Koulujoulu

Kissa kiitoksella elää ja Kaisa kanssa. Tällä palautteella porskutetaan ja pitkään nokka pystyssä.

Aloitin voittokulkuni sunnuntain tottistreeneistä Sakon kanssa. Ohjaajat kehuivat että muutos on aivan valtava edellisiin näytöksiin nähden. Itse asiassa en kyllä ollut tehnyt juurikaan muutoksia, tokihan hihnakävelyä on harjoiteltu kautta linjan mutta ero siis oli siinä että palkkasin koiran alkuun vain nakeilla kontaktista. Sittemmin leikin lelulla ja arvon kouluttajat kertoivat minulle sen minkä jo tiesinkin eli tekniikka kannattaa Sakon tapauksessa opettaa nameilla ja vauhti lelulla. Mutta suunta on siis oikea ja hienoa napitusta saimmekin nähdä Sakon puolelta. Ehkä tärkein oppi Sakolle siltikin on ollut viime viikon käynti agilityhallilla jossa se sai kuvan siitä että ihmiset ovat kivoja ja syöttävät juustoa vieraissakin paikoissa. Tämän jälkeen se ei enää lyyhistellyt tottiskentällä tolppina seisoville ihmisille vaan kävi tutkimassa myös heidän herkkutaskunsa. ;)

Maanantaina sitten siirryimme agilityharjoituksiin Helmin kanssa. Otin molemmat tytöt mukaan ja vein ne sänkipeltoon juoksemaan lämmittelyksi. Ja voi miten neidit juoksivatkaan! Sänki suhisi ja vauhti oli aivan hillitön. Jännästi pitivät kuitenkin koko ajan silmällä missä menin ja menivät kuin bumerangit edestakaisin siinä pellossa palaten aina luokseni hakemaan nakkia. Treeneissä sitten Helmi näytti todelliset pujottelulahjansa. Se tuli putkesta josta oli suora linja kepeille joskin kuljetus oli pitkähkö. Sain sen ihan pienen pidätteen kautta haltuun ja se haki kepit itse niin että tulin muutamaa metriä jäljessä itse. Että olin haljeta ylpeydestä kun meitä molempia kehuttiin erinomaisesta suorituksesta. Kyllä siitä hyvästä taas sitä kulmahampaalla tehtyä ruhjetta parantelee jonka Helmi "hikipäissään" nirhaisi käsivarteeni. Suhteellisen tiukoin sanakääntein sain sen kuitenkin taipumaan yhteistyön puolelle sen sijaan että neiti olisi paimentanut minua esteeltä toiselle vaikka hampailla vieden. Eli nyt alkoi taas lyyti kirjoittaa, vähän talviunta tässä on vietettykin!

Ovenkolkutin? Luontoaktivisti? Noutaja? Sylivauva? Neitsyt Maria?

Ovenkolkutin:

Sako kolistelee hampaitaan, neiti on varsinainen kastanjettikita. En ole vielä saanut selville mihin mielentilaan tuo loksuttelu liittyy mutta ylen hupaisalta kuulostaa kun koira hipsuttelee paikalle "kopisten". Välillä kolistelemalla selitellään ja hyvitellään jotain koheltamista, pääsääntöisesti vaan tuntuu että plikka on tulossa pussaamaan mutta unohtaa ottaa kielensä esiin suustaan... :D

Luontoaktivisti:

Sako tuo ulkoa sisään rapaa, lunta ja pienempiä roskia (koska suut tyhjennetään ulko-ovella "jätä"-käskyllä jos sisään meinaa kantautua isompia aarteita). Koska on äärettömän tärkeää pitää yllä feng shui-mainen tasapaino luonnon kanssa, Sako kuljettaa ulos vuotaluita ja polvisukkiani vaihtareiksi. Noh, tuleepahan testattua Norlynien säänkesto, Sakon kulmahammasote on nimittäin äärimmäisen hellä eikä riko sukkia. :D

Noutaja:

Hanskani olivat pudonneet lattialle takkini taskusta. Äimistelin eteisessä että mistä toinen hanska mahtaisikaan löytyä ja surin jo parittomaksi jäänyttä käsinettä kunnes Sako saapui paikalle kantaen toista hanskaa aarteenaan. Ilmeisesti Sakon ehdollistaminen esine-etsintään sujuu hyvinkin odotetussa tahdissa. Pari kertaa "hukkasin" hanskaa lenkillä, pari kertaa olen käyttänyt noita neuletumppuja vetoleluina luoksetulon palkkauksessa ("hätätilanne" ts. mokoma jullikka ei meinannut antaa kiinni eikä ollut lelua mukana), ja voilá! jo löytyy erinäisiä esineitä Sakon suusta joita se tulee tarjoamaan. Eli jos nyt taipumus ei aina ole niin toivottava, ainakaan sitä ei tarvitse erikseen houkutella ilmaisemaan "luontoon kuulumattomia" esineitä. Helmikin tekee sitä että se purkaa kotiin tullessani ääretöntä innostustaan hakemalla jonkun lelun suuhunsa jota se sitten saapuu esittelemään. Sakolla tässä on vielä vähän harjoittelemista koska se tarttuu vaihtelevasti joko lattialle pudonneeseen sukkaan tai Egoon, joista vain ensimmäiseen hellästi joskin jälkimmäisenä mainittu ei ole laisinkaan halukas kanniskeltavaksi...

