Sakolta lähtivät viimeisetkin maitohampaat. Viimeinen yläkulmuri irrotettiin Lassen toimesta, kas näin:
Tämä hampi saatiin talteen ja samoin muutamia erinäisen kokoisia poskihampaita. Harvinaisen pieniltä tuntuivat koiran kokoon nähden, täytyy joskus verrata muiden säilytettyihin maitohampaisiin. Muistan kun edellisessä paikassa asuessamme Helmi oli pentu ja päivittelin sen hampaidenvaihtoa naapurin tädille. Täti meni ihan kalpeaksi ja kysyi "vaihtuvatko koirillakin hampaat"? Mummelin kalpeus selittyi sillä että hänellä oli itsellään ollut villakoira mutta ei hän ollut tiennyt että sen hampaat vaihtuvat eikä ollut koirassaan mitään outoa huomannutkaan?!Nyt alkaa olla mielekästä ruokkia Sakoa kun suusta ei kuulu harittavien hampaiden rutinaa vaan ihan oikeanlaisia pureskeluääniä. Tuntuu vähän että mitä isompi koira, sitä vähemmän se tekee maitohampaillaan. Jännää oli myös että Sakolta varisivat ongelmitta kaikki hampaat kulmureita myöten paljon aikaisemmin kuin muilta koiriltamme. Muu hunnilaumahan on pitänyt jännityksessä niin että uudet kulmurit ovat olleet yläleuassa melkein puolessa välin vanhojen hampaiden mittaa ennenkuin maitohampaat ovat singahtaneet mäkeen. Ollaan jopa jouduttu tekemään pieniä kikkailuja jouduttaaksemme hampaiden heilumista. Staffien kanssa se toimi niin että niille annettiin jäinen rustoluu ensin pureskeltavaksi. Jäinen luu vähän puudutti ikeniä ja oli kuitenkin sen verran maukas etteivät koirat malttaneet jättää sitä pureskelematta vaikka hampaat heiluivatkin. Sitten vaan sopivalla hetkellä luu pois ja hillitön repimisleikki käyntiin pyyhkeen kanssa. Ja niin sieltä sitten saatiin viimeisetkin nysät pois ja uutta hammasta kasvamaan tilalle.
Koirien joulu pelastui kun vanhempani tulivat juhlistamaan tilaisuutta hieman etuajassa mennäkseen sitten aatoksi mummolaan. Koirat olivat aivan muikeina kaikesta huomiosta. Jouluaattona kävimme Rontin kanssa Rontin lempparitädillä Eiralla katsomassa hänen uutta tulokastaan, 7-vuotiasta brasilianterrierinarttua Oliviaa joka tuli pitämään jöötä vuosikkaalle Kuro-russelille. Rontti kiskoi kohti tuttua taloa kuin hullu ja vain vaivalloisesti merkkasi pari puskaa mennessään. Vasta lähtiessämme alkoi se ralli kun koirien hajujälkiä piti peitota koko rakon voimin. Tullessahan tieto Eiralle saapumisesta oli Rontille niin iso juttu että ukko oikein kailotti autossa kuin komentaen "ovi auki ja vähän äkkiä, nyt on kiiiiire kylään!" Rontti olikin aivan liikuttava rakkaudenilmauksissaan Eiraa kohtaan. Vasta kahvipöydästä noustessamme Rontti antautui painimaan Kuron kanssa mutta jättäen arvokkaan Olivia-leidin rauhaan. Staffin kanssa on kiva käydä vieraisilla koska kylään mennään aina nelivedolla ja iso vaihde silmässä, mutta niinikään kenkiä jalkaan vedettäessä nämä pioneerit ovat taas ovella skarppina "Mihin sitten mennään??". Rontti oli äärimmäisen onnellinen joskin väsynyt tästä soolokäynnistään, se selkeästi nautti päästessään matkaan ilman laumaa. Matkamies nukahti auton jalkatilaan puhaltimen lämmittäessä turkkia. :)
Välipäivinä Rontin onni senkuin kukoisti vaan tuttavapariskunnan tullessa kylään 2-viikkoisen ihmisjälkikasvunsa kanssa (työnimi "Tyyppi"). Rontti oli haljeta onnesta ja oli aina tilaisuuden tullessa puolen metrin säteellä pikkuihmisestä. Ensin Rontille piti vaan korvasta vääntäen tehdä selväksi että tulokasta _ei_ imeskellä eikä lärpätä vaan ollaan läsnä ja annetaan pojan vetää unta palloonsa. Rontti kuikuttikin portin takana kun äiti-poika-symbiootti oli huoltotoimenpiteillä makkarissa. Joka muun hetken Rontti makasi Noran jaloissa, tai istui ja vahti lasta häntä ropelina. Tai makasi sohvalla vahtien lasta, häntä ropelina. Myös Helmi oli hyvin kiinnostunut vauvasta, mutta suhtautui vähän maltillisemmin joskin sekin hakeutui pienenkin tuhinan/ininän noustessa pikkumiehestä valmiusasemiin, "jos vaikka tarvittaisiin naamapesua lohduksi".
