Talvilomailua

 Talvilomalla matkustimme Lassen ja hunnien kanssa kotiseudulleni Kouvolaan pöllöilemään vanhempieni nurkkiin. "Jäätiin verekseltään kiinni" saapumisestamme FB-päivityksen perusteella ja porukoiden kummilapsi räpsähti oman jälkikasvunsa kanssa paikalle kahvittelemaan (ja pullattelemaan).

Hyö pistivät vallan ranttaliksi hunnilauman suotuisalla avustuksella. Annukka, Erika ja kelpoannos koiraenergiaa. Erika on kuulemma ollut aiemmin vain isompien koirien seurassa, joten tämä asia pistettiin kertaheitolla järjestykseen. :D

Koska isäni on tuon aiemmin näytetyn Annukan kummisetä, hän ei tietenkään jäänyt pekkaa pahemmaksi "mullistelussa". Pyysin häntä pitämään kerrankin silmät auki kuvanottohetkellä, kun puolenkymmentä edellistä näytti siltä että mies vaipuu tajuttomana pahaa aavistamattoman kahvikeskustelukoiran niskaan. Noh, auki olivat. :D Rontti on nyt hionut huippuunsa seurustelu-upseerin taitonsa ja se hyppää salamana pöytään kun joku erehtyy nostamaan ahterinsa penkistä. Se varoo hyvin tarkkaan koskemasta mihinkään (koska tulisi välittömästi "ulkoistetuksi" pöydästä), ja äiti usein vetääkin sille oman tuolin missä se saa istua ja osallistua tapahtumiin. Äitiä Rontti tosin komentaa käpälöimällä etutassullaan, joten äidiltä onkin herkkujen anto tuolle vaativaiselle papparaiselle kielletty ankarasti. Sen sijaan iskä kyllä tarttui miehekkäästi juustohöylään ja jakeli makupaloja hunnilaumalle juhlallisin menoin. Kaikki sormenpäätkin ovat vielä tallella, joten taitoa on takana! :D

Kahvia tarjoiltiin luonnollisestikin koira olkapäällä, eikö teillä muka???

Samaisella koiralla pystyi ihan helposti osoittelemaan pientä lasta. Sekä Igorin että Erikan mielessä mahtoi olla ihan sama kysymys: "Kukas sinä sitten olet?" :)

Sitten piti tietenkin arvioida millaisia kuvia tuli otettua. Innostusta ilmassa.

Osasivat nuo kaikki lopulta käyttäytyäkin, erityisesti ihmiset, koirat taisivat tällä kertaa lopettaa koheltamisen ennätysajassa olosuhteisiin nähden. :D

Iskällä ja Sakolla on ihan omanlaisensa suhde. Sako menee onnesta soikeaksi kun sitä halii, ja kerrankin oli alla pitävää mattoa, yleensä Sakon "uhrit" joutuvat pitämään luistavatassuista koiraa pystyssä sen lisäksi että pitävät sitä sylissä. Sako kuitenkin kuvittelee olevansa kääpiöpinseri, siksi sille on täytynytkin opettaa käsky "käännä takapuoli", koska se myös punkee syliin ja halimaan kokoaan millään tavalla huomioimatta.

Esim. näin. :D Suttuinenkin kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sakon sisäinen kääpiöpinseri toimittaa urheasti sylikoiran virkaa.

 

Osaa tuo koira hellyttäväkin olla, vaikka nyt sitten silloin kun katselee silmät viiruina suoraan kasvoihin ja pitää kädestä kiinni. :)

 

Helmin katse kyllä kertoo kaiken. "Auttakaa! Tuo hullu whippet käy päälle (nukkumaan)!"

Näin paljon lämpöhakuisen Huisin mänkiminen sitten lopulta Helmiä haittasi. :D

 Lassella iski iltasella halihetki päälle Huisin kanssa. Ihania ovat!

 Päivä 3. Olin valmistanut lapsuudenystävälleni Sannalle "tilaussaippuoita" joulun alla, ja nyt oli palkanmaksun aika. Pääsin ravihevosen kärryille (ja loppumetreillä vähän kokeilemaankin ajohommaa, on muuten herkkä ohjaus ja kaasu tuossa kauramoottorissa).

 Tämä tässä meinasi tikahtua nauruunsa kun mun täytyi pitää kauhukahvasta kiinni nopeudenmuutoksissa, ja sittemmin osoittelin kameralla ympäriinsä kuin turisti. Osat vaihtuivat myöhemmin kun päätimme kokeilla tallille vasta muuttaneen eestinhevosen talutusratsastustaitoja. Hevonen sai jonkun hepulin ja muitta mutkitta käveli päin Sannaa tuupaten arvon rouvan hankeen. Olisi saattanut itselläkin karehtia hihitys huulilla, ellei hevonen olisi päättänyt sukeltaa itsekin sinne samaan hankeen jolloin minun tehtäväni oli keikkua kyydissä ja miettiä että millaisellahan tiikeriloikalla täältä hangesta tullaan takaisin "kaidalle tielle" samaan aikaan kun Sanna mänki jaloilleen sieltä hatelikosta. Onneksi paikalle sattui myös taitavampi ratsastaja, eikä kahden tädin aiempi kohellus näyttänyt aiheuttaneen ponille peruuttamattomia traumoja. :D Palatakseni kuvaan: Sannan mahtava erikoisominaisuus on se että kun alkaa naurattaa, raajat tuppaavat menemään hervottomiksi, siksipä hiittisuoran alussa huonon vitsin laukaiseminen ei ehkä ole se viisain juttu kun ohjista kiinni pitäminen kumminkin säätelee melko tarkasti sitä vauhtia.

 Mutta maisemaahan meillä piisasi turistille osoiteltavaksi, siksi oli kuvattava julkisen nöyryytyksen (ja kärryiltä keikahtamisen) uhallakin. Ah mikä mahtava talvipäivä!

 Tässä vielä taidetta koteihin. Kärryretkeämme selvästi seurasivat varjoina ne kaikki lapsuutemme ravihevoset joita olemme Sannan kotona nuorina plikkoina hoitaneet. Juttua piisasi ja uusia muistoja syntyi samaa tahtia kuin Mimmin (Hayjane Streep) karvoja sinkoili kevätilmassa.

Olipahan taas semmoista tohinaa ettei ihan äkkiä unohdu. Seuraavaksi kokeilen, millaisia käsinkosketeltavia muistoja syntyykään kun syöksyn äidin kanssa shoppailemieni lankojen kimppuun virkkuukoukun kanssa. Novitan tehtaanmyymälässä oli aika kelpo alennushinnat päällä juuri mieleisistäni langoista. :D Nähdään taas!