Sylivauva:

Sako ei vielä ole sisäistänyt kokoaan eikä varmaankaan tule sitä missään vaiheessa tekemäänkään. Pentunen matkasi kotiin autolla sylissäni ja 11-viikkoisena toki mahtui erinomaisesti vielä käpertymään rintaani vasten, iiiso nenä kaulakuopassani puhaltaen. Asettaa melkoisia haasteita "sylittelyyn" kun nykyään syliinkiipeäjä on reilu 25-kiloinen koipeliini joka haluaa halata ja imeskellä nenää ja sitten rojahtaa nukkumaan aivan entiseen tapaan. Vertailuna, takkatuolissa syliin mahtuu _istumaan_ maksimissaan Rontti, makaamaan Helmi... ja näemmä Sako. Sohvalla loikoillessammehan Sakon lempipaikka on istua Lassen rinnan päällä niin että se ensin astuu Lassen yli ja "jättää" sitten takapuolensa Lassen syliin (ja telkkarin näkee erinomaisesti tai kirjansa saa vähän turhan lähelle kasvojaan..). Siitä voi ylen näppärästi myös kellahtaa kyljelleen niin että uhri lyö päänsä seinään, pääasiahan on tiukka noja rapsuttajaan. Myös muiden, niin ihmisten kuin koirienkin kylkeen mennään hyvin kirjaimellisesti. Asettaudutaan ihan viereen ja sitten köllähdetään siihen toisen päälle. Välillä uniseuralainen jää _alle_, välillä Sako vaan valahtaa viereen. Vaikka tämä rojahtelu ärsyttää muita asianosaisia, ison koiran tarjoama lämpö on ihan tervetullutta ja vain harvoin kirvoittaa vastalauseita.

Neitsyt Maria:

Sakolla on uskomaton kyky loihtia kasvoilleen äärimmäisen nöyrä, viaton ja vastustamaton katse juuri silloin kun hermo on katkeamassa sen kikkailuihin. Mokoma muuli saattaa mennä "metrissä" seinällä kerjäten kuritusta muilta koirilta, ja silti pudota kuin kivi tuo rakastettava ilme naamallaan suoraan höpsönnäköiseen istuma-asentoon sillä nanosekunnilla kuin tuntuu että emännästä pääsee ruma ääni. Kurmoota nyt sitten sellaista nössykkää joka vaan katsoo että "miks mamma sun otsasuonet törröttää kuin sarvet, minähän oon vaan tämmöinen piiiieni koira?" Ei sitä voi kuin rakastaa koska koira myös sulaa tuosta asennosta semmoiseksi ropelihäntäiseksi luisevaksi pusuksi yhtä nopeasti kuin on jähmettynytkin "aseistariisunta-asentoonsa".

Kuluneella viikolla koirilla oli aihetta juhlaan. Ego täytti 6v. ja Helmi 4v. Voimme siis pikkuhiljaa alkaa odotella aikuisehkoa käytöstä molemmilta... Helmiltä, joka vuoropäivin Rontin ja Egon kanssa tunkeutuu Sakon ruokakupille ellei syömätoimitusta vahdita, tai Egolta jonka viestintäkeinovalikoima näännyttävän nälän ilmaisemiseen laajenee päivä päivältä? Kunhan saan Sakolle rakennettua korotetun ruokakuppitelineen, loppuvat sentään Egon vierailut kupilla kun ei ressu enää yletä sinne. ;)

Nyt lienee pakko lähestyvää tottistreeniä silmälläpitäen alkaa katsella esille puolikuristavaa pantaa Sakolle. Olen löytänyt jo kaksikin Helmin vanhaa mutta ne ovat Sakolle liian isoja. :D Koiralle joka painaa piirun vaille 25 kiloa, jolle ei mahdu enää edes Rontin valjaat? Myös ostamani säädettävä panta on pienimmilläänkin liian iso. :) Täytyy etsiä joku vanha säätöpanta jonka voi kiristää sopivaksi saatuaan sen sujautettua Sakon korvien yli. Säädettävä panta on ainoa ratkaisu koska oikealla lailla napakasti istuva panta ei tulisi enää pois Sakon kaulasta. Varsinainen tikkuniska. :D