perjantai 28. maaliskuuta 2008

Hankirallia

Keskiviikko oli urheilupäivä mutta vähän toisessa mielessä kun olin ajatellut. Olin jo vajonnut niin alas tässä kuntoiluepätoivokuurissani että olin tilannut YLEn shopista Jumppa-DVD:n (siis koko setin niitä joita katsellaan sunnuntaiaamupäivisin telkkarista muttei koskaan tehdä ;)). Olin ajatellut testata ko. levyä keskiviikkoiltana mutta "talvi yllätti suomalaisen" jo toisen kerran sesongin aikana. Volvo päätti jälleen opettaa kuljettajalle luistelua ja kieltäytyi nousemasta mäkeä postilaatikoilta, suti, rutisi ja kurmutti niin että savu nousi.

Koska olin jo aikaisemman vastaavan insidentin jälkeen ottanut muovikassillisen hiekkaa auton perään, ripottelin sen puolenkymmenen yrityksen jälkeen siihen tielle. Samalla koitin soittaa armahaiselleni että toisi minulle kunnon talvikengät ja ehken aavistuksen lisää sitä santaa ettei tarvitsisi työkorkokengissä pohrata ja limpsahdella kotiin asti varustetankkausta varten. Kuten jo tässä vaiheessa arvata saattaa, ei ukkelini kuullut puhelintaan ja niinpä hän sai vastaanottaa työvaatteet lumessa paikalle puuskuttavan pyöremyrskyn. Varovasti katseli kuin Sako pahoja tehtyään kulman takaa jotta "Mihis oot menossa?". Ilmoitin että hakemaan sitä -piiiip- autoa. Samalla hiissasin rönttöhaalaria päälleni ja suksin hakemaan kellarista kumisaappaita ja raksaämpäreitä aseikseni.

Ettei tämä olisi niin helppoa, tottahan toki myös hiekkakasan päälle oli satanut lunta ja kasa oli lisäksi umpijäässä. Koska punahehkuista raivoani ei tässä tilanteessa pidätellyt mikään, talttasin rautalapion kanssa sieltä ne pari sangollista kivenmurkuloita mukaani ja sonnustauduin matkaan. Kun lisäksi olin asiani ilmoittanut kirosanojen lomassa miehekkeelleni sillä tavoin että tästä lähdetään seuraavaksi nastarengaskauppaan ellei ala kärry kivuta mäkeä, seuraili armas siippani varjona jäljissäni. Hiekkasangot kolaan ja tuulta päin. Koska kola poikkeuksellisesti on hyväkuntoinen, eihän siinä liukkaat ämpärit pysyneet niin että kolaa olisi voinut vetää perässään itse "pelipaikalle". Totesin että sitten se viedään etuperin. Eli kolasin sitä 20-senttistä puuterilunta sen parisataa metriä postilaatikoille. Pahin raivo alkoi laantua siinä veren maku suussa ämpärit kolassa porkatessa ja suorastaan naurattikin kun mietin mitä yksi naapureista mielessään mietti nähdessään toimitukseni.

Seuraavaksi kolasin mäestä enimmät lumet ja annoin välillä vain tietä naapureille jotka päräyttelivät mäkeä ylös ilman mitään sutimisia. Sen jälkeen levitin hiekka-annokseni huolellisesti tielle ja olo oli kuin kanatarhurilla kun roiskin sen soran kanssa ympäriinsä. Hyppy autoon ja harjoitukset alkoivat jälleen. Ja taas sudittiin, höyry nousi renkaista ulkona ja emännästä auton sisällä ja aloin jo laskeskella mielessäni pistäisikö tämän rengaslaskun Visalle. Siitähän lähdettiin että miekkoseni ei saanut autoon koskea. Jos minun on sillä tarkoitus liikkua niin minä sen sitten jumppaan alusta loppuun asti. Lopulta onnistuin valitsemaan sellaiset ajolinjat että tuo pirullinen pirssi pikkuhiljaa pungersi mäennypyn ylös sutimatta kertaakaan. Olen usein ajatellut että koneilla taitaa kuitenkin olla jonkinlainen äly koska jotenkin tuntui että auto katsoi paremmaksi lopettaa pinnani venytyksen arvaten että seuraavaksi on tulossa lommoja nenuun turhautuneen autoilijan toimesta.

Saatuani auton pihaan tiesin jo tieni kulkevan suoraan suihkuun kulkematta lähtöpisteen kautta. Kiivetessäni suihkunraikkaana ja punaposkisena veri kohisten kropassa noudin pikkutilkan valkoviiniä ja istuin takan ääreen. Niin paljon kun auton kenkkuilu tuommoisella 20 metrin pulmapätkällä vinottikin, kunnon raaka kokovartalotyöskentely ja onnistuminen lopputuloksena teki aivan älyttömän hyvää. Siinä ei keskittynyt tasan mihinkään muuhun kuin siihen mitä oli tekemässä ja "pää tyhjeni" samalla. Koska minua on kuvailtu kautta ajan termein "hullu nainen" niin hyvässä kuin pahassakin, otan tavoitteekseni kanavoida noita tulistumisiani johonkin tehokkaaseen liikuntaan. Koska valitettavasti pinna palaa jokseenkin tiuhalla tahdilla, arvelisin sixpackin muotoutuvan kesään mennessä. :)

1 kommentti:

#krissenjutut -blogi kirjoitti...

Kiitos taas huippunauruista :D. Toivottavasti liukkaita riittää, että saadaan lisää juttuja ;).