"Mental health art week" on valtakunnallinen tapahtumaviikko joka järjestettiin nyt toisen kerran Suomessa. Pääjärjestäjänä on Suomen mielenterveysseura yhteistyössä paikallisseurojen kanssa. Viime keväänä olin mukana vapaaehtoiskaartissa, tänä vuonna näin osa-aikatyöläisen aitiopaikalta koko kirjon. Viikko on saanut innoituksensa Skotlannissa järjestettävästä vastaavasta tapahtumasta ja sen tarkoituksena on kulttuuripainotteisten tapahtumien avulla madaltaa kynnystä puhua mielen hyvinvoinnista. Taide ja kulttuuri ovat tärkeitä elementtejä elämänhallinnan tukemisessa sekä uusien ihmissuhteiden ja verkostojen luomisessa. Myös elämän mielekkyys lisääntyy kulttuuritoimintaan osallistumisen kautta.
Erilaisia taide- ja kulttuuritapahtumia järjestettiin viikon aikana yli kolmellakymmenellä paikkakunnalla. Viime vuonna tapahtumia oli yli 100, tämän vuoden tilastoa odottelemme vielä. Lohjan seudun mielenterveysseura oli mukana usealla rintamalla.
Viikko alkoi sillä, että pystytimme pääkirjaston lastenosastolle taidenäyttelyn aiheista "hyvän mielen lukukoira" sekä "mistä tulee hyvä mieli". Teosten taiteilijoiksi olimme pyytäneet Ojamon sekä Metsolan koulun oppilaita joita minulla on ollut kunnia tavata viikoittain toimiessamme näillä kouluilla vapaaehtoisina whippettieni Huisin ja Tikan kanssa. Olemme "itse oppineita" lukukoiratoiminnassa, ja toimintani on ollut tähän saakka mielenterveysseuran alaista, ehkä eniten voisi kutsua sen olevan varhaista tukea mutta se on kyllä laimeasti ilmaistu. Olen saanut lasten kanssa työskentelystä niin valtavasti kokemuksia ja iloa että on vaikea kuvaillakaan. Ehkäpä siitä täytyy kirjoittaa oma blogipostinsa. Tässä kuitenkin muutama lasten taideteoksista tuottamaan teille kauempaa seuraavillekin iloa:
(Kuvat ovat vinossa sinne sun tänne, siitä otan kuvaajana täyden syyn, taltioin vaan ihastuksissani - ja hervottomassa kiireessä - pikaisesti kaikki teokset ennen säntäämistäni näyttelypaikalle.)
Lumoudun kuvissa ilmaisuun ja tekeleistä välittyvään iloon joka tulee pienistä asioista: luonnosta, eläimistä, kavereista, keinumisesta, futiksenpelaamisesta... lista on pitkä. Nuo pienet ihmiset toimivat mahtavasti maadoittavina reilun metrin mittaisina otuksina jotka iloitsevat kanssani arjessa. Pelaamme, luemme, opimme, kannustamme toisiamme ja iloitsemme. Huisi ja Tikka ovat saaneet monta ystävää jotka osaavat kyllä välitunnilla kertoa niillekin jotka eivät vielä meitä tunne: "Tuolla menee lukukoira Huisi, mä oon käynyt lukemassa sille!" Jos joku luuli että ryhmään jossa opetellaan tehostetusti lukemaan "joudutaan", lapset tuntuvat olevan enemmän suruissaan siitä että he osaavat lukea "liian hyvin" eivätkä enää _pääse_ Huisin luo! Ihan mahtavaa! Tavoite saavutettu!
