Hevoshullujen Hestbakki 6v.!

17.11.2012 oli jälleen Hestbakissa tapahtuma, kun itse talli oli "juhlakaluna" täyttäessään kuusi vuotta. Siis toi tossa, kuten Satu näyttää. ;) Bea parka meni päin seiniä, mutta mitä sitä ei juhlan kunniaksi tekisi?

Tytöt olivat saapuneet tallille mukanaan itse tehtyjä lahjoja. Satu Salamannopea ei luonnollisestikaan voinut olla vaklaamatta millaisia taideteoksia siellä olikaan tulossa, hienoja olivat!

 Pienestä se on hevosen selkään mallailu aloitettava, vaikka vähäisestäkin altistuksesta on todettu aiheutuvan erittäin vakavia issikka-addiktioita. :)

Ritva huseerasi talutusratsastuksen ja tuhannen muun asian parissa, mutta emme ankaralla suoramyyntikampanjallakaan saaneet häntä ostamaan kirppispöydästä toppaliiviä jota hän oli jo iät ajat himoinnut muutenkin. Höh.

Sää oli tänään sateinen, mutta erityisesti talutusratsastuksessa se taas todistettiin että taivaalta saa tulla vaikka puukkoja ja puntareita, kun vaan pääsee hevosen selkään. Kelinkestävien issikoiden kanssa sää menettää varsin nopeasti merkityksensä ja on vain (ratsastajan) varustekysymys.

Tässäpä itse juhlakalu, "kaiken passin alku ja juuri" (sallin itselleni oikeuden muokata vanhaa sanontaa). Satu osallistui tuntihevosten esittelyyn, mutta ei voinut välttyä kuulemasta muutamaa faktaa itsestään ja tallitoiminnastaan kun mukana oli yrityksen perustamishetkellä mukana olleita ihmisiä kuten Krisse, joka totutusti hoiti puheet...

... ja juhlaväki kuunteli. :D

Jokaisella tuntihevosella oli selässään esittelijä, joka osallistuu aktiivisesti Hestbakin toimintaan joko tallityöntekijänä, maastonvetäjänä, ratsastuksenopettajana tai yksityishevosen omistajana ja samalla puuhakkaana toimijana. Kaikista hevosista tiedettiin niiden tausta, joka oli monella melkoisen vaiheikas. Koska islanninhevosten nimillä on aina merkitys, taustatyöt selostusta varten oli tehty huolella.

Skumur sai osakseen paljon ihailua, juhlavierailla ja minitunneille/talutusratsastukseen osallistujilla oli lupa tulla tutustumaan tuntihevosiin oikein lähempääkin.

Tässä esiteltiin Glóin lisäksi myös tallin epävirallinen maskotti ja taatusti virallinen ilopilleri Anniina.

Hevoset seisoivat kiltisti esittelyssä ja kuin paistattelivat kukin vuorollaan ihailun kohteena. Tuntihevosista ei kukaan ole nuorukainen, iän mukana karttuu (ainakin useimmille) viisaus. :)

Esittelyssä käsiteltiin myös (loistavasilmäisten) islanninhevosten kokoa, joka voi vaihdella reippaastikin, Kolbran ja Siglirin säkäkorkeuden eroksi arveltiin n. 20 senttimetriä, eikä se ole suinkaan suurin vaihtelu mitä näillä voi olla. Krisse kertoili että Islannissa oli muuannessa tapahtumassa esitelty samalla kerralla Islannin suurin ja pienin issikka, joista jälkimmäinen mahtui kepeästi seisomaan isomman rotukumppaninsa vatsan alla. :)

Fjalar on "ikuinen pojankoltiainen", jolla on aina pilkettä silmässä ja ainainen valmius seurusteluun, eritoten kivojen tyttöjen kanssa.

Koin itse alkuun todella vaikeana sen että issikoilla aika harvoin on "lempinimiä", vaan niistä puhutaan niiden oikeilla nimillä. Islanninhevosten nimet ottavat hetken aikaa ennen kuin alkavat sujua suomalaisessa suussa, saati muistua mieleen kun laidunta katselee ja koittaa sieltä tunnistaa tulevan oppikaverinsa. "Tuntihevoskannasta" tähän tekee poikkeuksen Teukka, jota on aina sanottu Teukaksi, vaikka silläkin on hieno islantilainen nimi jota en osaa edes kirjoittaa. (Ehkä olisi sittenkin kannattanut osallistua Hestneistin järkkäämälle islanninkielen kurssille, pääsisin edes tästä kynnyksestä yli...) Teukka on pelimies, joskin myös muut esiintyvät hevoset näyttivät tekevän saman: kun jono tuli yleisön kohdalle, moni hevonen kääntyi katsojiin kuin erottuakseen edukseen joukkiosta. (Vai olikohan se avoin portti, joka hummasia houkutteli, mene ja tiedä. :))

Siglir on Sadun ensimmäisiä islanninhevosia, ja edelleen tuntityön ja maastojen vakaa kulmakivi. Siglirin kyytiin askellajien merkeissä tutustumaan tulleiden on ollut erittäin vaikea vastustaa issikoiden vetovoimaa. Niin minullekin kävi, tunti tämän herrasmiehen matkassa ja olin myyty. Siglirin nimi tarkoittaa leimaa tai sinettiä, ja monen ratsastajan kohtalon se onkin sinetöinyt hienolla ja rauhallisella olemuksellaan ikuisiksi ajoiksi issikoiden pariin. Siglir on Sadulle(kin) erityinen, ja he molemmat tietävät sen.

