16.-17.10.2010 sain kunnian osallistua islanninhevosten syysvaellukselle Karjalohjan maisemissa. Ensimmäisenä päivänä matkattiin Kärkelän ruukkitallille, ja hevosten yövyttyä "melkein siinä naapurissa" tultiin sitten toisten maisemien halki takaisin. Reissun järjesti talli
Hestbakki, kiitos jo tässä vaiheessa Krisselle joka yllytti minut mukaan ja eritoten tallinpitäjälle Sadulle joka myös otti minut mukaan. :)
Reittimme polveili niin kapoisilla hiekkateillä, tunnelmallisella mökkiniemellä, kallioilla kuin notkelmissakin. Silmäniloa oli siis koko retken ajaksi!
Taukopaikassamme Kärkelän Ratsutallilla meidät otettiin lämpimästi vastaan ja saimme lyhyen mutta kattavan selvityksen paikan menneisyydestä ja nykypäivästä. Hevosemme saivat hetken levähtää loimiensa alla sillä välin kun me ratsastajat nautimme vieraanvaraisen emäntämme tarjoamasta tilan oman hereford-karjan lihasta tehdystä makkarasta ja lisukkeista. Sanat eivät riitä kuvailemaan tuota makunautintoa. Jälkiruoaksi saimme tutustua vaunumuseoon joka on tilauksesta auki yleisölle. Nautin erityisesti paitsi kulkupelien, myös valjaiden ja suitsien tutkimisesta. Oheisesineistöä oli runsain mitoin kauniisti esillä, samoin upeita vanhoja valokuvia komeista hevosista. Tämä kuvan komea kiesi johdatteli minut Sherlock Holmes -tarinoiden tunnelmiin hämyisille kujille. :)
Virkistyneinä satuloimme hevosemme ja aloimme valmistautua vielä viimeiseen etappiin jossa matkasimme läheiselle yksityistallille. Tässä kuvassa pörhistelee uljas Wiskey ratsastajansa Lindan kanssa. :)
Satu se siellä katseli "omiensa" toimia ja saatteli meidät matkaan ja keräili loimet talteen. Lauma hyväntuulisia ja pälpättäväisiä ratsukoita (myös hevoset huutelivat tervehdyksiään tarhoihin tallin omille asukeille) sonnustautui matkaan.
Hevosten yöpaikassa katselimme "Vuosisadan Rakkaustarinan" syntyä kun ihanaiset issikat Wiskey ja Ising jakoivat "yötarhansa". Hevoset olivat tutustuneet toisiinsa jo matkan aikana mutta niistä tuli suorastaan erottamattomat. Harmi että kaikki räpsimäni kuvat Wiskeyn riemupukeista olivat epätarkkoja, sen verran hienot soidinrodeot se kauniille tammalle esitti.
Hauskaahan meillä siis ei luonnollisestikaan ollut pikkuisen pippurisen ruunan temppuilua seuratessamme.:) Aamulla palatessamme näkymä oli täynnä laitumillaan pötköttäviä rentoja hevosia, kyllä siinä silmä lepäsi.
Ja taas matkaan, veli Hopea! Tai omassa tapauksessani veli kirjava. En vieläkään muista minkä värinen tuo uljas ja uskollinen matkakumppanini Siglir on, mutta aivan upea herrasmies se lie sävystä piittaamatta. Paluumatkamme kulki läpi uskomattomien metsäreittien. Ratsastimme vierekkäin maailmaa parantaen ja maisemista nauttien. Paluupäivän sää oli jonkin verran lämpimämpi kuin lauantain kirpeä syyssää joten mikäpä siinä oli kopsotellessa keuhkot täynnänsä luonnon tuoksuja.
Paluumatkan levähdystaukopaikaksi oli valittu idyllinen pieni hiekkaranta. Jotkut virmat ratsut mennä pärskäyttivät veteen virkistäytymään, omani oli vähän sitä mieltä että menkööt nuoremmat. :)
Tässä kuvassa kahlailee pitkäkoipisten klaanin top2, Elfva ja Anniina. :)
Ratsuystäväni Siglir katselee ulapalle ja tuumailee. Tuo hevonen vaan on niin kertakaikkisen muru. Sitä ei laisinkaan haitannut se ettemme aina kuulleet askellajikäskyjä jonon kärjestä, totesimme vaan että "Tättärää!" ja seurannut vauhti saattoi olla mitä tahansa: tölttiä, käyntiä tai iloista neliä. Aina pysyimme mukana ja mieliala oli rentoutunut retkueemme menoa seuraillessa.
Tämä ihanainen otus oli pakko kuvata vain siksi että sillä oli aivan upeat vaaleat jouhet ja myös erinomaisen suloiset vaaleat räpsyripset kaupan päälle. Hienoiseksi onneksi seurailin ihastellen tätä eläintä, ehdin varoittaa sen ratsastajaa kun ratsu reima meinasi pistää piehtaroiden rentoutuessaan rantatunnelmissa. Satulan kanssa hiekassa kieriminen olisi ollut katastrofi.
