Äänennopeus ylitetty

Kaksi tapausta:

1) Olimme maanantain treeneissä Helmin kanssa poistumassa radalta. Helmi siinä hihnassansa tohotti kaiken maailman juttuja ja käskinkin sitä olemaan tunkematta kuonoaan valmentajamme reppuun. Olin jo jatkamassa matkaa kun kanssaharrastajien naurunremakka pysäyttää minut. Myös hihna tuntuu vähän oudolta. Helmi oli jälleen suorittanut bravuuritemppunsa, hypännyt paikaltaan pöydälle. Aika usein puheenaiheena treeneissä on Helmin 99-prosenttisen etuvetoinen hyppytekniikka, mutta kyllä sillä todistettavasti pattia on ihan kankuissa asti, ja se pystyy hyvin tarkkaan määrittämään vauhdin, suunnan ja tarvittavan voiman kun se "haluaa" ts. saa itse suorittaa rauhassa mitä ikinä tekeekin. Tätä fysiikan lakeja uhmaavaa ilmiötä ollaan naureskeltu myös ulkokalusteiden kanssa terassilla. Sisällä Helmi ei hypi pöydille, eikä ulkona myöskään katetulle pöydälle. Jos vaan on joku taso, johon hypätä, sinne hypätään. Voidaan laskea Helmin saldoon tällä hetkellä n. 15 ihmistä jotka ovat aivan avoimesti äimistyneet kun ovat kuvitelleet Helmin hyppäävän maksimissaan siihen vyötärökorkeuteen ja saaneet sitten pusun poskelleen katsottuaan Helmiin alas. :)

2) Ei vielä niin fiksu Sako puolestaan ylitti äänennopeuden perjantaina. Päästin koirat kellarikerroksen kodinhoitohuoneesta, sammutin valot ja kiipesin raput yläkertaan Rontin perässä päästääkseni kaikki koirat kerralla ulos. Olin ennen koirien jättämistä ko. huoneeseen ottanut sieltä pois kuivamassa olleen päiväpeiton jolle Sako oli lirauttanut aiemmin. Tämä samainen päiväpeite oli nyt (jo pesusta MELKEIN kuivaneena) olkkarin sohvannurkalla. Ja kun olin päästänyt koirat pihalle huomasin että siinä saaplarin samalla peitolla lainehti jo uusi keltainen valtameri. Onneksi Sako oli jo pihalla ja autuaan tietämätön rikkeestään, muuten se olisi nähnyt sarjan erikoisia ilmeitä emännältään. Meni varmaan pari minuuttia niin että kertakaikkiaan vaihde oli pudonnut silmästä kun en mitenkään pystynyt päättämään pitäisikö itkeä vai nauraa. Lopulta en saanut aikaiseksi kumpaakaan vaan siirryin teenkeittoon.

Sakon kasvuseurantaa: Hampaat ovat alkaneet nyt vaihtua. Kuonostaan verenhajuinen pentu tuntui tuoksahtavan nenustaan vielä tavallista "pentuhajua" enemmän ja päätimme tutkia missä vaiheessa mennän vain löytääksemme siron rivin rautahampaita edessä ylhäällä. Sieltä se jenkkihymy alkaa paljastua. Alahampaiden tilasta ei niin ota vielä selvää jotta ovatko ne niitä aivan avuttomia maitohampaannysiä vaiko jo uusien hampaiden lakia mitä siellä ikenessä törröttää. Kai se on se ihan mussulussuin pentuvaihe sitten takanapäin? Pentuhaju on kaikonnut turkista ja Helmikin kurmoottaa kakaraa kuin pahaista pikkusiskoa. Sakon vauvanhajupanssari lienee sitten mennyttä. Ronttikin uskaltaa jo painia heitukan kanssa ja Sako ollaankin nähty takkatuolin alle taiteltuna jo useampaan kertaan kun vanhempi herrasmies innostuu nassikkaa mankeloimaan.

Loppuisi vaan tuo vesisade ja tulisi pikkupakkanen. Ei edes pakosti lunta vaikka se ihan kiva bonus olisikin, mutta olisi edes kuivaa? Oisko liikaa pyydetty? Nimimerkillä kolmatta päivää taitaa piiskata sade about yhtäjaksoisesti, alkaa aavistuksen vinottaa. Sentään tästä viimeisestä sulasta oli se hyöty että saatiin autokatokseen aavistus tilaa ja moottoripyörät rullattua lumensuojaan. Nyt vain odotellaan niiden kuivumista että saadaan peitteet päälle. Kertooko tämä jotain siitä että meillä olisi useita projekteja pahasti vaiheessa??