Sako on osoittanut varsin hupaisalla tavalla mitä kaikkea tietoa voi siirtyä "geneettisesti". Kerroin Sakon kasvattajalle koiran erikoisista taipumuksista ja hän oli tikahtua sanoessaan että Sakon emä teki nuorena _juuri_ samoin. Hän tosin sanoi myös että Prima-mamma ei ole pentujen nähden tehnyt tätä, joten jostain se vaan kulkeutuu se tieto...
Toki taipumus voisi olla joku fiksumpikin, mutta mitäs sanoin Sakoa "hepaksi". Se oikeasti on kuriton kuin vuosikas varsa, sitä ohjataan kaulasta kuin kamelia, ja se potkii kuin muuli. Siis oikeasti potkii. Tällä en nyt tarkoita mitään etujalalla kuopimista, sitä tekevät kaikki vähääkään dobberia muistuttavat (ja se sattuu aivan törkeän paljon kun osuu olemaan juuri oikealla etäisyydellä... tästä muistona suht tukevaa kangasta olleet ratsastushousut joista meni puntti halki puolesta reidestä puoleen sääreen Axu-dobberin vaadittua huomiota.) Tilanne syntyy siten että Sako huomaa Helmin makaavan kyljellään lattialla. Sako kulkee siitä vierestä, pysähtyy, peruuttaa takatassunsa ihan Helmin vatsanahkaan kiinni, nostaa toista takastaan ja _potkaisee_ napakasti! Aivan uskomaton tapaus! Ensimmäisen kerran nähdessäni tuon luulin että Sakoa vaan kutitti varpaista ja se pyyhkäisi siksi tassuaan, mutta kun tämä on nähty kymmenen kertaa, alan uskoa että tuo pentupentele tekee sen tasan tarkoituksella. :D
Viime vuoden lupaukseni oli karsia v-sana kielenkäytöstäni ja vähentää muitakin ilman absoluuttisen karkeaa kieltä vaativaa tilannetta jolloin saa kirota niin että maa tärisee. Sanomattakin selvää on että syksyn mittaan alkoi hermoja kiristää siihen malliin että sitä päräyttelee kuin tukkijätkä, taas. Onneksi tämä on siirtokykyinen lupaus josta kannattaa edes yrittää pitää kiinni. Kaikki kiva käytös on kotiinpäin. Muutenkin sitä voisi vähän hillitä hermojaan, liika ruuti vaurioittaa hylsyä. ;)
Ja sitten niitä tavoitteita:
Helmin kanssa tähtäimeen otetaan Agirotu. 2008 se järjestetään Ylöjärvellä. Menneenä kesänä se oli niinikään kauden päätavoite, jonka jouduimme kuitenkin jättämään väliin auton flopattua katsastuksessa päivää ennen kisoihin lähtöä. Kisakinnerin mentyä kerrasta ajokieltoon oli täysin mahdotonta päästä toiselle puolen Suomea joukkuekisaa varten kun kisakaverit olivat jo menneet edeltä ottaakseen osaa yksilökisoihin. Tulevana kautena tätä ei päästetä kyllä tapahtumaan vaan kilpailuihin mennään vaikka "pää kainalossa" koska onhan se nyt hienoa olla edustamassa Of Greenlinen "kenneljoukkuetta". Lämmittää mieltä että meitä pyydetään mukaan vaikkeivät tuloksemme taivaita hivokaan (jos ei A-esteen ylityskorkeutta oteta lukuun). On kiva että kasvattajat ovat innostuneita kasvattiensa edesottamuksista vielä auton takavalojen kadottua mutkan taakse, olen kuullut tuttaviltani myös toisenlaisia tapauksia. Omien koirieni kasvattajilta olen saanut roppakaupalla hyviä ohjeita, kannustusta ja kehuja kun tuloksia on tullut. Erityisesti Helmin kasvattaja Irmeli on kyllä kunnostautunut omistautumisellaan, hän on oman agilityinnostuksensa siivittämänä potkinut minuakin persiille ja saanut yrittämään kovemmin Helmin kanssa. Onkin kiva vertailla Helmin agilitysuorituksia emä-Eeviin ja puolisisko-Finaan. Kaikki ovat keskenään hyvin erilaisia koiria mutta silti sukulaisuuden näkee, etenkin nyt Helmistä ja Eevistä.
