keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Täyttä eteen!

Maanantaina oli agilityharjoitukset. Pistin Helmille vähän paineita ottamalla Sakon mukaan. ;) Sää oli mitä mainioin ja jo kotitieltä edettiinkin sitten sirossa sivuluisussa kunnes pito taas palasi. Toisin sanoen aivan järkyttävää. Viimeinen virallinen tie ennen pihatietähän lähentelee syöksylaskurinnettä kaltevuudeltaan ja toki se jyrkin osuus on siinä heti käännöksessä ettei siihen saa vauhtia tullessaan ollenkaan, samoin kotoa poistuttaessa hallittu jarrutus risteystä valmisteltaessa aloitetaan jo 25m päästä. Tästä lisää myöhemmin.

Haasteitta ei tapahtunut kotoa poistuminenkaan. Niin juu, Sako on matkustanut vasta kerran häkissä auton takana. Itse olen tottunut siihen että koirat ovat lähdöstä niin innoissaan etteivät tarvitse eri komentoa autoon loikkaamiseen, hyvä kun ehdin häkin ovea raottaa kiireisimpien jo kolistellessa pinnoja. Niinpä sitten Helmin äimistellessä häkissä juoksin ympäri etupihaa pyydystäen Sakoa joka ei tietenkään antanut kiinni. Onneksi kamppailumme ei ollut pitkä ja pian kannettiin todistettavasti jo 16-kiloista vasikkaa autoa kohti. Itse häkkiin Sako meni hienosti ja matkustus sujuu alkumutinoiden jälkeen jo täysin ongelmitta. Hyvä tyttö.

Olin varannut hyvin aikaa ja koirille loimet päälle räntäsateen torjumiseksi. Eikun lämmittelylenkille lähes tunniksi. Helmi osoitti hienoa tilannetajua näyttämällä että se kyllä tietää mitä tarkoittaa käsky "ei vedä". Ja hihna pysyi löysällä ties kuinka kauan ilman mitään kikkailuja. Helmillähän on vain yksi ongelma ulkoiluun liittyen. Se ei voi sietää hihnaa. Se siis sukeltaa kyllä pantoihin ja valjaisiin, mutta hihnan kiristyessä sitä alkaa sapettaa. Niinpä taluttelenkin usein kolmijalkaista koiraa joka koittaa sillä neljännellä raaputtaa pantaa kaulastaan. Tai koiraa joka kulkee siksakkia edessäni koska suoraan ei pääse kovempaa niin se hervoton määrä askelia pitää johonkin tärvätä, mikäs sen hauskempaa kuin hermostunut tepastelu korvat luimussa. Tai talutan koiraa joka kulke poikittain ja katsoo syyttävästi "siis tässä mun kaulassa on jotain joka kiristää, tuntuu ikävältä, ei henki kulje, estää juoksentelua? Ja mitä sinä eukkokin siinä vain jupiset vetämisestä etkä yhtään auta??" Tai talutan koiraa joka tilaisuuden tullen heittäytyy pusikoihin kierimään yrittäen saada takin tai valjaat päältään. Varsinainen luonnonlapsi, se ei kai ikinä luovuta . :D

Tällä kertaa Helmi kuitenkin jätti kikkailun Sakolle ja käyttäytyi niinkuin aikuisen kuuluukin, osasi suuntakäskyt ja oli niin mallikelpoinen että olisin rutistanut sitä ellei Sako olisi samaan aikaan toikkaroinut ympäriinsä kengurun lailla. Hyvin sekin osan matkaa kulki mutta välillä oli kauhea spurttihinku eteenpäin ja välillä taas joku jännitti niin että piti piiloutua selkäni taakse.

