Käsite "mennä metsään" ei ole koiran hankkimisen jälkeen ollut negatiivinen asia. Aina välillä tulee fiilis että on PAKKO päästä metsään, ja siihenhän käy mitä mainioimmin tuo läheinen Karnaistenkorpi luontopolkuineen. Siellä mieli tyyntyy ja veri lähtee kiertämään kunnolla kiemurtelevia polkuja kulkiessa. Polut pidetään vapaaehtoisvoimin auki koko talven, ja hienossa kunnossa olivatkin! Haaveilin ottavani maisemakuvia lumisista puista mutta kuvasaalista silmäillessä huomasin kuvanneeni lähinnä "kaikkea muuta".
Tällä kelo/kanto/juurakkovanhuksella oli hieno kullankeltainen pinta.
Rontti lauloi oodin lumiselle metsälle. Jos ette ole ikinä kuulleet staffodshirenbullterrierin aarioita, olette missanneet melkoisen elämyksen. Noista lähtee niin kummallisia ääniä että oksat pois. :D
Pikkuisia kääpiä ja paikalliseen FB-ryhmään lähettämäni kuva-arvoitus "Mistä tämä kuva on?". Värikoodatut polut ovat mukavat tottumattomankin retkeilijän kulkea ja reitti juuri sopivan pituinen "poikettavaksi".
Yllättävän paljon väriä näkyi ympärillä kun vaan tirkisteli kivien ja kantojen väleihin. Monin paikoin pienet purot virtasivat ja saivat Rontin työntämään kuononsa pitkospuiden ja lumen väliin jääviin pieniin rakoihin joista sulan maan tuoksut nousivat sen nokkaan. Minun taas oli pakko käydä hieromassa sormillani hieman suopursun talvitankeita lehtiä, se on yksi monista kesän tuoksuista joita on talvella ikävä.
Laavut olivat upeassa kunnossa ja nuotiopuut tankattuina kenen vaan tulla ja paistaa makkarat. Tältäkin laavulta oli juuri porukka poistunut ja Rontti yritti tarkistaa siitä tästä eteenpäin jokaisen vastaantulijan eväiden toivossa. :D
X marks the spot. Tässä ja nyt. Voi että miten hieno päivä täynnä hienoja hetkiä.
Hiukan myöhemmin kotipesällä: Joukosta jäänyt jengi tuli mukaani pudottamaan lunta pihamökin valokatteelta. Tehtävä olikin helppo, sillä eteläpihalle paistanut aurinko oli jo pudottanut lumen omia aikojaan. :D Assistenteille heiteltiin hieman lumipalloja ja siitä vertyneenä alkoi kaahailu maittaa.
Igor on sivistynyt, se lähinnä kääntyi kannoillaan eikä kaahaillut reikäpäisesti kuten Sako ja Tikka. Huisikin kaahasi lähinnä paikalle hakemaan emäntää jotta pääsisi sitten sisään lämmittelemään. Ulkona siis keli plussalla, mutta takkatuolin veto on Huisille ylivoimainen vastustettava. Se on selkeästi nyt luovuttanut lauman nuorimman tittelin Tikalle ja on semmoinen "pikkuvanha isosisko". Onneksi Sako on alati lapsellinen ollakseen jo 7-vuotias, joten vauhtia piisaa.
Tänään juhlitaan samalla kertaa kaksia synttäreitä kun Helmi täyttää 11v. ja Ego 13v. Kyllähän noilla lukemilla on pakko jo jotain herkkuja saadakin, viimeinen keittiössä on mätämuna!
Nähdään taas, adios!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti