Kenneltyttönä luonnetestissä 18.10.2009

Suoraan asiaan:

Ystävälläni Krissellä on "paha tapa" järjestää mulle pääsyjä hullunhauskoihin tapahtumiin. Tällä kertaa lähdin aseenkantajaksi luonnetestiin. (Älkää olko huolissanne, ihmisiä tai eläimiä ei vahingoitettu testissä. Meidät emännät on jo testattu yhdistystoiminnassa ja todettu, että luonnetta on. :))


Testattavana oli tämä "rasvattu salama", cairnterrieri Marilyn. Marilyn on maailman ihmisystävällisin pieni halipusieläin, ja samalla varteenotettavin pikkupeto Vanhankylän alueella. Sen riistavietti ylittää sen tähtitieteellisen ihmisrakkaudenkin, joten tämän neidin kanssa kyllä sattuu ja tapahtuu. Meillä oli omat arviomme testin kulusta, joten keskityimmekin nauttimaan "show:sta" täysin siemauksin.


Tässä tuomari testaa Marilynin avoimuutta ja Mari hivelee tuomarin nielurisoja. Tämä ei ollut testin viimeinen kielisuudelma. :)


Seuraavaksi testattiin luonnetestituomarin kykyä leikkiä koiran kanssa jolle sattui "valikoiva hetki". Lopulta tuomari onnistui löytämään narupallon ja johan Marilyn päästikin pärinät siitä taistellessaan. Vihdoin jotain hupia, tuumi Mari.


Tässä koirakkoa kohti vedetään kelkkaa. Tämä on yleensä testissä se ensimmäinen osa, jossa varmaan 99%:lta koirista saadaan jo karvat pystyyn ja jonkinlaista reaktiota aikaan. Marilynin vastaus tähän "todella painostavaan tilanteeseen" oli merkata ja kaivella lehtikasaa seuraillen sivusilmällä josko kelkka vetää pahki emäntään.


Kelkan pysähdyttyä Marilyn kävi suorastaan vähättelemässä että "Totako varten me tässä kupattiin?"


Kelkan jälkeen koirakon kimppuun hyökkäsi "todella epäilyttävä muttei kovin uskottava (Marin mielestä) täti". Arvasitte ihan oikein, uhan rauettua nähtiin jälleen pusuttelua. Tässähän testattiin myös luoksetuloa, ja odotustemme vastaisesti Marilyn jätti vastaamatta metsän kutsuun ja tassuttelikin suoraan Krissen jalkoihin kyselemään mitä sitten leikittäisiin.


Seuraavana oli haalaritesti "metsän siimeksessä". Marilyniä melkein kiinnosti nuo haalarit, mutta se sentään huomasi että jotain tapahtui kun haalarit ponnahtivat pystyyn siinä vieressä. Kun haalareiden ohi kuljettiin uudelleen, Mari tepasteli suoraan haalareiden päältä ja tiesi ne nuuhkittuaan haalarien omistajan sukupuolen, lemmikkieläimet ja paheet. "Mies, kaksi koiraa ja tupakkiyskä?"


Marilynin suureksi riemastukseksi sen perään lähti vierimään tynnyri. Vähätpä tuo tiukka terrieri mokomasta lieriöstä välitti, sen sijaan tynnyristä ponnahtelevat kivet sytyttivät neidin saalistusvietin ja "myyrät" piti käydä tutkimassa. Tämä mahtoi olla testin ainoa koira joka meinasi ryömiä tynnyriin ihan vaan silkasta mielenkiinnosta, josko olisi ollut "täkyjä" tarjolla.

Pimeästä huoneesta Marilyn nautti suunnattomasti. Kyseinen testihuone kun oli järjestetty järjestävän seuran PaPeKon kahviotilaan. Siellä Marilyn pimeässä nuuskutteli menemään keksinmuruja ja hiiriä etsiskellen. Kun ämpäriä kolistettiin vieressä, Mari kuulemma lähinnä katsoi että mikä saamarin kompura se sieltä seurailee perässä, eikö hämäränäkö toimi, hä??


Pimeän huoneen jälkeen mentiin taas niin että hippulat vinkuivat. Marilyn kytkettiin seinään ja emäntä poistui nurkan taakse seuraamaan yleisön ilmeitä ja arvailemaan, mitä siellä tapahtuikaan. Jos oli testaajalla taisteluasento valmiina niin kyllä se kurkipotkuun varustautui Marilynkin, se ei voinut mitenkään käsittää miksi nuo tädit aina välillä skitsahtivat ja seuraavassa hetkessä olivat taas...

... niinpä niin... Pussailemassa.

Toivottavasti testin hillittömin osuus tarttui Maijan videonauhalle. Kun laukausvarmuutta testattiin, Marilyn "heräsi". Se osoitti olevansa todellinen joka riistan monimetsästäjä. Se nimittäin katsoi ylös paukun kuullessaan, haukahti ja oli kuin se olisi odottanut haavakkolintua putoavaksi puiden latvuksista. :D Tämä tapahtui myös toisella paukulla, ja sai katsojakunnan hirnumaan naurusta.

Marilyn ylitti lopulta kaikki villit arviomme, ja testituomarit saivat kuin saivatkin poimittua sen olennaisen esiin tuosta pienestä sitkeästä "metsän eläimestä". Testin jälkeen Mari paistatteli julkisuuden valokeilassa ja sai uusia ystäviä kuunnellessaan seuraavia pisteitä:

Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu -1 pieni
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Tempperamentti +3 vilkas
Kovuus +3 kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: laukausvarma

Loppupisteet +156

Hyvä Marilyn! Kyllä tuosta suorituksesta jo tonnikalapiirasta ansaitsi. :)
Kiitoksia Krisselle kivasta reissusta tarjottavineen, hauskaa oli taas koko rahan edestä.

Agilityn huumaa RimA:n kisoissa 3.10.2009

Tulipa tämäkin koettua, agilitykisat ilman toimitsijanpestiä tahi omaa koiraa!?

Koska kilpailuita piti kuitenkin jännittää muiden puolesta, olin liikkeellä kukonlaulun aikaan ja reissukaveria odotellessa kerkisin käppäillä ottamassa kuvia syksyiseltä rannalta. Harmi ettei usvaa ollut enää tuon enempää jäljellä, tai ehkä päinvastoin ei _vielä_ tuon enempää. ;)

Mini1: sten kisaavissa oli melkoinen terrieriedustus. Ääntä, vauhtia ja jännittäviä tilanteita riitti.

Tässä ymmärtääkseni kisan nuorin koirakko pujottelee iloisesti.

Eteenlähetys toimii loppusuoralla...

... ja tokihan kaunis koira ehtii poseerata kameralle vikalla hypyllä!

Terrierien tyyliin kepit voi suorittaa myös "täysi rähinä päällä".

Pituus oli yksi loppusuoran esteistä, siellä parivaljakko oli päässyt jo yhteisymmärrykseen siitä kumpi vie.

Tässä kilpailun taatusti sympaattisin pari, neidolla kisakaverina bichon havanese Ego.

"Nyt mulle riitti!" Kolme rataa oli muutamalle koirakolle aika iso pala purtavaksi, tämä tuulitukka kertoi mielipiteensä kaikista selkeimmin.

Ego huitaisi urpohepulit näyttäen että vauhtia kyllä piisaa tasaisellakin. Onneksi agility sopii hirvittävän huonosti tosikoille ihmisille, joten kukaan ei loukkaantunut kun yleisö ulvoi naurusta näiden omintakeisten suoritusten aikana (meillä kaikilla koiraihmisillä on nämä "hetkemme"). Mutta kyllä siellä kannustettiinkin niin että halli raikui, kun saatiin nauttia hienoista suorituksista!

Uupunut kilpailija juurtui niille sijoilleen maaliin eikä ottanut emäntänsä kehoituksia kuuleviin korviinsakaan. Naamasta paistoi: "Minäpä oottelen tässä, tuu sie sitten kun oot aikasi riehunut siellä esteiden välissä."

Tästä se taas lähtee, lennokas valssi ja täyttä eteen!

Tämä sympaattinen terrieri tosin päätti ensin arvioida tilenteen vaarattomuuden ja jatkoi rataansa vauhdikkaasti tämän episodin jälkeen.

Maalia lähestyttiin hienolla tekniikalla (ja tämäkin yksilö jostain syystä näyttää kuin sillä olisi ollut aikaa vetää jenkkihymy esiin kameraa varten. Ei sillä, kiva lajihan tämä on!)

Välillä ei auttanut sitten mikään ohjausliike kun koira ehti tehdä johtopäätökset seuraavasta esteestä.

Että se siitä "tässä"-komennosta sitten. :D

Kun menee putkeen niin menee putkeen, eikä muuten ollut ainoa.

Tässä lopulta se oikeakin este. :) Tämän parin puolustukseksi täytyy sanoa että josko kaksi rataa meni tuon vehnänvärisen tykinkuulan johdolla, koirakon ensimmäinen rata oli _täydellinen_ suoritus, ihanneajan sisällä ja ratavirheittä. Taisi mennä ohjaajan pää pyörälle siitä suorituksesta, huhujen mukaan ovat tuon sorttiset radat olleet aika vähemmistönä. (Tuulennopean koiran kanssa tämä on helppo ymmärtää...)


Ja sitten näihin oman seuran kannustettaviin. Eemelin nollarata antaa odottaa itseään vaikka suoritukset melko varmoja jo ovatkin.

Pieni ballistinen koira. Ei paljon selityksiä kaipaa tämä kuva. :D

Eemelillä on hypyissä ilmaa, ei taatusti rimoja putoile. Nollaradan tuhoksi osoittautui "ylinopeus", ohjaaja oli kärppänä varmistelemassa maalisuoralla ollutta renkaan hyppyä, jolloin Eemelillä tuli tulenpalava kiire mamman perään ja se puomin alastulokontakti jäi sitten hötäkässä ottamatta.

Iida pisti luonnollisestikin paremmaksi tuon hyppyjen ilmavuuden.

Todistettavasti tämä eläin on yhden asennon koira. Ajatelkaa tuohon tyyny alle ja koiran silmät kiinni. Nukkuu, hyppää, ihan sama. :D


Kun mennään, mennään täysillä. Jos ei mennä täysillä, annetaan palautetta. :D

Sitä palautetta. Eikun pujottelua. ;)

Pieni iloinen koira agiliitää.

Hetken näytti siltä että Petriinakin aikoo hypätä tuosta. :D

Maalituulettelua.

Iida virnistää! :D

Kaikille jotka oletitte ettei Krisse saa töppösiä alleen. Kyllä sai, ja moneen kertaan!

"Mones kerta."

Myös laadukasta pujottelua oli tarjolla. Marilyn oli liikuttava, se ehti keppien aikana nuolaista kirsuaan sen seitsemän kertaa kuin kertoakseen Krisselle etteivät ne terrieritietämyksen mukaan yleensä räjähdä joten ei tartte erikseen hetsata mokomista kepukoista.

Oli tätä vaan niin hauska katsoa, Marilyn virnistää, Krisse virnistää, yleisö virnistää?

Tätä on agility, hauskaa yhdessä tekemistä koiran kanssa.


Voipuneet, uupuneet ja pikaisesti toipuneet kisakaverukset, alati iloisella mielellä. Kiitos kivasta reissusta. Kuten vähän uumoilin, kotona oltiin aika kateellisia muurikkaletuista. Hähä, mitäs ei lähtenyt mukaan!

Syysrylläys Kirkkonummella

Tänä viikonloppuna Kouvolassa järjestettiin vuosittainen Syysrylläys, eli jokamiesluokan osakilpailu. Järjestimme Kirkkonummella "varjokisat", kun kärräsin Rontin ja Sakon jalottelemaan vikkelässä seurassa "vähän" pidennetyllä kauppareissulla. :)

Kuvasaastetta:

Juoksutus tuli selvästi tarpeeseen. Sako on siitä veikeä että kun se innostuu, se alkaa erittää vaahtoa vähän hevosten tapaan. Tokihan se tottumattoman silmään näyttää siltä että TappajaDumbolla on vesikauhu, mutta tyyli ennen tarkoitusta. :D


Jos joku on joskus miettinyt miltä dobermannin korvat näyttäisivät jos ne nousisivat typistämättöminäkin pystyyn kuten kääpiöpinserillä, vastaus on tässä. On tämä vaan elegantti rotu. :D


Sitten kavereita kehiin. Sakon ykköslempparikaahauskaveri on vierellä koohottava Nipsu (puolanvinttikoira), taustalla myös Milli (irlanninsusikoira) pääsi fiilikseen.


Iloiset neidit tuntuivat nauttivan täysin siemauksin lämpimästä syyspäivästä, vauhtia piisasi.


Vinttikoiran ja dobermannin rakenteellinen ero näkyi selvimmin niiden juostessa. Vinttikoiran selkäranka on kevyesti pyöreälinjainen ja toimii yhdessä jalkojen kanssa kuin jousi. Tämä tarkoittaa lyhempi- ja suoraselkäiselle, "neliömäiselle" dobermannille sitä, että se jää kuin nalli kalliolle kun polski lyö pienemmän vaihteen sisään. ;)


Onneksi tarjolla oli myös irskuja, joiden kanssa kirmaaminen on Sakolle suoraviivaisempaa. Puolanvinttikoira kun on ketterä (paitsi painiessaan, siitä lisää myöhemmin) ja kääntyy hyvin kirjaimellisesti lantin päällä täydestä vauhdista (ja vinttarin täysi vauhti on sitten _kovaa_), siinä meni Sakolla moni mutka pitkäksi kun kaveri yhtäkkiä leikkasi päinvastaiseen suuntaan edestä. :D

Sakolle tilataan aina sekalainen sorttimentti vinttareita mukaan, niin kauan kun joku juoksee, Sako on hiljaa, lopun aikaa se "paimentaa" vinttareita liikkeelle jumalattoman älämölön saattelemana. Olemme todenneet että viisi irskua ja yksi polakki yleensä tarjoaa riittävästi menoa. ;) (On ilo tuntea kasvattajia, joilta löytyy reserviä läsäyttää tuommoinen setti koiria peltoon silmää räpäyttämättä, pari jätettiin vielä sisäänkin...)


