Metsään meni!

 Juhannus tarjosi pitkän viikonlopun kauneinta kesää, ja olo on sunnuntaina "metsittynyt" kuin viikon lomailleella. Ihanaa! Pyhäpäivän puuhaksi pakkasin kassiin muutaman keksin ja termospullollisen kahvia. Sujautin kameran taskuun ja Sakon turvavyövaljaisiin. Muutaman kilometrin päässä kotoamme sijaitsee Karnaistenkorven luontopolku. Sinnepä siis, metsän siimekseen ja kallioiden koloihin! (Kävellenkin sinne voisi mennä, mutta tie Kisakallioon on kapea ja autoilijat vaatimattomasti ilmaistuna vatipäisiä paikoitellen, penkkoja ei juuri ole, joten väistämme peltilehmiä lepikkoon tarvittaessa, mikä käy pitemmän päälle vähän emännän hermoon. ;))

Olen vuosisotalla käyttänyt aikaani kaikenlaiseen säntäilyyn ja tohkaamiseen ymmärtämättä minkä takia olen usein lenkiltä tullessani pahantuulinen. Havaitsin sen johtuneen siitä että olen keskimääräistä hitaampi ja kömpelömpi, joten joudun muiden ihmisten seurassa kulkiessani jatkuvasti ponnistelemaan pysyäkseni pystyssä ja kintereillä. Siinä ei paljon aikaa haihattelulle ja luonnon katselulle jää, niin mukavaa kuin seura onkin, ja usein kirmaankin jalkani kramppiin kun en ehdi asetella töppösiäni eteeni. Luonnollisestikin olen tuommoisten reissujen jälkeen rentoutunut koska olenhan ollut ystävän/ystävien kanssa, mutta en _täysin_ "lötkömuttavirkeä", ja lihakset ovat kipeät vielä seuraavanakin päivänä venyttelystä huolimatta.

Metsässä kävellen ja järvellä meloen olenkin tavoittanut semmoista mielenrauhaa, mitä ei oikein muuten meinaa saada sisimpäänsä. Ja nimenomaan kulkien, ei kuntoliikkuen. Karnaistenkorven puut ovat ikivanhoja, ja tuntui oikeastaan aika huimalta että osa niistä on kasvatellut enemmän vuosirenkaita kuin mihin minä tulen edes pystymään. Enpä ollut tätäkään asiaa sen kummemmin ajatellut vaikka polut tutut olivatkin.

 Koska Sakolla on samaa "koohottajan vikaa", kuin itselläni, sovimme hyvin pariksi silloin kun nimenomaan ei koohoteta. Hyttyspää Sukka Sakkaraisen tehtävänä oli kulkea kanssani, malttaa paikoillaan kun otin kuvia luonnosta, auttaa minua ylämäissä niin että pystyin ottamaan hihnasta tai valjaista vähän tukea, ja odottaa tarkasti alamäissä nykimättä narussaan että sain laskeuduttua varovaisesti petollisine nilkkoineni. (Harmi etten ihan ehtinyt saada kuvaa, Sakon niska ja kaula olivat lähes identtisellä kaarella kauempana polun oikealla puolella olevan nuoren männyn kanssa. Semmoiset erilaiset nuoret asialla taas. ;)) Tehtävä ei ollut Sakolle mikään helppo, mutta lopulta meillä oli sama mielentila ja koira keskittyi kulloiseenkin pyyntööni todella hienosti.

 Sako hoiti "opaskoiran" hommansa erinomaisesti, kun olen sen kanssa kahden näen koirassa jotain semmoista joka ääriharvoin lauman kanssa tulee esiin, ehkä tuossa hoopossa kumminkin on pikkupätkä palveluskoiraa piilossa karvojen alla. Kuva on Ahvenalammelta jossa hörppäsin ensimmäiset kahvit ja katselin lammelle kallion laella olevalta laavulta.

 Lähellä rantaa melkoisen varjoisassa kohdassa kukki jotain tämmöisiä sieväsiä. Hieman alkoi naurattaa oma taistelu perennojen kanssa kun koitan kotipihassani selvittää missä mikäkin tupsu nyt sitten viihtyisi parhaiten. Rannan tuntumassa oli aivan mahtava suokasvien tuoksu, vallitsevana luultavasti suopursu.

 Lammella (sekä Sorvalammella että Ahvenalammella) lumpeet availivat kukkiaan ja vesimittarit räpsivät rinkuloita veden pinnalle. Päivä oli lämmin ja hetken houkutus oli kyllä pulahtaa tummaan veteen myös. Sudenkorennot pärisivät vetten päällä ja istahtelivat lumpeenlehdille, mutta niiden kuvaamiseen pokkarini ei oiken "taipunut".

Metsässä on useampi merkitty reitti, hyvät polut ja vielä paremmat pitkospuut. Muutaman vuoden takainen talvimyrsky ei jättänyt vanhaa korpeakaan koskemattomaksi ja myrskytuhoja näkyy edelleen. Välillä kuulee vierustovereihinsa nojaavan puun natinaa ja narsketta, toisaalla sammal kiipeää kallellaan olevan rungon päälle. Reitin varrella kerrotaan opastauluissa alueen kasveista ja eläimistä, joten nyt tiedän että puunrungon hajoaminen metsänpohjalla voi kestää vuosikymmeniä, metsässä siis "kiiruhdetaan hitaasti". Luontopolut on kuitenkin raivattu, ja liikkuminen helppoa, täälläkin vaikuttavat monet vapaaehtoiset puuhamiehet ja -naiset joita ei kiitos hyvin tehdystä työstä tavoittane.

 Näettekö tässä "Pirunsarvisen Blääärrrg -puun?"

 Minä näin. Ihan varmasti tuo puu irvistää ja karjuu "Bläääärrrrgg!" kuin olisi maistanut jotakin oikein kirpeää. (Klikkaa kuva suuremmaksi.)

 Pirun vastineeksi vähän pienempiä ihmeitä. Hämähäkki oli rakentanut "köysiradan" noiden vasemmanpuoleisten kukkien välille. Nämä pikkuiset kukat ovat kaikkineen ehkä seitsemisen senttiä korkeita jos sitäkään, joten pikkuruisia mutta sitäkin herkempiä olivat kukat jotka maailman menosta piittaamatta venyttelivät varsiaan sammalikossa.

 Tässä esiteltiin alueella pesivän harvinaisen pohjantikan käsittelemää puunrunkoa, mutta minua viehätti enemmän sitkeät pikkuruiset versot kumolleen asetetun "näytekappaleen" kolossa. Tikan jälkeen oli jo ehtinyt seuraava käyttäjä asettua taloksi. :)

 Sorvalammen laavulla ovat aivan upeat jääkauden muokkaamat kalliot ja kaunis näköala alas lammelle. Toinen kuppi kahvia ja eväskeksien jako sulle-mulle -periaatteella. Hetki auringonpaisteessa ja sitten tallustelu metsien halki autolle. Matkaa reitille ei tule kuin pari-kolme kilometriä, mutta mieli kyllä lepäsi luonnonihmeitä tutkiessa. Törmäsin netissä taannoin kuvaan metsästä, kuvatekstinä "There is no Wi-fi in the forest, but I promise you will find a better connection." En voisi olla enempää samaa mieltä.