Seuraava etappi oli pystyttää Neidonkeitaan uimahallille vieviin portaisiin (147 porrasta) "kannustusportaat"-niminen mietelauseiden ja värikkäiden kuvien sarja jonka harjoittelijamme Sylvi Järvinen oli koostanut. Hän olikin hienosti löytänyt jokaiselle mietelauseelle oivaltavat taustakuvat ja kysellessäni vastaantulijoilta mielipiteitä kuulin ihastuneita lausuntoja. Vain yksi kulkija ilmoitti olevansa liian kiireinen, "pitäisi ajan kanssa lukea, on aina kiire". Juuri tätä vastaan tempauksemme oli tarkoitettu. Kannustamaan kiipeämään (elämän) portaita pienin askelin joista matkamme muotoutuu, hengähtämään hieman. Olipa sitten ravaamassa pohkeet poltellen kohti mäenharjaa tai tömistelemässä raukeasti alas kohti keskustaa, voisi poimia ajateltavaa mukaansa. Matkalukemista pienoiskoossa siis.
Portaissa hymyilee kollegani Catin viransijainen Taimi jota emme päästäneet karkaamaan tehtävistä vaan rekrytoimme hänet oitis "pystytystiimiin". Taimin kanssa meillä on yhteinen tausta sikäli että molemmat ovat olleet seurassa ensin vapaaehtoisia ja sitten vasta työläisiä. Vietimme paljon aikaa pohdiskellen työn erityislaatuisuutta. Lopun aikaa häsläsimme parhaamme mukaan ja koitimme tehdä kaiken mitä meiltä odotettiin. Palatakseni takaisin portaisiin jotka olen kulkenut viikon aikana varsin monta kertaa ehostusreissuillani, kuvia oli molempia suuntia ajatellen ja niitä oli yhteensä kolmisenkymmentä. Jäljelle jääneestä "korjaussarjasta" saamme paljon kuvailoa toimistolle, niin innoissamme kuvaviesteistä olimme. :)
Sitten itse päätapahtumaan joka oli tälläkin kertaa torilla järjestetty "Hyvän mielen kulttuuritapahtuma". Lauantai valkeni tihkusateisena joskin päästyämme torille tihku oli loiva ilmaus kelille. Tuuli riepotteli meitä melkoisesti ja jokainen vapaaehtoinen sanoi pukeutuneensa kyllä seuran edustuspaitaan mutta joutuneensa kietomaan sen lisäksi päälleen myös villapaidan, kaulahuivin ja paksun takin. Sekä tukikoirakoiden että seuran telttakatos muutti muotoaan päivän aikana, mutta kumpikaan niistä ei lentänyt Sammattiin kuten aluksi pelkäsimme. Hyvä että oli ekstranarua mukana ja vahvahauiksisia vapaaehtoisia jotka tuntuivat notkuvan rennosti teltalla mutta tosiasiassa he pitivät katosta paikallaan, todellisia arkipäivän tukihenkilöitä!
Ohjelmassa oli vaikka sun mitä kivaa, ja kun sää päivän päästessä
vauhtiin parani, myös yleisöä alkoi hiipiä paikalle ja ilo tarttui
ihmisiin. Itse ehdin käydä vilkaisemassa Lohjan Kulttuuripajan
ilmaisutaiteen ryhmän Varttihullujen nukketeatteriesitystä.
Aloitusrepliikki aiheutti allekirjoittaneessa sellaisen
naurunpyrskähdyksen että melkein hävetti ellei esitys olisi temmannut mukaansa niin
etten välittänyt mitä muu yleisö tyrskivästä katsojasta piittasi. Kukon
roolissa Virpi Marttila oli mainio, hän sanoi osuvasti myöhemmin että
"Aattelin että voi yhtä hyvin vetää täysillä kun on kerran lähtenyt."
Täysin samaa mieltä! Ohjelman juonsi huumorintajuinen ja sanavalmis Niilo Paananen.
Nukketeatteri sopi erinomaisesti lapsille ja lapsellisille kuten minulle.
