Ladyleiri Hestbakissa 6.-7.8.2011

Virallinen kopsotuskoordinaattorimme Krisse oli kutsunut koolle issikkahöyrähtäneiden syysrylläyksen issikkatalli Hestbakkiin paikan omistajan Sadun suosiollisella avustuksella. Facebookissa naljailtiin heppa"tyttöjen" leiristä mutta melko nopeasti tämä erityisen arvokas ja vakava tilaisuus sai nimen Ladyleiri. :)


Ratsastimme Krissen ja hänen miniäkandidaattinsa Suvin kanssa intopinkeät issikat pelipaikalle jo leiriä edeltävänä iltana. Suvi täräytteli Vissalla menemään kaukana edellämme haaveenaan töltti ja me maltillisemmat katselimme edellämainittujen hurvittelua sadonkorjuumaisemissa.

Ratsumme jäivät tarhaan odottamaan leirin virallista avausta, tässä silminnähden tyytyväisinä oloonsa. Felagi ja Vissa olivat yön aikana (ehkä Vissan kiimasta ja uudesta paikasta johtuen) ottaneet mittaa toisistaan niin että kartano raikui, joten jäimme heti kättelyssä jälki-istuntoon epäurheilijamaisesta käytöksestä majoitusalueella. Tästä eteenpäin en ole lajitellut kuvia päivän mukaan vaan lauantain ja sunnuntain kuvat ovat autuaasti sekaisin keskenään...

Ennen kaikkea täytyy muistaa että islanninhevosratsastus on äärimmäisen vakava laji (älkää ymmärtäkö väärin, kilpailutasolla kyse on oikeasti huippu-urheilusta mutta ei sitäkään tarvitse - eikä issikoiden kyseessä ollessa VOI- ryppyotsaisesti puurtaa). Krisse asetteli melko hyvät pohjat leiriasenteelle jo ensimmäisellä tunnilla. Kaikilla taisi olla naamat tuossa asennossa vielä kotiin lähtiessäkin. (Oli muuten nauruhermoille ja riippaposkille raskaat kaksi päivää...)

Itse yritin eläytyä Musta Ori -elokuvan tunnelmiin koska allani oli vieraisiin pöytiin huuteleva, alati puksuttava Felagi jota ei koulukiemurat (varsinkaan vaativa liike kuten voltti) kiinnostaneet sitä kuuluisaa "hevon-v:n-vertaa". :D Huomatkaa identtisesti lepattavat sieraimet. (Kuva: Tiina Hämäläinen)

Todistekansioon lisätään karmaisevasta ratsastusasennosta huolimatta se hetki kun etenimme pääsääntöisesti samaan suuntaan. On se Felagi vaan komea, tämän tädin ainoa oikea Uljas Musta. Iloinen saa olla että Krisse minulle tämmöistä lainaa viikoittain (tai harva se päivä kun vaan kalenteri sallii). (Kuva: Kristiina Virolainen)

Krisse näyttää Isingin kanssa miten käyntiä oikeasti ratsastetaan.

Tiina ja Höfdi samalla asialla.

Sirpa ja Gloi suorastaan hartaina. Aloittelijatunneilta tuttu pitkässä muodossa huuli lerppuen tarpova Gloi oli Sirpan käsissä "kuin toinen mies". :)

Iltasella lähdimme vielä palauttavalle maastolenkille. Höfdi osoittautui lihansyöjäksi vaahdosta päätellen, mutta Tiina kyllä vakuutteli kaviokkaan ihmisystävällisyyttä selittäen että kyseessä olivat hevosille tarkoitetut namit jotka värjäsivät vauhtivaahdon. Uskoo ken tahtoo, eihän edes ratsastajan kättä näy kuvasta, lienee ruunan kidassa??

Metsälenkkiämme veti "maan hiljaisten" varapuheenjohtaja Jou-Jou Jonna joka kuvassakin selittää jotain minkä ehtii, vaanivasta kamerasta autuaan tietämättömänä. Tiesittekö että maastoletkaa voi varsin mainiosti ohjata myös keskeltä? :)

Illalla jatkoimme kälättämistä ja käkättämistä, hiljaista oli vain sillä hetkellä kun ruokaa lapioitiin kitaan tai löylyä viskottiin kiukaalle. Etenkin Ising seurasi tallipihassa toikkarointiamme ja oli aina katsomassa kuka menee ja minne, varsinainen vahtiponi. :)

Aamutallilla sää näytti tällaiselta, näytti hetken siltä että vauhtia on luvassa maalla, merellä ja ilmassa.

Tallin ihana vanha tiilikatto on mitä mainioin pesäpaikka pikkulinnuille. Seurasin sään ohella miten pääskyset suhahtelivat pääni yllä. Toisessa päässä kattoa västäräkit ja tiaiset (vitsi olisko ne sittenkin olleet varpusia, muisti pätkii) yrittivät kömpelösti samanlaisia lentonäytöksiä, näytti pääskyjen vauhdikas lentotaiturointi tarttuvan koko pihaan. :)

Aamuauringossa torkkui orivarsa Hnökri, joka ihan selvästi sanoi "ihan vähän aikaa vielä!" silmäluomet lupsuen.

Ylempänä rinteessä heräili "isosisko", Hnökriä viikon vanhempi tammavarsa Tiu.

Ratsastustunteja jatkettiin asenteella. Tässä muuan harhalaukaus, joka olikin varsin tunnelmallinen. Minkä kesäsade kastelee sen laukkakilpailu (uups, juonipaljastus!) kuivaa.

Sunnuntaina Katja ei ollut kanssani samalla tunnilla joten ulkoilutin kameraa tiuhaan. Tässä yksi parhaista vedoista Katjalta ja Kolbralta, vaikka mallikasta menoahan tuo oli läpi viikonlopun.

Koska en ole mikään valokuvaaja, ajattelin että määrä korvaa laadun. En ole ihan varma tuliko väite todistettua mutta tähänkin surkeasti rajattuun kuvaan tallentui kiva otos ihmisen ja hevosen vuorovaikutuksesta. Höfdi ottaa selkeästi tyytyväisenä silityksiä vastaan Tiinalta, molemmat oikein hehkuvat muutenkin kuin aamuauringon vuoksi.

Coachiamme Satua alkoi jurppia ainainen aidalla huutelumme ja hän työnsi koko sortinsakin kerralla kentälle ja vaati tasokkaampia suorituksia riittävällä asenteella. Ei auttanut kuin totella vaikka henki menisi, taisimme tosin innostua itsekin kovasti...

Tunnille tupsahti myös "kokkimme" ja vakkariopettajani Johanna hevosellaan Veralla. Johanna teettää meillä usein katrillityyppisiä harkkoja loppuverryttelyssä, ja nyt hän pääsi itsekin osalliseksi kyseisestä riemuparaatista.

Kopsoteltuamme parijonossa Satu lisäsi haastetta ja teki meistä "tutkan". Pyyhimme rivissämme kenttää ja yleisö hurrasi. Ei ehkä espanjalaisen ratsastuskoulun tasoa mutta suoriuduimme yllättäen varsin mallikkaasti tehtävästämme ottaen huomioon että tiukassa rivissä oli sekaisin ratsastuskouluhevosia, yksityisiä hurulaisia ja kisakireä Ofeigur. :) Mielessämme alkoikin siintää ajatus leirikilpailusta, joka tällä kertaa toimitettaisiin laukkakilpailun muodossa. Katjaa alkoi epäilyttää puhellessamme tarvittavista turvajärjestelyistä (mm. pysäytyssuora ylämäkeen ettemme päädy märäksi läntiksi kauniin kartanon seinään...), ja Vissa peruutti osallistumisensa hyvin kirjaimellisesti (peruutti pois paikalta näyttävin menoin kuten vain kyllikseen paikoillaan ollut islanninhevonen voi).

Tässä kuitenkin muutamia näyttäviä vauhtikuvia kentältä, ettei Krissen tarvitse häpeillä menetettyä kakkossijaa (arvelimme että nopeutensa puolesta eräs toinen ratsukko kyllä pesee meidät muut mennen tullen, mutta osallistuessaan Vissa olisi varma kakkonen loppujen jäädessä nielemään pölyä).





Kuvissa porhaltanut Ising ei saanut osallistua laukkakilpailuun koska sen toinen takakenkä oli irtoamaisillaan (ja maanantaihin mennessä olikin jo irti).

Hiittisuoramme oli jälleen Vaanilan kartanon kuja. Tallia kohtihan ei koskaan laukata ja tämä oli jo toinen kerta kun sonnustauduin Gloin kanssa lähtökuoppiin suoran päässä. Edellisen kerran me raggarit laukkasimme vinhaa vauhtia kohti kaurakippoa kun talli muutti Vaanilaan ja vaelsimme Karjalohjalta uuteen majapaikkaamme. Loppusuora on auennut siis matkaratsastukselle ja Ladyleirille täsmälleen samassa kohtaa. :)

Taisimme olla Gloin kanssa "mutasarjan mestareita", mutta ainakin huutoäänestyksen voitimme. Ajanottajat käskivät meidän huutaa ylittäessämme lähtöviivan ja viikinkikarjahdukseni herätti Gloin niin että se lähti "kuin telkkä pöntöstä". Edellänihän porhaltaa "en minä uskalla Veralla semmoiseen lähteä"-lausunnon sokeltanut Johanna. Hänelläkin taitaa olla keskivahva kilpailuvietti joten hyssyttely jäi jo kiihdytyskaarteeseen ja hävisin kiistatta "lähtömme". :D

Tiina ja Höfdi kiitämässä kohti maalia. Tiina oli aikeissa edetä valon nopeutta, koska hän nappasi aurinkolasitkin silmilleen ennen starttia. :D

Tässä kuitenkin LaukkaLady 2011, Sirpa lainaratsullaan Ofeigurilla. Me muut jäimme ihan telineisiin Ofeigurin räjähtävän nopeuden edessä, hävisimme joka himpulan ikinen vähintään 3 sekuntia. :D Onnea Sirpalle tyylipuhtaasta suorituksesta!

Hnökriä ei paljon laukkakilpailumme hetkauttaneet. Minulla olisi myös nippu erittäin sameita kuvia tämän jäppisen "pimeästä puolesta". Sain sen kännykkäkameralla kiinni kaikenlaisista tihutöistä heti kun se arveli että valvova silmä vältti. On kuvia pojankoltiaisesta "virpomassa" itseään maahan pudonneella koivunoksalla, hyppimästä etukavioineen emänsä kauravadissa ja vain härkkimässä saman tarhan tammavarsaa. Aina kun oli kunnon putki kamerassa kiinni tämä vauhtiveikko näytti tätä puoltaan. :D Vaikka syötävän söpöhän tuo on ruokalevollaankin.

Maanantaina ratsastimme sitten leirin jälkimainingeissa leirikaverimme kotitallille. Ising matkusti Krissellä ns. käsihevosena irronneen kenkänsä takia ja minulle tarjoutuikin ainutlaatuinen tilaisuus katsella tuon kauniin tamman liikkeitä "selän päältä" toimiessani selustavahtina Felagin kanssa. Oli kiva katsella miten Ising liikkui kuuliaisesti ja rennosti emänsä vierellä ja rakkaimman ihmisensä Krissen ohjauksessa. Onneksi Felagi osasi pitää paikkansa ja välimatkansa, niin transsissa minä ihastelin Isingin selän liikkeitä ja nättiä muotoa vaikkei (ja eritoten koska) sillä ollut ratsastajaa selässään. Kaunis on.

Kun näitä kuvia käytiin läpi porukalla, Krisse ilmoitti pahantuulisesti näyttävänsä ihan vanhalta islantilaiselta mieheltä (minä puolestani ilmoitin ratsastavani rennosti kuin eskimopuikko). Totuus on että hän kyllä näyttää täsmälleen siltä hevoselta jolla ratsastaa.

Huulet tötteröllä.

Hymyssä suin.

Vaikka hampaat irvessä jos tarve vaatii.

Lopputulos on aina röhönauru!

Jeeee! Kiitos kaikille osallistujille ja huoltojoukkiolle! Kuulin puhetta LaukkaLadyjen talvileiristä, kalenterit esiin!