Helmin kanssa ilmoittaudumme myös luonnetestiin, arvelen että tyttö voisi olla kypsä "tutkittavaksi". Jos oikein innostun, voisimme pyörähtää myös näyttelykehässä puhtaasti "huvin ja urheilun vuoksi". Lisäksi minulla on painonpudotustavoite jonka tulokset mitataan osallistumalla Helmin kanssa canicross-kilpailun harrastelijasarjaan jos kaikki menee kohdalleen.
Sakon tavoitteena on hoitaa kasvukausi loppuun, ja Sako steriloidaan jos ehditään ennen ensimmäisiä juoksuja. Sakon kanssa opetellaan myös perus elämäntaitoja, joista esimerkiksi hihnassa kulkeminen alkaa jo pikkuhiljaa hahmottua. Sakon jänniä piirteitä on myös se että se osaa odottaa ruokaansa. Se aika usein istua tillottaa odottamassa omaa kuppiaan, se tietää jo saavansa sen viimeisenä mutta varmasti, joten piruako häsläämään ahtaassa keittiössä. Sako painaakin jo reilun 19 kiloa joten hyvällä mallilla ollaan. Nyt on kasvu tosin taas semmoisessa "kantturavaiheessa" selkeän kasvusyklin alettua, mutta kintut ovat suorat ja kokonaisuus ihan hyvännäköinen.
Rontin ja Egon tavoitteena on kunnon ylläpito, Ego pitää saada ylös nojatuolistaan paremmin, ja Rontin selkä kaipaa huoltoa. Tavoitteena on saada Rontilta särkylääkekuurit vähemmälle ja selän tukilihakset parempaan kuntoon. Ensi kesäksi hankitaankin Rontille pelastusliivit joiden kanssa tuon raskasrakenteisen raitapaidan on helpompi uida.
Loppuun vielä tutkielma "ihanat naiset nojatuolissa". Tilannetta päivitetty n. kuukauden tarkkuudella.
Tältä näytti nojatuolissa 22.11.2007.
Ja tältä näytti höyhensaarten business-luokka jouluaattona. Alkaa olla ahdasta.
Toisaalta Rontin kanssa tuoliin mahdutaan vielä pitkään kun Rontti osaa nukkua "kerroksissa". :)
Mutta kello lyö kuutta ja pojat paukkuineen valtaavat pihamaat. Aika mennä laittamaan radiota päälle ja musiikkia Rontin korville, se kun ei niin perusta näistä uudenvuodenkekkereistä. Harmittavasti en muistanut D.A.P-pantauutuuden olemassaoloa, joten mennään perinteisin konstein, verhot tiukasti kiinni ja piilopaikka valmiina josko alkaakin ahdistaa enemmän. Viime vuonna rakettijuhlan vietto kyllä meni ihan hyvin, joten eiköhän mene tänä vuonnakin. Nakkia napaan vaan. Hilirimpsis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti