Ystäväni Krisse kutsui minut matkaansa islanninhevosväen talvitapahtumaan Riihimäelle. Siispä rotevasti päälle ja kameroita kaula pullolleen. Sää oli mitä mainioin ja nautimme täysin siemauksin kevätauringosta kasvoillamme ja issikoista etsimissämme. Tässä kuvasatoa:
Kyllä siinä paatunutkin "isohevosihminen" hieraisi kahteen kertaan silmiään nähdessään niin monta halukkaasti yhteistyötä tekevää upeaa ratsukkoa. Pariin otteeseen kävi kyllä niin että unohtui nostaa kamera kuvien ottoa varten tyystin, sitä vaan tuijotti suu auki. En olisi ikinä uskonut millaisiin suorituksiin issikka taipuu ja millä innolla!
Tämän ratsastajan ominaisuudessa olisin kyllä vilkaissut vähän eteenkin hevosen niskan sijasta, sen verran vinhasti tämä tummahipiäinen kavioeläin pisteli menemään... ;)
Tällä parivaljakolla lähtöasetelma lupaili vauhdikasta suoritusta, emmekä pettyneet. :)
Tyyntä myrskyn edellä...
Vahvassa nousukiidossa.
Nyt ei enää kaviot maata tavoita ollenkaan, 20 metriä lisää ja olisivat nousseet lentoon. :)
Ja tokihan loppuun vielä poseeraus kameralle.
Ellen olisi ollut pitkän putkeni kanssa todella kaukana, olisin voinut vannoa että tämäkin simpsakka kavioeläin pisti semmoisen estradihymyn siinä mennessään...
Ja sitten ehdoton suosikkiratsukkoni koko tapahtumasta: Nimetkääpä yksikin hevosrotu issikan lisäksi jolle voi heittää 7v. tytön selkään ja sanoa että "Anna mennä vaan!" Ei sillä, tällä pienellä ihmisellä oli kyllä sitä paljon puhuttua horsemanshippiä ihan omiksi tarpeiksi ja kauniisti hän ratsastikin.
Eikä nimittäin ollut mitään töpsöttelyä vaan kyllä pikkuneiti päästeli hevosella kovaa siinä missä muutkin kilpailijat!
Ja se korein mantsikka elämyskakkuumme tuli kyllä hiihtoratsastuskilpailusta. Tarjolla oli vauhtia, vaarallisia tilanteita ja varmaan pari mustelmaakin, tässä kooste hyppyrin suorittamisesta - lajille uskolliseen tapaan- täysillä.
Kiitos vaan Krisselle ikimuistoisesta reissusta, kisajärjestäjille ja issikkaväelle iloisesta tunnelmasta ja lämpimästä vastaanotosta harrastuksen pariin. Ei tarvitse kyllä yhtään miettiä, mihin virikesetelien siivin mennään. :)
Kyllä siinä paatunutkin "isohevosihminen" hieraisi kahteen kertaan silmiään nähdessään niin monta halukkaasti yhteistyötä tekevää upeaa ratsukkoa. Pariin otteeseen kävi kyllä niin että unohtui nostaa kamera kuvien ottoa varten tyystin, sitä vaan tuijotti suu auki. En olisi ikinä uskonut millaisiin suorituksiin issikka taipuu ja millä innolla!
Tämän ratsastajan ominaisuudessa olisin kyllä vilkaissut vähän eteenkin hevosen niskan sijasta, sen verran vinhasti tämä tummahipiäinen kavioeläin pisteli menemään... ;)
Tällä parivaljakolla lähtöasetelma lupaili vauhdikasta suoritusta, emmekä pettyneet. :)
Tyyntä myrskyn edellä...
Vahvassa nousukiidossa.
Nyt ei enää kaviot maata tavoita ollenkaan, 20 metriä lisää ja olisivat nousseet lentoon. :)
Ja tokihan loppuun vielä poseeraus kameralle.
Ellen olisi ollut pitkän putkeni kanssa todella kaukana, olisin voinut vannoa että tämäkin simpsakka kavioeläin pisti semmoisen estradihymyn siinä mennessään...Ja sitten ehdoton suosikkiratsukkoni koko tapahtumasta: Nimetkääpä yksikin hevosrotu issikan lisäksi jolle voi heittää 7v. tytön selkään ja sanoa että "Anna mennä vaan!" Ei sillä, tällä pienellä ihmisellä oli kyllä sitä paljon puhuttua horsemanshippiä ihan omiksi tarpeiksi ja kauniisti hän ratsastikin.
Eikä nimittäin ollut mitään töpsöttelyä vaan kyllä pikkuneiti päästeli hevosella kovaa siinä missä muutkin kilpailijat!
Ja se korein mantsikka elämyskakkuumme tuli kyllä hiihtoratsastuskilpailusta. Tarjolla oli vauhtia, vaarallisia tilanteita ja varmaan pari mustelmaakin, tässä kooste hyppyrin suorittamisesta - lajille uskolliseen tapaan- täysillä.
Kiitos vaan Krisselle ikimuistoisesta reissusta, kisajärjestäjille ja issikkaväelle iloisesta tunnelmasta ja lämpimästä vastaanotosta harrastuksen pariin. Ei tarvitse kyllä yhtään miettiä, mihin virikesetelien siivin mennään. :)
1 kommentti:
Oli kyllä upea päivä! :)
Lähetä kommentti