Sako selvästi ajatteli pysyvänsä perässä ottamalla pari ooooooikein pitkää askelta. ;)


Tässä on silti päivän ihastuttavin saalis, Rontti ponnahtelemassa pitkin heinikkoa muiden perässä, välillä näkyi vaan korvankärjet kun pieni villisika rymisti menemään. Juhannuksen aikaan vielä mietittiin josko Rontin rymistykset oli rymistelty polvien vaivatessa pahemman kerran (kävi ilmi että eturistiside on poikki molemmista polvista). Vaan vielä pappa porskuttaa ja voi millä innolla se menikin! Neitolaumassa se kulki takapuolelta toiselle (oli niin matala etteivät kookkaampaan seuraan tottuneen irskut taitaneet hoksata että joku kävi peräpeililtä peräpeilille lukemassa kuulumiset hyvin hienovaraisesti. ;)) ja ravasi porukan mukana isännän elkein huomattuaan että kaikki mukanaolijat olivat daameja. Kyllä oli koiralla leveä hymy kun pasteerasi siellä menemään ihan isäntänä. :)


Ja tässä koko kesän kiistaton kohokohta. Nipsu sulatti Rontin sydämen täydellisesti. Polakki-neito näykki hellästi Ronttia kaulasta ja haastoi pappakoiran painimaan kanssaan. Pienen alkujäykistelyn jälkeen Rontti alkoikin painia sydäntälämmittävällä innolla, väisteli ja hyppi kuin ei olisi koskaan sairastellutkaan. Nipsu heitti elegantisti voltin ja mätkähti päälleen heinikkoon, kun ei meinannut ymmärtää että Rontin kanssa "härkätaistelumeiningillä" painiminen edellyttää todella notkeaa niskaa, Rontin jalat kun ovat kovin lyhyet yleisesti ottaen ja niiden edessä on näykkäävää vinttikoiraa odottamassa leveä rinta ja paksu pää. :)

Suurin osa on kuullut Nipsun ja Rontin ensi kohtaamisesta. Nipsuhan päätteli että Rontin voi juoksemalla keilata nurin samoin kuin Tarulla tuohon aikaan olleet Rontin korkuiset irskunpennut. Opetus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Verkkokalvoilleni on piirtynyt ikiajoiksi kuva Rontista syömässä heinää, Nipsusta laukkaamassa täysillä Ronttia päin, Rontti ei hievahdakaan, sen sijaan Nipsun jalat taittuvat alta ikään kuin koira olisi juossut päin betoniporsasta ja matka jatkuu tangentin suuntaan kuono nurmikkoa kyntäen.

Toivottomaksi osoittautui myös Nipsun yritys kaataa Ronttia painiotteilla, Rontin painopiste kun on matalalla jo valmiiksi. Mutta hauskaa tuolla parivaljakolla oli, ilo paistoi Rontinkin silmistä kun joku osasi haastaa sille leikkiä sen "omalla kielellä". Rontilla on harvoja koiria joiden kanssa sillä synkkaa kemiat näin suurenmoisesti. Eli vielä jaksaa vanhakin painia!

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita osa X

Starttasimme Helmin kanssa LÄGI:n kisoissa sekä hyppy- että agilityradalle. Hyppyradalta tuloksena 25 ratavirhepistettä ja mutasarjan mestaruus. Agilityradalta saimme hylkäyksen totaalisen turaamisen päätteeksi. Ei sillä, Helmillä oli hauskaa alusta loppuun asti (mikä on yleisön hauskuutustakin tärkeämpää).

Tässäpä pieni tutkielma-kooste-kauhistus kilpailusta. :)

Tuntuuko teistäkin välillä että Helmi hyppää pikkuisen kaukaa? (kohteena siis tuo punainen este...) Tämä oli se kevyt laakaloikka jossa rima jäi ylös, seuraava setti samasta kohtaa oli sitä sarjaa jossa yleisurheilun MM-kisojen tunnelmaan referoiden "askelmerkki oli ihan poskellaan".

Tässä päästiin hyppyradalla vihdoin vauhtiin. Mikä siinä on että jos nainen pienessä päässään kehittää kaksi vaihtoehtoista ohjaustapaa tiettyyn radan kohtaan, imaisee aivonsa alaselkäänsä heti pillinvihellyksen kuultuaan eikä suorita niistä kumpaakaan?

Pituushyppyä ala Helmi. Hiekan pölähdyksestä voi päätellä mistä likka on taas ponnistanut. Tulee aika etsimättä mieleen sanonta "when pigs fly", Kaisa-emakollakin on jalat irti maasta. :D

Helmi sai radalta saaliin. Likka oli niin onnellinen kun koira vain voi olla. Ihmiset paijasivat ja sai rynniä täysillä.

Hyppyradassa oli vielä jonkinlainen järjen hiven mutta agilityrataa (joka siis eroaa hyppyradasta niin että radalla on kontaktiesteitä jotka koiran pitää suorittaa niin että se osuu oikeisiin pintoihin esteessä, pelkkä lennokas ylitys ei siis riitä. Kukahan kertoisi sen Helmille) kuvastaa seuraava kuva aivan täydellisesti:


Huomatkaa rima joka ei ole vielä edes koskettanut maata kun olemme jo matkalla romuttamaan seuraavaa estettä. :D Vakavasti ottaen, se jos koira kyntää naamallaan maata A-esteeltä tai puomilta noin puolestatoista metristä hypättyään täydessä laukassa ei ole hauskaa vaan onnettomuus. Helmi lähti lapasesta siinä joskus alun jälkeen ja tapasimme seuraavan kerran puolivälissä kepeillä (jotka Helmi otti huolimattomasti/väärin vaikka niiden piti olla paraatiesteemme kulmasta kuin kulmasta... arvatkaa pystytetäänkö ensi viikolla keppejä tonne "peltoon" ja kiivaasti), seuraavan kerran sitten maaliviivalla. Jatkossa täytyy ilmoittaa Helmiä vaan hyppyradoille jotka eivät vaaranna koiran terveyttä ennenkuin kontaktiesteet ovat niin hanskassa ettei likka tapa itseään niillä kisatilanteessakaan.

Noh, eipä tarvitse miettiä, mitä tehdään (taas) talvikaudella. Alkaa pikkuhiljaa hävettää kun koulutuspaikkahakemuksissamme lukee joka julmetun kerta tavoitteena kontaktipintojen koskettelu tassuilla... Noh, eipä se ole staffeille (tai muillekaan) tavatonta. Helmin Irmeli-kasvattaja pisteli tänään Helmin puolisiskon Finan kanssa tassulla koreasti kolmosluokan radalla eikä sielläkään ihan joka kontaktiin osuttu jos ohjaajan keskittyminen herpaantui yhtään. :)

Kisat olivat kaikkiaan varsin onnistuneet, etenivät kivasti ja sää oli mitä mainioin. Koko viikon uhkailtu saderintama kuuroineen vain uhkaili meitä pitemmältä. Porukalla oli mukava tehdä hommia. Krissen ratakuulutukset kyllä maustoivat koko "sopan". Kuten kilpailijatkin kiittelivät, oli kiva kuulla lisäinfoa kilpailijoista ja statistiikkaa muutenkin siinä ohessa, sehän oli jo suoranainen _juonto_ tällä kertaa. :)

Ohjeita koiranpennun valintaan

Sain hiljattain toimeksiannon vanhalta ystävältäni (jonka luulin jo minut tuntevan ;)). Hän pyysi minua tsekkaamaan erään labbispentueen kasvattajan sivuilta ja kertovan, minkä niistä kuvan perusteella valkkaisin). Enhän minä niistä nallukoista mitään osannut sanoa paitsi että oman suosikkini tietenkin valitsin perinteisen absurdein perustein, mutta ajattelin tässä kertoa miten nämä 5 koiraa ovat meille valikoituneet/päätyneet.

Rontti: Lasse ihastui pentuun jolla oli valkoiset sukat varpaissaan/rinnassaan ja Kunnolla Raitoja! Rontin kylläkin kasvattaja lopulta valitsi meille, sopi parhaiten meidän perheeseemme vilkkaampien velipoikiensa saadessa vähän osaavammat kodit. Saimme nimensä mukaisen koiran. Rontti oli kyllä etenkin nuorena varsinainen Rontti, nyttemmin sen kutsumanimeksi on tullut Putvanen kun ihan uskomattomin koheltaminen on laantunut. Rontti kyllä vedättää meitä ylen taitavasti, monesti olemme luulleet sen olevan pikkuisen tonttu, mutta se onkin askeleen edellä. Se myös erittäin taitavasti hurmaavaksi naamioidulla luupäisyydellään saa erittäin paljon sellaista mihin muilla koirillamme ei ole pienintäkään saumaa.

Ego: Kasvattajalla oli neljä urospentua, varsin tasalaatuisia (kasvattaja väitti erottavansa ne toisistaan painon perusteella, tosin punnitsi pentuja vielä luovutuspäivänä käsissään vähän hajamielisen näköisenä. ;)). Minä hain mukautuvaluonteista koiraa ja valitsin pennuista sen joka asettautui syliin nostettaessa muitta mutkitta kaulaani vasten eikä pyristellyt vastaan isosti. Velipoikansa jota kasvattaja vielä tarjosi kertoen sen ehkä pikkuisen paremmasta näyttelypotentiaalista, rimpuili ja rähvelsi. Totesin etten staffiuroksen kanssa ota kovin omapäistä koiraa. Sain aika pehmeän neitimäisen koiran jonka nimi kuvastui siinä että se nuorempana haistatteli Rontin selän takaa vastaantuleville kloppikoirille, huusi varmaan että "mun isoveli vetää sulle turpaaan, käytsä mulle, käytsä???"

Sako: Sakolla on vetävä kennelnimi, D'obeys Oh Bugger. Sakossa yhdistyy kaikki mitä mun _EI_ pitänyt ottaa. Koira jolla on luppakorvat, koira jolla on näkyvissä joku rankavika (häntämutka), iso vilkas koira rodusta jossa on aika paljon perinnöllisiä vikoja ja sairauksia ylipäätään. Ja sieltä se tassutteli isoilla tassuillaan suoraan sydämeeni, Sako Salamahäntä Salainen Ase. Kyllä kai tuon hurulaisvilkkaudenkin kanssa aikaa myöten toimeen tullaan (pientähän se Igoriin verraten on, mutta Igor onkin paaaljon pienempi kohelo ja saa vähemmän mustia silmiä aikaan). Sakon piti muuten olla se edes vähän vahtiva koira joka katsoo perään ettei staffeja varasteta. Se päästää sisään ihan kenet vaan, on tasan kaikkien kaveri ja vahtii vain siten että huutaa kaverit paikalle arvioimaan tilanteen vakavuutta (menee itse aidalle vasta kun reitti on selvä ja eläinkokein todistettu tilanne vaarattomaksi). Noh, mitä siitä voi kuvitella syntyvän kun ottaa dobberin, mutta jonka oikeasti kasvattaa talon tavoille kaksi kääpiöpinseriä ja kaksi staffia. Ei siitä ainakaan talon turvaa tule, iso sylieläin kylläkin.

Igor: Igor valittiin alun perin ystävälleni pentueen parista uroksesta, näyttelykoiraa metsästettiin. :) Valittiin pienehkö uros jolla oli sievät korvat. ;) Noh, eiväthän ne hampaatkaan niin hienosti suuhun mahtuneet että siitä olisi näyttelykoiraa ihan intensiiviharrastukseen tullut, ja se mitä emme ottaneet huomioon oli tuo mitään pelkäämätön säippäri, joka ei edelleenkään pelkää mitään ja hallitsee maailmaa vajaan kolmen kilon jyrisevällä rintamurinalla ja rautaisella itseluottamuksella. Luonnetta ei puutu. Ai niin, tässä on tosiaan toinen ihminen joka on luottanut arvostelukykyyni pennun valinnassa. :D

Helmi: Helmiä valittaessa etsin agilitykaveria. Pentueen emä on agilitykoira ja mitä menevin pakkaus. Kiinnitin huomiota siihen että vanhemmat olivat sutjakkarunkoisia. Helmi oli yksi pienemmistä pennuista (vaikka aika saman kokoisia lopulta olivat koko lössi, Helmi on aikuisiällä silti pienin noista, pikkukinkku), valitsin koiran jossa siinäkin oli Riittävästi Raitoja, joka on erittäin tärkeää. :D Lisäksi Helmilläkin oli hempeät valkoiset sukat tassuissaan sekä valkoinen hännänpää ja rinta. Pienestä pitäen neidillä oli asennetta vaikka muille jakaa, kuvat pentuhuoneesta sisältävät Helmin ja kuvaajan varpaat edellämainitun hampaissa. Että se siitä rakenteen analyysista ja pentutestistä, näin niitä koiria valitaan!

Kuvassa Helmi keppinsä kanssa. Staffin perusominaisuus on olla välittämättä jos kepakko on niin pitkällä kidassa että silmän täytyy muljahtaa ympäri ja tehdä vähän tilaa.

Kouvolan kesä 09

Tällä kertaa kyse ei ole ampumakilpailusta (KouMAS järjestää vuosittain otsikon nimiset kilpailut). Loman viimeisellä viikolla teimme syöksyn Kouvolaan vanhempieni "riemuksi". Okei, kutsuttiin meidät, mutta meno on aina vähän sen sorttista, ettemme kehtaa näyttäytyä paikalla ihan äkkiä uudelleen. ;)

Etualalla Sako koheltaa löytämänsä kaarnanpalan kanssa, taka-alalla Igor kihnuttaa kaulaansa nurmikosta löytämäänsä pahaan hajuun, joka viimeisimmän arvion mukaan on jonkinlainen sieni?

Tässä on tuhokaksikko. Jos jotain tuhoutuu tai vaan häviää, tässä ovat ensimmäiset epäillyt. Nimimerkillä pizzanpäällyste joka vaihtoi maisemaa, sankarit jäivät kiinni koska Sako herkkua härkkiessään kahisutti leivinpaperia, sekä Igor joka odotti putoavia täkyjä stepaten muovipussin päällä... (tämä siis kotona, Kouvolassa käydessä Igor kunnostautui kipuamalla keittiön pöydälle ja puhdistamalla kakkulautaset... se sentään ymmärsi että käymällä itse kakun kimppuun siltä olisi lähtenyt henkiriepu, sen verran hyvää manzikkatäyskäri oli ihmistenkin mielestä! Ensin väitin ettei Sako ottanut mitään, mutta kyllähän se peijooni suikkasi leikkuulaudan kautta ja pääsin avaamaan keskustelun äitini kanssa "Mikäs Sakolla on suussa?". Sako siinä mussutti korvat rusetilla ranskanleipää äitini selän takana, joka ei ollut huomannut mitään! :D)

Sakon kasvattaja oli toivonut hirttämättömästä lurjuksesta kuvia, joten tässäpä on nyt sitten oikealta...

... ja vasemmalta, eikä kunnollisia kumpikaan kuva. ;) Sako seisoi "kuvausassistentin" riemuksi ryhdikkäästi vain naapurin aitaa vasten, osan naapureista suureksi iloksi (Sako jakeli pusuja aidan yli naapurin tädille joka tuli koiria morjestamaan) ja osan kauhistukseksi (toinen naapuri oli varma että Sako söisi heidän pikkuvillakoiransa suihinsa jos sen taluttaisi aidan ohi...).

Ei Sakokaan kuumana päivänä koko aikaa koheltanut, Team B&T makasi persiit yhdessä "suuren tammen varjossa", kytistelivät molemmat omiin suuntiinsa. Nämä kaksi hoitavat vahtikoiran virkaa niin, että yleensä Ego alkaa huutaa "ilmahälytyshaukkua" ja ryntää vahtipaikaltaan sohvalta ulos haukkumaan ja Sako puolestaan virkaintoisena kaahaa sen yli sisään, koska ovellahan sitä vahditaan riippumatta siitä missä "uhka" on. Kynnyksellä nähtiin monta törmäystä...

Helmi oli pihalla vähän väliä "katollaan", se pitää aivan erityisesti leikatusta nurmikosta. Myös kotona se kulkee lähistöllä "niittoaikaan", ja hakee sitä mieluisinta paikkaa jossa kieriskellä.

Mitä korkeammalle Helmin ruusukorvat nousevat, sen hauskempaa/jännempää sillä on. Tässä on jo keskikokoinen riemu päällänsä. :)

Rontilla on vuosien ajan ollut lempipaikkansa pihalla, se istuu/seisoo/makaa/retkottaa selällään tuossa kivipolun alussa nurmikon puolella. Siitä ilmeisimmin pystyy kuikuilemaan suurinta osaa pihasta ja naapureista samanaikaisesti, vasen korva suuntautuneena ovelle josta voi kuulostella koska on hyvä hetki siirtyä keittiön puolelle pummaamaan. Rontti tuntui nauttivan tämän kertaisesta reissustamme erityisesti, aurinko lämmitti sen kolottavia niveliä ja papparainen oli erityisen virkeä ja hyväntuulinen. Lenkki uusissa maisemissa vetristi sitä entisestään. Alamme jo nähdä vaarissa "sitä vanhaa Ronttia" joka saadaan vielä kuntoutettua uuteen loistoon. :)

Tuo paikka auringossa on erittäin haluttu, Helmi on myös oivaltanut tuon kohteen strategisen merkityksen. Se menee ensin istumaan selkä kiinni Rontin rinnassa, ja retkahtaa sitten mieleiselleen paikalle. Tässä kuvassa tosin staffit yrittävät kertoa ettei heitä pieniä kukaan koskaan helli.

Tässä taas on kuvasarja kesän "kotiläksystämme". Sakon perusasento on alkanut hivuttautua eteenpäin, koska siinä on paljon helpompi ottaa katsekontaktia ja pummata almuja. Tässä hienovaraisesti ohjataan vasemmalla kädellä koiraa taakse, jossa se kierähtäisi sivulle istuma-asentoon. (Dobermannit rodunomaisesti tekevät kaiken kovaa ja korkealta, niin tässäkin tapauksessa. :D)

Kas näin, valmis! Huomioikaa koiran erittäin omahyväinen ilme, sillä on kivaa! (Taustalla Igor katselee touhuamme, on vakaasti sitä mieltä että auringonpistos vaivaa meitä molempia,ja vinohan tuo asentokin on kaikin puolin.)

Tässä kuvassa perinteeksi muodostuneet "korppuorgiat". Tällä ei tarkoiteta Ronttia, Egoa ja isääni, vaan traditionaalista neljänviljankorppujen jakoa, joka saa laumamme aivan sekaisin. Ne pitävät korpuista erityisesti, ja kuonot täristen odotetaan sitä omaapalaa ja välillä kokeillaan jo vähän viedä toisenkin nenän edestä. Isukilla vaan on hyvä tekniikka ja täkykäsi kulkee erinäisten maistelevien suiden ohi, mutta aukeaa vasta kuin vuorossa oleva kita on kohdalla. :) Tässä kuvassa Sako ja Ego ovat jo päässeet korpun makuun, staffit odottavat uutta kierrosta ja Igor siellä välissä on juuri aarrettaan vastaanottamassa.

Kiertueesemme saatiin (vihdoin!) ujutettua käynti tallilla katsomassa rakkahaisen lapsuudenystäväni Sannan poniotusta. Kuvassa piehtaroiva Jasmin olikin aivan valloittava pikkutammuskainen, joka mursi välittömästi jään väliltämme käyttäytymällä mitä kauneimmin ja hirnumalla ystävällisesti palatessani autolta kameran kanssa tekemään uutta tuttavuutta neidin kanssa. Tuo pieni kaunis tamma vei auttamattomasti palan sydämestäni. :)

Jasmin on laitumella yhdessä Violan kanssa, jota alkoi sen verran ottaa pattiin tuo yltiöpäisen siirappinen kaverille lepertely...

... että se päätti napata Sannaa paidasta. Ja johan syntyi kerrasta toimintaa! ;)

Lasse (joka urheasti kuunteli kolme tuntia tauotonta akkojen kälätystä taloista ja koirista ja poneista ja lapsista ja maalla asumisesta ja väreistä ja ihmisistä joita hän ei ole koskaan nähnyt ja...) väitti ettei niin syty ponipalleroista, mutta kyllähän Jasmin väkisinkin nostatti hymyn huulille kopistelemalla lähelle ja ryhtyessään tekemään itseään tykö pikkuisella turvallaan. Varsinainen häplähuuli tuo neiti onkin, kaikkea piti hypistellä ja hyvä ettei maistaa. :) Tallikeikka oli kaikkineen niin ihana muistoineen lapsuudestamme jonka Sannan kanssa vietimme hevosten keskellä (ja kanien, ja kissojen ja koirien ja lampaiden...) . Sanna nauroi että mihkäs me ponitytöt muututtaisiin, vaikka ulkoisesti näytetäänkin jo "kasvaneen ulos" koko hommasta.

On niin mukavaa että voimme toteuttaa nuoruuden haaveitamme (lauma koiria, lauma poneja) aikuisella iällä. :) Emmepä arvanneet että tämä näin vahvasti "meni veriin" tämä maalaislapsuus. :D

Uimamaisteri

Uuden kylpytynnyrin ensimmäinen sisäänajovesi alkoi olla vaihtoa vaille kun eilen luttasin paljussa. Koska vesi oli lämmintä ja mukavaa, nostin pahaa-arvaamattoman Igorin kanssani altaaseen. Sieltähän kuoriutuikin oikein komea vesirotta. :)


On muuten uskomaton voima mitä tuollaisella pienellä kolmen kilon vesirotalla on tassuissaan kun se käyttää kroppaansa oikein. Siinä se porskutti menemään reunaa kohti, ja joku tyhmä ämmä kannatteli sitä mahan alta.

Veden varassa.
Erityisen pahoillaan Igor ei tuntunut lämpimästä kylvystään olleen, kun hivutin sitä reunaa kohti, se koitti saalistaa kelluvan lämpömittarin "kohoa" altaasta. :D Hassu pieni eläin. Niin että jos joku kysyy oisinko halunnut altaani poreallastoiminnolla... Lisätään vaan koiria sekaan ja johan on kuohua pömpeli täynnään! Kiitos Eerolle kuvista!