sunnuntai 4. elokuuta 2013

Jokiseikkailu Häntäjoella


 Olimme jälleen sopineet melontaretkestä Mariian kanssa, kun force majeure jälleen jätti minut yksin rannalle ruikuttamaan. Tai no, en minä mitään ruikuttanut, aikaistin vain vähän vesille lähtöäni kun kerran seuralainen estyi tulemasta. Tällä kertaa oli tarkoitus meloa oikein pitkän kaavan mukaan joten olin värkännyt kaikenlaista evästä kylmälaukkuihin ja kahvia termariin. Tuntui "pikkuisen överiltä" pakata rantapiknikki itseään varten mukaan, mutta kun kerran oli lähdetty tälle linjalle niin tyylillä sitten, Mariialle ajattelemani pikkuisen kahvikonjakin jätin kylläkin kotiin. Se avataan vasta ystäväisen seurassa. :)

 Sää oli tyyni, siis peilityyni! Itseäni en tuntenut laisinkaan tyyneksi, huoli kaverista ja alkumatkasta vaivannut olkapääkipu sai mielen myllertämään. Olin lähtenyt täysin verryttelemättä (kajakin rantaan roudausta lukuun ottamatta) liikkeelle, ja kiulussa ei löytynyt hyvää asentoa. Tiesin toki että kun vaan maltan hetken ja melon asiaa sen kummemmin ajattelematta, luonto tempaa minut lopulta mukaansa ja kulkupelikin lakkaa olemasta "kiikkerä".


 Vesitatar oli hienon näköinen tänään(kin), kauempaa näkyi vain pirteän pinkkejä raitoja veden päällä, lähempää ne ovat tämmöisiä sutikoita. Note to self: Jos melot tällaiseen tiheikköön, pois pääsy voi olla haastavaa.

Ulpukka keikisteli auringossa,  lehtien alla piilotteli jotain kaloja jotka säikäyttivät vähän väliä molskauttamalla karkuun. Yllätys taisi olla molemminpuolinen sillä hetkellä kun sorsa (tai joku muu vesilintu, sorsalta se kyllä näytti) päätti tulla uppeluksista pintaan puolen metrin päässä kajakista. Mietin vaan että eikös sorsan pitäisi olla puolisukeltaja eikä tuommoinen tummien vesien torpedo?

 Olin lähtenyt liikkeelle joskus 7-8 välillä, ja päätin hörpätä kahvit ja haukata aamiaista ennen kun siirryn "teille tuntemattomille". Kisakallion ranta olikin vielä tyhjä, vain kajakkivuokrausta järjesteltiin päivää varten. Tomaatti-mozzarella-basilicapestovoikkaria, kahvia, mustikkakakkua ja joku pieni smoothie ja olin valmis seikkailuun.

 Rantaan tupsahti 8 venäläistä turistia, tässä aallossa 7 lasta ja yksi aikuinen. Kysyin luvan heidän lähtönsä kuvaamiseen, koska lapset olivat niin innostuneita ja heitä tosiaan oli neljä kajakkikaksikollista. Paikalla oli myös tosimielellä treenaavia kaksikoita ja asenteiden kontrasti hymyilytti kovasti. Pikkuiset hurrasivat toisten kisavedolle omista paateistaan minkä pienistä keuhkoistaan jaksoivat! :)

Sitten Häntäjoelle. Joki seurailee hetkellisesti Saukkolantietä (1090), ja yhtäkkiä minulle tuli olo että minua tarkkaillaan. Toden totta, tien ja joen välissä on ollut lehmiä laitumella. Nämä tyypit olivat kiskomassa rantakasvustoa kitusiinsa armottoman puhinan kera. Joella kulkija ei kiinnostanut kuin tätä elikkoa joka heilutteli minulle rauhallsesti korviaan.

Matkalle osui se pakollinen vaikkakin vähän "koinsyömä" lumme, joka piti könytä kuvaamaan Mariialle. :)

 Rantapenkereellä n. metrin korkeudella melojan näkövinkkelistä kasvoi kaikenlaista kivaa joka näytti taas erilaiselta taivasta vasten. Kuvakulmapulmia oli vähän väliä kun se jonka kuvitteli läheltä ihan helposti saavansa kuvaan hävisikin varsin matalankin kasvuston taa täysin.

 Peltoa ja taivasta, monen suomalaisen sielunmaisemaa. Oli niin hienoa että piti ihan vähän hihkua itsekseen joskin hiljaisella äänellä ettei säikäytä ketään (tai saa vielä hullumman leimaa kuin mitä jo on.)

 Ammun aamu-unet eivät keskeytyneet lipuessani ohi, parempiakin kuvia tästä olisi ollut, mutta nuo kuvan poikki kiitävät pääskyset oli vain otettava mukaan vaikka väkisin! Ylipäätään rantapenkereen eläimistö (lehmineenkin) oli runsasta ja voin vain kuvitella mitä kaikkea siellä puskien piiloissa oli joka ei minulle näyttäytynyt.

 Tässä ajattelin olevani jossain eksoottisemmassakin paikassa ja vain odotin krokotiilin lipuvan veteen kaislikosta. Mieli oli jo aivan tyyni. Oli käännyttävä kotiin päin koska arvelin vastatuulen olevan nousussa pikku hiljaa (enkä ollut väärässä). Olisinpa kuitenkin jatkanut vielä vajaan kilometrin verran, katsoin kartasta että olen kääntynyt takaisin melko lailla juuri ennen saapumista Musterpyynjärvelle! Ei niin että tämä tarkoittaisi mitään muuta kuin revanssia tälle reitille myöhemmin, mutta onhan se kyllä tyypillistä Kaisan Tuuria (TM). Olisihan mulla ollut kännykkäkin matkassa, josta olisin voinut karttaa tarkastaa, mutta aivot lienivät narikassa ja käsissä pysyi vain melontavälineistö tahi kamera.

 Erään sillan lähistöllä olin iskenyt silmäni todella erikoisen kauniisiin korentoihin jotka joko saalistivat tai kuhertelivat isona mylläkkänä veden päällä, en niin osaa sanoa hyönteisten sielunelämästä... Joka tapauksessa näiden siivet olivat läpikuultavat vain tuolta vartalon läheltä toisin kuin aiemmin näkemilläni korennoilla, ja siipien puolivälistä kärkeen ne olivat todella kauniin väriset turkoosit tai siniset vartalon värin mukaan. Nämä korumaiset hyönteiset häärivät veden pinnalla ja pitivät lentäessään erikoista ääntä. Juuri semmoista mitä leffoissa pienet lentävät vakoilukorennot pitävät.
 Räpsin ja roiskin kuvia ja yritin osua jotenkin salaperäisesti näihin otuksiin pokkarikamerallani, lopulta yksi olennoista antautui ja istahti hetkeksi kajakin keulalle. Olin myös aiemmin ihmetellyt että missä ne kaikki yhtäkkiä olivat, ja näky oli kuin pilakuvasta huomatessani niiden istuvan rivissä kajakkimelan lavan päällä, siis aivan vieressäni. Arvatkaa vaan ehdinkö saada kuvaa...

 Tämä pikkuinen korento sen sijaan olisi poseerannut minulle vaikka ensi viikkoon eikä se häiriintynyt mistään. Tiesi varmaan olevansa aika vaatimattoman näköinen muuhun seurueeseen nähden, läpinäkyvät siivet ja kaikki. Tämä täytyi itse asiassa hätistää kuvauskohteesta että pääsin korjaamaan kajakin asentoa, joka ei ahtaassa virtapaikassa ollut mitenkään liian helppoa.

Tässä vielä viimeinen töllistelijä matkalta, taas oli mielikuvitussafarillani puhveleita veden äärellä, mutta luojan kiitos eivät lähteneet Avara Luonto:maiseen ylitykseen silmät pyörien vaan tyytyivät vain ryystämään vettä joesta sen kummemmin krokotiileja pelkäämättä.

Paluumatkalla pysähdyin vielä Kisakallioon mutten enää rantautunut, join lisää hedelmäsmoothieta ja haukkasin pikaisesti Arlan raejuuston johon sai sekoittaa pakkauksen mukana tulleet pähkinät ja kuivatut hedelmät. Aivan älyttömän hyvä ja nopea välipala tämmöisille reissuille kun yksi kylmäkalle pitää pienen kylmäpussukan jääkaappilämpötiloissa koko matkan ajan.

Ajattelin meloessani viimeistä pätkää (siihen vastatuuleen), miten mahtava kokemus on olla niin lähellä vettä, suorastaan siellä keskellä. Miten melonta antaakaan mahdollisuuden nauttia vedestä ja luonnosta niin kertakaikkiselta lähietäisyydeltä, tuoksuineen ja tuulineen. Miten kajakki alkaa lopulta tuntua "itseltä", ja aaltojen liike on niin luontevaa että pitemmän reissun jälkeen kotona vaivaavat "merijalat". Miten onnekas olenkaan kun sain tämänkin kokea!

1 kommentti:

Information Thinker kirjoitti...

Moi. Tämän Sivuluisu tiimi lähtee tutkimaan Mad River 14feet aluksella vielä tänä kesänä. Kiitos vinkistä.