Ja sitten treeneihin. Sako keräsi sympatiapisteet Dumbo-korvillaan ja Helmi väkätyksellään. Kouraani ilmestyi jälleen uusi reikäpari Helmin napattua palkkaustilanteessa lelun lisäksi myös kädestäni. Tällä kertaa verenvuodatukselta (niin koiran kuin minunkin) vältyttiin ja harjoitus jatkui. Harjoituksen aihe oli sinällään hyvin simppeli nättien linjojen valssitreeni, mutta osoittautui jälleen kerran todisteeksi siitä että koordinaatiokykyni on epileptisen kameleontin luokkaa. Ohjaa siinä koiraa kun et tiedosta jalkojasi, käsiäsi, tai sitä jumalatonta älämölöä mitä ohjaukseksi noin karkeasti ottaen voisi kutsua. Neljää estettä hyväksikäytettäessä on myös täysin mahdollista eksyä pahemman kerran, toistuvasti. Usein puhutaan asioista jotka vetävät koiraa agilitykentällä mihinkin suuntaan, yleensä keskemmälle tai reunemmalle kenttää. Tällä kertaa voidaan sanoa että koira meni kyllä sisään ja ulos ja ylös ja alas, mutta ohjaaja oli täysin ansassa siellä neljän esteen keskellä. Alan oivaltaa miksi minulla vaihtuu valmentaja kausittain, kukaan ei jaksaisi kahta jaksoa pidempään sanoa mulle joka ikisissä treenissä että "Kyllä se siitä, ajan kanssa." Välillä meinaa mennä usko itseltäkin, ihmekö että niiltä joille nuo ohjauskuviot ovat päivänselviä.

Helmi osoittautui myös hyvin kärsivälliseksi koiraksi vaikka kävikin treenissä ihan kiitettävän kuumana. Karvainen treenikaverimme karkasi radalle ilmoittamaan että nyt olisi hänen vuoronsa kiitää esteitä, kesken Helmin vetoleikin siis. Ajattelin että nyt mahtaa käydä hassusti kun olemme juuri itsessään aika korkeavireisen leikin tiimellyksessä ja Helmi on suhteellisen tarkkana lelujen kanssa. Vaan ei mitään, Helmi pikaisesti arvoi tulijan aikeet "Jahas, ei tuo halua tapella, olkohon sitten". Vain yksi ainoa pieni räyh pääsi kun toveri koitti työntää innosta tärisevää pientä kuonoaan tutkimaan josko Helmin lelu on parempi kuin hänen käyttämänsä. Että minä olen ylpeä Helmistä. Vaikka se näyttää vauhdikkaalta ja välillä hurjaltakin, se on kuitenkin sisimmässään hyvin kiltti koira. Kyllä tuolla suorituksella pääsi vuoteeseen yöksi muiden katsellessa verkon takaa kateellisina. Tai siis pääsi kunhan saavuimme ensin kotiin. Toki harjoituksen aikana oli satanut reippaasti räntää joten kuuttakymppiä ajeltiin sitten kotia kohti. Ei sillä, ei sieltä kukaan sen kovempaa takaa tullut. Ajattelin jo että noinko tuo alkutekstissä mainittu kotitien käännös koituu kitkarenkaiselle kinnerilleni jälleen kohtaloksi, ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta kun etupyöriltä loppuu pito siinä jyrkähkössä nousussa. Onneksi kotopuolessa ei ollut kovin moni kuljeksinut joten tie oli sopivan nuoskainen ja pääsimme ongelmitta kotiin asti. Lämmin vuode ja kuorsaava mies odotti väsyneitä matkalaisia. Kyllä kelpasi!

2 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

Juu, erittäin suuret kiitokset ja kaunis kumarrus Helmille, kun niin ystävällisesti säästi Marilynin hengen. Sen ampaistessa sekaan jo arvelin, että voipi tulla rumaa jälkeä... vaan ei - fiksuja likkoja, sanoisin. :)

Me kaikki. ;)

---
Ja oikeesti: kyllä se siitä - ajoittain näyttää paremmalta kuin kesällä. :)

KaisaL kirjoitti...

Heh, juu meiss'on paljon piileviä kykyjä, ja tiukasti jemmassa onkin. :D