Hyvän mielen majan ständillä myytiin ansiokkaasti arpoja ja hauskuutettiin toriväkeä. Sylvi oli taiteillut tämän banderollin ettei jäänyt epäselväksi, kenen telttamytty se siinä on. Myös tällä katoksella oli paikoin väellä kädet ylhäällä kuin pidätystilanteessa, molemmat katokset ottivat osumaa tuiverruksessa, jonka joku kertoi olleen 16 metriä sekunnissa. Siltä se kyllä tuntuikin. Onneksi sittemmin tuli esiin aurinko ja sulatti jähmettyneet nenänpäät. Ei sillä, jos viime vuonna oli varsin kuuma ja Huisin lempparikeli, tänä vuonna torilla paistatteli samojedi Remi joka nautti viileästä ilmasta rötköttäen autuaana kylmällä kiveyksellä. Huisi ja Tikka jäivät suosiolla kotiin, niiden sadesurkeus kun ei olisi ollut erityisen edustavaa.
Kaikki esiintyjät tulivat paikalle joko hyvin vähäistä korvausta vastaan tai kerrassan ilmaiseksi toimintamme tärkeyttä tukeakseen. Kolminkertainen hurraahuuto mm. tenori Jyrki Anttilalle joka tietojemme mukaan tempaisee viikonlopun aikana keikan jos toisenkin hyväntekeväisyysmielessä tukien mielenterveyttä, pienten koululaisten varainhankintaa ja ties mitä. Tämä vaan esimerkkinä lukuisasta joukosta artisteja joilla oli sydän paikallaan ja antelias asenne hyvää tarkoitusta kohtaan. Näissä kuvissa toimii kasvomaalari, joka loihti tarkkaavaiselle ja laatutietoiselle asiakaskunnalleen hienoja kuvia poskiin.
Tukikoirakoiden ständillä Lily tutustui portugalinvesikoiraan jota koitimme välittömästi rekrytoida omistajineen mukaan toimintaan. Molemmat vaikuttivat ystävällisiltä, joten sen puolesta kävisivät seurueeseemme loistavasti.
Lily-corgi ja lapinkoira Adi nautiskelivat huomiosta täysillä ja käden ojentaminen niitä kohti aiheutti molemmissa saman reaktion, välittömän istahtamisen varpaille rapsutuksia vastaanottamaan. Aarno onkin vanha tuttumme koirakävelyiltä ja koirakahvilasta, hän ja ystävänsä Paula tuntuvat välillä olevan toiminnassa mukana useammin kuin seura-aktiivimme. Tänäänkin nautimme heidän ilahduttavasta seurastaan ja avustaan koko tapahtuman ajan.
Adi ilahdutti erityisesti pienempiä kulkijoita rauhallisuudellaan ja ystävällisyydellään. Pikkuisilla oli mm. torin päheimmät aurinkolasit ja toisaalta myös kyky päästä koirajännityksestään yli esimerkiksi vastaanotettuaan hipaisuja kasvoihin koiran pörröisestä hännästä. Varhaisen tuen malli sopii myös orastavaan koirapelkoon, iloiset kohtaamiset vahvistavat luottamusta eläinten ystävyyteen. Koiraporukkamme on monesti todennut että lapsi joka on oppinut kohtelemaan koiria ja muita eläimiä ystävällisesti on todennäköisimmin kiltti ja myötätuntoinen myös toisille ihmisille.
Tässä kuvassa vallitsee symmetria, kukaan ei katso kameraan. :D
Ollessamme juuri lämmenneitä ja pääsemäisillämme täyteen ilakoinnin vauhtiin huomasimme että työparini Cati oli jo lavalla lausumassa tapahtuman päätössanoja. Kaikille jäi iloinen mieli tapahtumasta. Naurunremakat ja puheensorina siirtyi Hyvän mielen majaan jossa talkooväelle oli maukasta soppaa tarjolla. Tapahtuma purkautui tavaroineen ja tarinoineen hyvässä hengessä. Levättyämme hiukan taidamme siirtyä suunnittelemaan ensi vuoden häppeningejä!
Suurkiitos kaikille ihanille kanssakulkijoille, tutuille ja tuntemattomille, jotka teitte tästä(kin) päivästä ikimuistoisen ja viikosta voitokkaan (siinä mielessä että taatusti saimme aikaan multipaljon enemmän hyvää mieltä kuin harmistusta ja se on paljon se)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti