Raitapaitojen ruskaretki

Okei, tämä ei ole tältä aamulta, mutta tältä viikolta kuitenkin. Nouseva aurinko sai tontin rajan koivut kimaltelemaan kuin paljettipuvuissa. Järvellä oli kaunis usva, joka sai auringonnousun näyttämään taianomaiselta. Pyrin pitämään nelipäiväisen työviikkoni perjantait (taisi olla jo kolmas laatuaan, tämä lisäaika on ihka uusi juttu) joko puuha- tai retkipäivinä, joten sään salliessa oli tartuttava tilaisuuteen heti. Uutisissa povattiin kovaa myrskyä ja ennen kaikkea tuulta maa-alueille, joten jätin mahdollisesti tuulen mukana vierivät pikkukoirat kotivahdeiksi. :D

Pakkasin raitatrion (Rontti, Helmi ja Huisi) autoon ja ajoin muutaman kilometrin päähän jossa on Karnaistenkorven luontopolku. Eipä ole tullut tuollakaan käytyä, vaikka näin vieressä asuu, mutta tämä koetus ei kyllä jäänyt viimeiseksi. Rontti oli aivan tohkeissaan uusista maisemista, se lauleli jo autossa odottavaan sävyyn. Matkan lyhyyden vuoksi edes Huisi ei ehtinyt voida pahoin, se taisi innostukseltaan unohtaa tuon "vaivansa". Helmi ei suostunut matkustamaan takakontissa vaan jo ensimmäisessä risteyksessä huomasin sen kiivenneen selkänojan yli ja istuvan reteesti takapenkillä. Mokoma diiva. :D Itse aloin huokailla jo "vaellukseni" alkumetreillä, leveitä hyvin merkittyjä polkuja ja paljon tutkimisen arvoisia sivuhaaroja edistyneemmälle tallaajalle. Alue ei ole mikään suuren suuri (n.200ha), mutta kyllä siinä minulle tepastelemista riitti luontoa ihaillessa.

Reittini kulki kahden lammen ohi, niistä oli pakko pysähtyä ottamaan kuvia, ja Helmin oli näemmä päästävä pluttaamaan. Se suhtautui pitkospuihinkin vähän kenttäratsastushevosen tyyliin, se tuli täyttä laukkaa pitkin puroa, hyppäsi pitkospuiden yli ja jatkoi matkaa. Varsinainen mamman prinsessa... ;) Jos kuvan ottamisessa meni yhtään kauemmin, Helmi löysi aina jonkun kaatuneen puunrungon tai kannon, jota se ryhtyi silppuamaan silmät innosta kiiluen. Samaan aikaan tuuli riepotteli ulkovaloja kiinnittävää miestäni kotipihalla, mutta me vain nautimme luonnon rauhasta vanhan metsän uumenissa, puiden latvat olivat niin korkealla ja kaukana ettei niissä puhaltava tuuli tuntunut koskettavan meitä maan matajia laisinkaan.

Tällaisia laavuja upeilla näköaloilla oli kaksi, ja kaduinkin heti ettei mukana ollut kaakaotermosta ja eväsleipiä. Onneksi metsä korvasi menetykseni tarjoamalla antimistaan pikku pussillisen suppilovahveroita kotiintuomisiksi, ja pääsin sienisopan tekoon. Seuraavalla kerralla ovat eväät mukana, vaikka sitten täytyisi kiertää tuo luontopolku kahteen kertaan että ansaitsee kuuman kupposensa. :D

Kotona meitä odotti mm. tällainen aurinkoläikässä törröttävä lämpöpakkaus, ei senkään päivä näyttänyt hullummin menneen vaikka se kyllä vaikuttaa pistäneen pienen törökorvansa taakse muistimerkinnän siitä ettei päässyt mukaan. Seuraavalla kerralla on Igorin ja "muiden kääpiöpinsereiden" (mukaanlukien dobermanni joka kuvittelee olevansa kääpiöpinseri) vuoro valloittaa tuo korpialue.