Lopuksi lisättiin vähän vauhtia, ja näytettiin miten töltti (tai tietyissä tapauksissa possupassi) sujuu. Näin oli hevoset verrytelty seuraavaksi ohjelmassa ollutta tutustumaan tulleiden minituntia varten.

Tapahtuman hetkellä "lahjapiikki" oli vielä auki, mutta näyttäisi siltä että keväällä on tiedossa laiduntalkoot. :)

Sadun johdolla suuntaamme katseet tulevaisuuteen, ja seuraaviin synttäreihin. Satu on kyllä sellainen ihminen, jolla on kyky kerätä ympärilleen aivan mahtavia tyyppejä ja toinen toistaan upeampia hevosia vielä kaupan päälle! Täällä ihan oikeasti pätee ohje "Tule sellaisena kuin olet!".

Ps. Hestbakki tarvitsee sinua! Tervetuloa issikoiden ihmeelliseen maailmaan, on kiva olla mukana tällaisessa harrastustoiminnassa jota tehdään hevosten ehdoilla ja suurella sydämellä. :)

Siispä kuusinkertainen eläkööhuuto Sadulle ja Hestbakille! (Viimeinen kuva on ensimmäiseltä minitunnilta, jossa uudet ja vanhat hevoshöpsöt pääsivät koettamaan islanninhevosen kyytiä Sadun valvovan silmän alla.)

Hestneistin Hubertusratsastus 3.11.2012

Kuvat on ottanut Bea, tai vaihtoehtoisesti joku muu Bean kameralla. Pikaisen kuvankäsittelyn tahi muun vastaavanluontoisen turaamisen olen hoitanut itse, copyrightit Bealla. :D

Hestbakissa järjestettiin ei-niin-perinteinen Hubertusratsastus marraskuun alussa. Olin kyhäillyt kasaan muutaman "rastin" ja kehitellyt niille pisteytyksen. Kullakin rastilla pisteet sai itse tehtävästä, mutta myös tehtävähetken askellajista. Tässä olikin tuumauilun ja taktikoinnin paikka ratsastajilla. (Tämä toimii hyvin kun on lapsia kilpailemassa, joka rastilta sai vähintään yhden pisteen vaikka itse tehtävä ei ehkä onnistunutkaan. :))

Ensimmäinen tehtävä oli "kiekonheitto". Tolppien välisellä alueella piti heittää kiekko ja luonnollisestikin tähdätä mahdollisimman keskelle maahan piirrettyä "maalitaulua". Kiekoista tuli esiin kaikenlaisia jännittäviä liito-ominaisuuksia, mutta ne tuntuivat myös vierivän kantillaan erittäin tehokkaasti, yleensä pois maalialueelta. :D Käynnistä sai yhden pisteen, ravista ja töltistä kaksi pistettä, laukasta kolme pistettä ja pukkilaukasta viisi pistettä. (Inka ja Vera olivat ainoa ratsukko joka sai pienestä sievästä pukista täydet pisteet.)

Toinen tehtävä oli pyydystää "miekalla" rengas telineeltä. Kuten tässä viimeisessä näkee, sääntöjä "hieman" sovellettiin, Janski oli päättänyt että "Sehän lähtee!"

Kolmas tehtävä oli pujottelu niin että ratsastaja pitää lisäksi kädessään lusikkaa jossa on pallo. Pisteitä tuli sitten sen mukaan pudottiko pallon 0, 1, vaiko useamman kertaa. Vera oli sitä mieltä että pallo on yhtä kuin omena ja oli sitä mieltä että se kuuluu sille eikä ratsastajalle ja pisti asiaankuuluvasti ranttaliksi jo lähtöviivalla. Vera on tämän joukon yksiselitteisesti nopein peruuttaja, niin hyvässä kuin pahassakin. :)

"Nyt ei passais läikyttää." Viimeinen laji oli mehutöltti, joka tosin oli kustannus- ja vaatehuoltoteknisistä syistä "vaan vettä". Tilannetta toki kompensoi se että vesi oli jääkylmää, eli ei sitä päälleen halunnut läiskiä, josko ei toki mehuakaan. Tämä oli ainoa laji jossa oli aikaraja, eli yliajasta sai sitten vähemmän pisteitä kuin ihanneajan alituksesta, saatiin vähän pontta poniineihin. :D

Iltapäivän hämärtyessä kohti halloweenia ja aavemaisen sumun noustessa pelloilta lehmuskujalle saimme kisat päätökseen. Lasten sarjan voitti Camilla Skumpin kanssa ja lapsellisten sarjan Inka Veralla. :) Pikkulinnut visertelivät että ensi vuonna pitäisi saada samanlaiset karkelot mutta uudella twistillä... Kiitos kaikille osallistujille ja apulaisille, ääni oli käheänä seuraavana päivänäkin, taisin hieman innostua kannustamaan, kun siinä aitiopaikalla kerran olin. :D