunpennut. Opetus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Verkkokalvoilleni on piirtynyt ikiajoiksi kuva Rontista syömässä heinää, Nipsusta laukkaamassa täysillä Ronttia päin, Rontti ei hievahdakaan, sen sijaan Nipsun jalat taittuvat alta ikään kuin koira olisi juossut päin betoniporsasta ja matka jatkuu tangentin suuntaan kuono nurmikkoa kyntäen.
Toivottomaksi osoittautui myös Nipsun yritys kaataa Ronttia painiotteilla, Rontin painopiste kun on matalalla jo valmiiksi. Mutta hauskaa tuolla parivaljakolla oli, ilo paistoi Rontinkin silmistä kun joku osasi haastaa sille leikkiä sen "omalla kielellä". Rontilla on harvoja koiria joiden kanssa sillä synkkaa kemiat näin suurenmoisesti. Eli vielä jaksaa vanhakin painia!
