Piikittelyä

Sako-kakara kävi eilen toisilla rokotuksillaan. Samalla opettelimme autollakulkua niin että pentu matkustaa "sikaosastossa", eli farkkuautomme takaosaan laitetussa isossa häkissä. Tähän astihan pentu on ollut niin pieni että on totuttelun (ja halimisen) nimissä matkustanut sylissäni apukuskin paikalla. Nyt kuitenkin tutoriksi otettiin Sakon suuresti ihannoima Rontti joka on tottunut matkustaja ja tykkää autoilusta. Sinne vaan kaverukset häkkiin ja menoksi. Rontista olikin hyötyä, sen suorastaan umpimielisen rauhallinen läsnäolo selkeästi rauhoitti pentua. Sylissähän se on matkustanut kuorsaten, mutta häkki (johon se on totutettu jo aiemmin) selvästikin rajoitti "hänen" ajosuoritustaan. Äänekäs koilotus kuului häkistä Rontin istuessa stoalaisen rauhallisesti neidin seurana. Selkeästi pentua ei häkki häirinnyt vaan se että se oltiin törkeästi erotettu meistä, kunhan seisoi ja protestoi jodlaamalla. Välillä kun katsoin taakse, näin Sakon mutustelemassa Rontin korvaa rakastuneen näköisenä tai muuten vain lipomassa idolinsa suupieliä, silmiä, korvia... selkeästi isoveikan vaikutus matkustusmukavuuteen oli positiivinen. Vaan eipä tuo kauaa ottanut seuhtominen takakontissa. Matka oli sen verran pitkä että ehdin moneen kertaan kehua hiljaa olosta ja aikaa myöten napero simahtikin häkkiin. Häkin pohjalta valpastuttiin seuraavan kerran vasta moottoritieltä poistuttaessa ja matkanopeuden hidastuessa. Mutta äärimmäisen hienosti tyttö kuitenkin homman otti, lähteissä jo puoliksi hyppäsi itse häkin suuntaan.

Mutta on tuo staffeihin tottuneellekin melkoinen satakieli dobermannikin. Montaakaan haukkua emme ole vielä kuulleet mutta kaiken muunlaisia ääniä onkin sitten varsinainen kokoelma. Ensinnä mainitaan yliäänipiipitys, todella huikean kuuloinen "melkein-vinku". Sen jälkeen tulee varmaan se semmoinen säröinen kurkkulaulu-ujellus, kaksiääninen ulvonta. Kolmantena on jurputus, murinaölinä joka enteilee sitä että koira on tyytymässä kohtaloonsa kun ei saa huomiota, ja unikin alkaa painaa koska usein tätä ääntä kuuluu uni-kopista jossa olo ei lopultakaan muodon vuoksi protestoivalle koiralle ylitsepääsemättömältä vaikuta. ;) Uni-koppia käytetään että pentu oppii pyytämään ulos jos sillä tulee yöllä hätä, ja näin nopeutetaan sisäsiisteysopetusta.

Rokotukset puolestaan menivät Sakolta aivan totaalisen ohi. Tällä rokotuskäynnillä neidin täytyi vahtia sekä Ronttia että pentua äimistelemään tullutta Helmin kasvattajaa joka olikin Sakon mielestä aivan ihastuttava tuttavuus. Luottolääkärimme Elias sai kaikessa rauhassa pistellä piikit nahkaan, Sako ei todella edes noteerannut toimenpidettä tehdessään innokkaasti tuttavuutta Irmelin kanssa. Rontti, jolla on ollut muutamia "kynnenhalkeamisonnettomuuksia" sensijaan piiloutui Irmelin taakse ja katseli sieltä Eliasta kuin varkain. "Tuolla se ukko taas on, eiköhän kohta lyödä äly ämpäriin ja kun herään on taas tuppo jalassa ja antibioottikuuri päällä". Ja kaikista noista kivuliaistakin käynneistämme huolimatta Rontti (ja muutkin koiramme) vetävät hihnat pinkeinä edeltä kun sanotaan että "mennään eläinlääkärille". Tällä kertaa käyntimme oli kuitenkin suoranainen lottovoitto Rontille. Ei rokotuksia, ei rauhoituksia, ei tarvinnut edes pöydälle nousta! Irmeliltä sai namia ja sen rohkaisemana täytyi Rontin mennä jo Eliastakin tervehtimään, josko haudattaisiin sterilointiaineet, inhat pihdit ja menneet? Tämä jos joku vakuuttaa minut siitä että staffi todella on ihmisrakkaista ihmisrakkain otus, se haluaa aina uskoa siihen ettei ihminen sitä tahallaan satuta, ja kaikkien kanssa voidaan olla kavereita.

Samalla tuli nähtyä pitkästä aikaa myös Helmin puolisisko Fina josta onkin kehkeytynyt varsinainen kaunotar. Sievä ja sopusuhtainen tyttö kertakaikkiaan, olin aivan ihastunut. Myös Irmelin ja nuoren Finan hienot näytöt agilityradoilta antavat vetoapua Helmin kanssa harjoittelulle. Onhan Irmelillä kuitenkin pitkät perinteet agilityharrastajana ja Helmissäkin potentiaalia Irmelin kasvatustyön tuloksena vaikka mihin. Meillähän edistyminen on totaalisesti minun kykyjeni raivostuttavan hitaasta kehittymisestä kiinni. Kuten harjoituksissa joudun usein toteamaan, koira on oikein kehityskelpoinen ja hyvä, ohjaaja vain pitäisi vaihtaa. Noh, ei muuta kuin kuono pystyyn ja vastatuuleen, taatusti olemme antaneet yleisöllemme koko rahan edestä hupia niin harjoituksissa kuin kilpailuissakin. Tuloksen saaminen oli askel numero 1 joka saavutettiin, nyt nostetaan rimaa ja aletaan metsästää niitä nollia!