Talviurheilua.

Pitkä pakkasjakso koetteli sekä koirien että omistajien hermorakennetta. Kun sää viimein lauhtui, oli pääni jo pehminnyt lopullisesti ja kaipasin Äksöniä isolla Ä:llä. Helppo ratkaisu piileskeli autotallissamme jossa oli Espoossa asuessamme ostettu kuntoiluväline vielä kuljetuslaatikossaan. :)

Nyt tuli sen hetki. Staffien metsätielenkittämistä varten ostamani ns. "trigger-pyörä" kaivettiin esiin ja koottiin. Olisihan se ollut aloittelijan touhua laittaa nöyrä staffi liinaan. Vielä mitä, Sako mukaan ja canicross-vermeet päälle. Pitemmän liinan olin tilannut aiemmin kun olin saamaisillani järjettömimmän päähänpiston ikinä, hankkia sukset valjakkohiihtoa varten (onneksi tulin järkiini sittemmin).




Tässä pelivälineet. Tuo pyörävärkki on vieläpä semmoinen että sen saa taitettua kasaan, joten tuo on kätevä heittää auton perään kesällä ja mennä etsimään hiekkateitä maalaismaisemasta. Mulla canicrossiin eli suomalaisittain koirajuoksuun soveltuva ManMat:in vetovyö johon kiinnitin koiran 2,5m pitkällä osittain joustavalla vetoliinalla. Sakolla päällään Zero "Faster"-valjaat. :)

Ai tykkäsikö Sako kovemmasta lenkkeilyvauhdista? Mitäs luulette?



Oikea vastaus, tykkäsi se. Kuin hullu puurosta. On harvoja asioita mitkä tuolle AD/HD -kengurulle ovat menneet kerrasta perille, mutta tämä meni. Okei, näissä kuvissa on toinen kerta kun hommaa koetetaan, mutta silti! Se lähtee innokkaasti matkaan ja pitemmällä suoralla sovittaa itsensä semmoiseen "matkavauhtiin", lupsakkaaseen laukkaan. Ylämäissä ja suorilla (joissa vauhti laskee tarpeeksi että uskaltaa laskea kenkää alas jalakselta! ;)) autan sitä potkuttelemalla itse vauhtia jolloin vedettävä taakka vähän kevenee.

Ensimmäistä kertaa kokeillessani ihmettelin oikein miten "reunaan!"- ja "eteen!"-käskyt toimivatkin niin hienosti. Vasta vauhdin ollessa kovimmillaan ja tuulen viheltäessä korvissa tuli blondille mieleen pohtia jotta olikohan koiralle tullut opetettua hidastuskäskyä ja mikä se mahtaisi olla? :D Noh, oli sille ja käsky jopa toimi. Kyllä koko Routio kuuli miten hieno tyttö mulla on. :)


Tässä vielä kevyt extreme-väläys kuvanottotilanteesta. Tässäkin ruusussa on piikkinä se että olen opettanut Sakon kulkemaan vasenta laitaa. Ja sitä se sitten meni. Ei puhettakaan että se olisi ohittanut hienosti, se veti suoraan päin. :D Saati että se kulkisi oikeaa reunaa niinkuin ilmeisesti pyöräluokan kisoissa pitäisi mennä. (Ja juu ei olla ihan kisakunnossakaan. Tai koira ehkä, emäntä ei tasan)

Sittemmin kävin uudestaan testaamassa tuolla "julkisilla paikoilla" tätä meininkiä. Sako meni hienosti jo vähän pitemmänkin matkan (n. kilometri yhtä soittoa), poseerasi valjaissaan niistä kysyneelle perheelle. Takaisin tullessamme ohitimme opa hölkkälenkkijän mallikkaasti, näytti tuota naisihmistä hieman naurattavan tuo ilakointimme ja koohotuksemme.

Harjoituksen tavoite täyttyi, saatiin vauhtia muttei vaaratilanteita. Bonukseksi laskettakoon tuo uusi koiraperhetuttavuus. :)

Tiedän että joulu meni, mutta aion kyllä kirjoittaa "Juhannuspukille", josko saisimme Sakon kanssa kevätlahjaksi Kickbiken jousitetulla etupäällä ja paremmilla jarruila. ;)