Kuin lastu lainehilla

Pahoittelut heti kärkeen, koitin oikoa horisontteja kuvista, mutta kyllä ne aika armottomasti vinksalleen jäivät. Toivottavasti kukaan ei tule merisairaaksi. :D

Olimme ystäväni Mariian kanssa sopineet melontaretkestä tälle sunnuntaille, mutta "force majeure"n iskettyä täydellä teholla huomasin seisovani tumput suorana keskellä olohuonetta miettimässä että mitäs sitten? Arvioituani vaihtoehtojani (jäädä kotiin ja/tai keksiä jotain muuta, lähteä "turistikajakilla" Igorin kanssa lyhyelle järviretkelle tai lähteä oikein kunnolla reissuun) totesin että vesille on nyt päästävä kun siihen oli niin orientoitunut ennen huonoja uutisia.

Olin perjantaina katsellut paikallisia melontakarttoja meiltä Väänteenjoelle tai Häntäjoelle päin koska sinne meidän piti mennä, mutta koska haluan mennä tuonne nimenomaan ystäväseurassa, lähdin päinvastaiseen suuntaan aika hataran aatoksen varassa, mihin haluaisin päätyä. (Siinä vaiheessa ei enää ehtinyt karttoja katsella.)

 Koitin matkan varrella ottaa kuvia korennoista lumpeenlehdillä, mutta virtaus oli aika kova tuossa kohdin joten köykäiseksi jäi. Korentoparka sai etsiä muutaman kerran itselleen uuden lepoalustan typerän ämmän soljuttua kajakilla "päin".

 Ihan yhtä laihoiksi jäivät Mariialle lohdutukseksi ajattelemani lumpeenkukkakuvat, sunnuntai oli järvellä vilkas päivä ja oli parempi pysyä liikkeellä ja tarkkana muiden kulkijoiden aikeista.

 Lohjanjärvellä on useampia "lintuluotoja", tuossa rantavedessä vielä "pikkuflamingot" kaupan päälle. Piti käydä oikein tarkistamassa että mikä tuon kasvin oikea nimi on, olen puhunut siitä aiemmin nimellä ahvenheinä mutta olen puhunut paskaa. :D Kyseessä on oikeasti vesitatar. Viime viikon melontakokelas Mira sanoikin että nuo pinkit tupsut näyttävät siltä kuin olisivat flamingoja jossain kaukana. Visio on niin kiva että tulee aina mieleen nuo kasvustot nähdessä.

 Luin netistä myös että pari saarta on "pyhitetty" linnuille eikä sinne saa rantautua. Tämä on yksi niistä, ja pokkarikameran zoomi olikin kovilla koska en missään nimessä halunnut häiritä lintujen asustelua/pesintää saati "syöksypommittajia" ylleni. :)

 Olemme aiemmin mm. serkkuni Annan kanssa seuranneet virolaista pesäkameraa kalasääksen pesältä. Tässä tiedoksi, lohjalaisilla on omat "kalakotkat"! Tätäkään en olisi tiennyt ilman melontasivustoa, mutta toden totta, siellähän se killuu pesä korkealla puun latvassa. Jee! Ja melkoisen urbaanit kalasääkset ovatkin, taustalla suihkuttaa Aurlahden sataman ja uimarannan koristava "ves'ruutta". :)

 Sompailin menemään pitkin järveä lähinnä sen mukaan missä pystyin välttämään sivuaallokon, ja pariin kertaan jo mietin että noinkohan nyt tulee liian pitkä lenkki. Päätin kuitenkin että takaisin en käänny kun on koko päivä aikaa ja evästäkin mukana jos meinaa aikuisten oikeasti väsy iskeä. Ja pakkohan se oli vain jatkaakin kun edessä oli aina jotain mielenkiintoista. Tämä kiviröykkiö on lähes Liessaaren laavulla. Ihastelin ensin kalliota ja sitten äimistelin että jopahan on jääkausi jättänyt jälkensä kun on tuommoinen kolukko kallion vieressä. Kivet vaan näyttivät jotenkin "oudoilta", ja tuon niemen nokkaan veneineen pysähtynyt vanhempi pariskunta selittikin että kyseessä ei suinkaan ole jääkauden aikaansaannos vaan uuttera kivenlouhintatyö jota paikalla aiemmin harjoitettiin. Kiveä louhittiin Liessaaresta ja kuljetettiin sitten lotjalla eteenpäin jatkojalostukseen. Täältä on peräisin myös Lohjan torin kiveys.

 Nyt on nähty kajakin kanssa myös tuo Lohjanjärven Isoselkä (ja Ristiselkä, oikeasti :D). Siellä ei paljon kuvia oteltu ja tämäkin on Liessaaren sillan "kaupungin puolelta" eli kaukana avoimimmalta selältä. Olen kyllä erittäin yllättynyt miten kelpo peli tuo oli melkomoiseen myllytykseen tuo kajakkini. Kehuin myös itseäni kajakkivalinnastani, kapeammalla kiululla olisi voinut mennä sisu kurkkuun jo useampaan otteeseen kun tuli vähän "keliä".

Olimme sopineet Lassen kanssa että armahaiseni hurauttaa autolla Aurlahteen "treffeille" kun ilmoitan päässeeni perille. Kännykän "urheilusoftan" Endomondon mukaan ensimmäinen pikku stinttini ilman lepotaukoja (poislukien pikaiset valokuvien otot) oli 13 kilometriä ja aikaa roiskintaan ja maisemien katseluun meni hiukan vajaa 3h. Tällä vähäisellä kokemuksellani huomasin pitäneeni ihan kivaa vauhtia yllä koko ajan. Aurlahdessa toimii tänä kesänä kahvila Kesähattu, josta saa nyt kokeiltuja ja erinomaisen hyviksi todettuja vohveleita! Namm! Lehtiartikkelin mukaan keskiviikkoisin on lohisoppailta, vohveleiden toimiessa kuin kesäisenä käyntikorttina myös soppakemut on nähtävä. Ei voi olla kuin hyvvää.

 Uimaranta oli täpötäynnä lapsiperheitä koska keli oli hieno, ja sainkin taituroida hetken että sain suhautettua kajakkini hiekalle tullessani. Pikkulapset olivat innoissaan kulkupelistäni eivätkä vanhemmatkaan auringonpalvojat tuntuneet pistävän pahakseen sitä että kiskaisin kiuluni kuivalle hetkeksi ja pistin pitkäkseni sen viereen odotellessani Lassea saapuvaksi.  Yhtäkkiä kuin taikaiskusta huomasin että väki alkoi kaikota rannalta kuin hyökyaallon edellä. Ajattelin että kello tuli jonkun maagisen lapsiperheiden luvun (okei, kello neljä on kyllä jonkinlainen päivällisvalmistelujen ja kotiinmenon rajapyykki?), mutta pikku vilkaisu siihen suuntaan mistä yhtäkkiä noussut tuuli puhalsi hiekkaa vohvelilautaselleni antoi muitakin vihjeitä. Hupsis tupsis, mistäs nuo pilvet tulivat?? Annoin Lasselle vapautuksen rantaseurustelusta ja päätin sonnustautua viimeiselle kiskaisulle kotia kohti pikimmiten, jos tuo pilvi vaikka pitää minkä lupaa. Ohhoh, millaista keliä olikin siinä kuuluisalla Ristiselällä sitten. Tuuli pyöri mutta pysyi onneksi pitkälti niin kuin olin suunnitellut, eli kotimatka tuli myötätuuleen. Kajakki kynsi vuoroin aallonpohjassa keula edellä kuin puolisukeltaja ja välillä oikein nauratti kuin aalto kuljetti kiuluani kuin Obelix roomalaisten sotalaivaa hehkeimmissä sarjakuvakohtauksissa.

Tältä näyttää ukkosrintaman alla, kuvasta oikealle olisi ollut Moisionlahti, jossa edelleen taivas oli sininen ja väki rannalla. Edessä alkoi salamointi ja tallilta tulleet FB-päivitykset kertoivat siellä saadun rakeitakin niskaan vesimyräkän lisäksi. Itselläni oli onnea, tunnuin seuraavan jyrinän jäljillä, eikä salamointi osunut "päälle". Aika pieneksi sitä tunsi itsensä muovipaatissaan, kun ukkosen jyrinän tunsi painamalla paljaat varpaat kajakin seiniä vasten. Vesi velloi puuskissa, ja aina salaman iskiessä edessä pääsi pieni kikatus kun oli niin "turvallisesti jännää" tarkkailla sääilmiöitä vesiltä.

 Kotirannan lähestyessä sininen taivas pilkisti ja vesi oli suorastaan tyyni, samoin mieleni kunnes näin että Hossansalmen toisella puolen (Vesvuolla/Koivulanselällä) satoi kuin saavista kaatamalla. Viimeinen 200m tulikin semmoista kyytiä että oksat pois. Onnistuin "jätättämään" pari moottorivenekuntaakin. :D

 Kotirannasta viimeinen kuva seuraa edelleen säätä, auringonpaistetta ja poutapilvessä piilevää "kesäkeliä". Vesi oli jälleen tyyni ja mieli kanssa. Jälkimmäinen etappi Aurlahdesta kotiin oli 6 km ja aikaa meni tunti, eli taisi olla semmoinen loppukirin paikka. Säällä kuin säällä, kesäfiilis päällä! Nyt olen valmis uuteen työviikkoon, siis heti kun lakkaa tuo pitkän melontatuokion aiheuttama vellova tunne tasapainoaistissa vaikuttamasta. Vai pitäisikö hakea rommia ja alkaa hoilata merirosvolauluja samaan rahaan?

Tanssii hevosten kanssa. Tai sit ei.

 Tänään oli "tanssii hevosten kanssa"-päivä. Oikeammin kyseessä oli Ritvan Hestbakkiin järkkäämän maastakäsittelykurssin revanssiosio (eka tiivistahtinen nykäisy oli muutama viikko sitten). Kuten kuvasta näkyy, Ritva on harjoitellut Högnin kanssa salaa. Tästä kuvasta (näyttää kuin lavaesiintyjät virittelisivät piaffia tai piruettia) ei uskoisi että Högni oli pistänyt tänäänkin ranttaliksi lastaustilanteessa kun pari oli lähdössä kurssille. Annika Schulman on kouluttajana erinomainen, sanoo suoraan, näyttää jos/kun blondi ei tajua, ohjeita ja kehuja tulee kun niitä tarvitaan, ja aina oppii aivan mielettömästi vaikka sivulliselle tuo voi näyttää semmoiselta taluttelulta/pyörittelyltä.

Ensimmäinen osio kurssista käsitteli enemmän hallintaa, liikkeitä, toimintatapoja ja semmoista "yleisempää pyörittelyä", joka sekin tuntui olevan vaikeaa, lähinnä allekirjoittaneelle. Hevoset kyllä osasivat tehdä kaiken mitä me kurssilaiset vaan osasimme pyytää. Tänään olikin sitten vuorossa korotetut panokset ja erilaisia alustoja!

 "Alta pois akka, täältä tullaan!" Räsymatto muuttui kentälle levitettynä tappavan vaaralliseksi Feykjan mielestä. Tamma esittikin useamman melko näyttävän loikan, mutta Pauliinan määrätietoisuus ja rauhallisuus sai poniininkin ymmärtämään että kyllä siitä pääsee yli ilman kevätjuhlaliikkeitäkin. :D

 Teukka Salama heräsi tällä viikolla aivan uuteen kukoistukseen. Se oli viimeksi vähän tahmea ja "virransäästötilassa" etenkin aluksi. Tänään se suhtautui lähinnä halveksivan välinpitämättömästi mattoihin, mutta tuo lava sai siltäkin jakamattoman huomion. Teukka kiipesi kuitenkin hienosti hermonsa halliten lavetille, vain "aavistuksen kireistä pakaroista" voi päätellä että pinnan alla kytee. :D

 Kyllä se Teukka, metsäpolkujen kuningas osaa olla komeakin! (ja katsoa kurssikaveriaan ymmärtäväisesti että kyllä minä teen heti kun saan kirjalliset ohjeet ja sitten vielä tuumata ensin!)

 Tässä näkyy hyvin että kun lavaan on tutustuttu, ei ohjaajan tarvitse aina kulkea hevosen edellä vaan ohjata voi myös sivusta, vähän niin kuin agilityn "lähetykset". Tai aika paljonkin niin kuin. Tässä ei kuitenkaan työskennelty ympyrällä vaan edettiin suoraan vierekkäin. :)

 Pintakäsittelijät ja erilaisten astimien ammattilaiset voivat tehdä tämän harjoituksen myös ravissa, ei tunnu missään! Minä kuvittelin että tässä tuli tallennettua Ritvan ja Högnin päivän huippuhetki, mutta sen aika olikin vasta myöhemmin. Ritva kirmasi lähtötohinoissa silmät kirkkaina talliin kasvoillaan hymy joka ylettyi taatusti ponnariin asti pään molemmin puolin. Aiemmista vastoinkäymisistä lastaustilanteessa ei ollut enää jälkeäkään! Kentän harjoittelu tekniikoiden ja mielialojen hallinnan kanssa oli tehnyt tehtävänsä, ja Högni oli kävellyt Ritvan perässä luottavaisesti traileriin. Voi sitä riemua! :)

Oltiin siellä minä ja Gaeikin. Pikku G:n omistaja Mimmu ei kestänyt katsoa turaamistani vaan poistui paikalta. Oikeasti meillä meni paikoitellen tosi kivasti, vaikka yllätyimmekin maikkaa myöten suuresti siitä, miten neuvo joka päti jokaisen muun kurssiponiinin kanssa ei yhtäkkiä toiminutkaan Gaein kanssa puuhatessa. Välillä meni vähän sinne päin, välillä ei sitten sinne päinkään, ja sitten yhtäkkiä palaset olivatkin kohdillaan ja yhteistyö toimi kuin se kuuluisa raideliikenteen saniteettitila.

Voin kyllä suositella kaikille. Sitä ei uskokaan miten herkkiä hevoset ovat tulkkaamaan ihmisen kehon kieltä, ja ei, se ei ollut maasta yhtään sen helpompaa kuin selästäkään kun liikkuvia osia alkoi olla niin että neljä kättä, muurahaisen jalkaparit ja kärpäläisen silmien lukumäärä olisi ollut tarpeen jo moneen kertaan. :D Uskon silti että yhdessä työskentely lujitti parien keskinäistä sidettä. Näistä liikkeistä, omasta asennosta ja sijoittumisesta on ihan varmasti hyötyä myös muissa ehkä arkisissa tai vähän erikoisemmissakin tilanteissa kuten Ritvan ja Högnin lastauskertomus osoitti.

Tänään opin miten käännetään hevosta "itsestä poispäin" menemättä hevosen edelle, milloin pitää antaa hevoselle tilaa "edetä", miten oman energian ei saa antaa mennä hevosen ehkä hermostuneen energian mukaan, miten narusta kontrolloimalla voi antaa hevoselle (henkistä) tukea sen olematta pidäte, ja millainen sivuttaisliike saa "pänkiksi jähmettyneen" hevosen taas liikkeelle ilman että annan tuumaakaan periksi "missiostani".

Ukkosen jytistessä joka suunnalla ympärillämme hajaannuimme kukin kotimatkoillemme, hyvällä mielellä, silmät kirkkaina, ja jos mahdollista vielä innostuneempina kuin tallille tullessamme. Tätä lisää! Tiedonjanoa ei saa sammuttaa!