Pikkuhiljaa pitenevät varjot kertoivat vääjäämättömästi että retkemme alkoi olla lopuillaan. Hevoset jaksoivat hienosti porhaltaa pitkät rupeamat, taisivat nekin nauttia pitkästä yhteisestä vaelluksesta niillekin uusissa mutkissa.
Tuolta sitä tultiin maisemien halki kaikessa rauhassa ja mieli tyynenä. Työelämän kiivas tahti oli haihtunut takaraivosta eivätkä huolet painaneet. Kyllä se vaan niin on että yhdessä vietetty aika samanhenkisessä seurassa on korvaamatonta terapiaa työn vastapainoksi. Kiitos kaikille mukavasta reissusta!
Reittimme polveili niin kapoisilla hiekkateillä, tunnelmallisella mökkiniemellä, kallioilla kuin notkelmissakin. Silmäniloa oli siis koko retken ajaksi!
Taukopaikassamme Kärkelän Ratsutallilla meidät otettiin lämpimästi vastaan ja saimme lyhyen mutta kattavan selvityksen paikan menneisyydestä ja nykypäivästä. Hevosemme saivat hetken levähtää loimiensa alla sillä välin kun me ratsastajat nautimme vieraanvaraisen emäntämme tarjoamasta tilan oman hereford-karjan lihasta tehdystä makkarasta ja lisukkeista. Sanat eivät riitä kuvailemaan tuota makunautintoa. Jälkiruoaksi saimme tutustua vaunumuseoon joka on tilauksesta auki yleisölle. Nautin erityisesti paitsi kulkupelien, myös valjaiden ja suitsien tutkimisesta. Oheisesineistöä oli runsain mitoin kauniisti esillä, samoin upeita vanhoja valokuvia komeista hevosista. Tämä kuvan komea kiesi johdatteli minut Sherlock Holmes -tarinoiden tunnelmiin hämyisille kujille. :)
Virkistyneinä satuloimme hevosemme ja aloimme valmistautua vielä viimeiseen etappiin jossa matkasimme läheiselle yksityistallille. Tässä kuvassa pörhistelee uljas Wiskey ratsastajansa Lindan kanssa. :)
Satu se siellä katseli "omiensa" toimia ja saatteli meidät matkaan ja keräili loimet talteen. Lauma hyväntuulisia ja pälpättäväisiä ratsukoita (myös hevoset huutelivat tervehdyksiään tarhoihin tallin omille asukeille) sonnustautui matkaan.
Hevosten yöpaikassa katselimme "Vuosisadan Rakkaustarinan" syntyä kun ihanaiset issikat Wiskey ja Ising jakoivat "yötarhansa". Hevoset olivat tutustuneet toisiinsa jo matkan aikana mutta niistä tuli suorastaan erottamattomat. Harmi että kaikki räpsimäni kuvat Wiskeyn riemupukeista olivat epätarkkoja, sen verran hienot soidinrodeot se kauniille tammalle esitti.
Hauskaahan meillä siis ei luonnollisestikaan ollut pikkuisen pippurisen ruunan temppuilua seuratessamme.:) Aamulla palatessamme näkymä oli täynnä laitumillaan pötköttäviä rentoja hevosia, kyllä siinä silmä lepäsi.
Ja taas matkaan, veli Hopea! Tai omassa tapauksessani veli kirjava. En vieläkään muista minkä värinen tuo uljas ja uskollinen matkakumppanini Siglir on, mutta aivan upea herrasmies se lie sävystä piittaamatta. Paluumatkamme kulki läpi uskomattomien metsäreittien. Ratsastimme vierekkäin maailmaa parantaen ja maisemista nauttien. Paluupäivän sää oli jonkin verran lämpimämpi kuin lauantain kirpeä syyssää joten mikäpä siinä oli kopsotellessa keuhkot täynnänsä luonnon tuoksuja.
Paluumatkan levähdystaukopaikaksi oli valittu idyllinen pieni hiekkaranta. Jotkut virmat ratsut mennä pärskäyttivät veteen virkistäytymään, omani oli vähän sitä mieltä että menkööt nuoremmat. :)
Tässä kuvassa kahlailee pitkäkoipisten klaanin top2, Elfva ja Anniina. :)
Ratsuystäväni Siglir katselee ulapalle ja tuumailee. Tuo hevonen vaan on niin kertakaikkisen muru. Sitä ei laisinkaan haitannut se ettemme aina kuulleet askellajikäskyjä jonon kärjestä, totesimme vaan että "Tättärää!" ja seurannut vauhti saattoi olla mitä tahansa: tölttiä, käyntiä tai iloista neliä. Aina pysyimme mukana ja mieliala oli rentoutunut retkueemme menoa seuraillessa.
Pikkuhiljaa pitenevät varjot kertoivat vääjäämättömästi että retkemme alkoi olla lopuillaan. Hevoset jaksoivat hienosti porhaltaa pitkät rupeamat, taisivat nekin nauttia pitkästä yhteisestä vaelluksesta niillekin uusissa mutkissa.
Tuolta sitä tultiin maisemien halki kaikessa rauhassa ja mieli tyynenä. Työelämän kiivas tahti oli haihtunut takaraivosta eivätkä huolet painaneet. Kyllä se vaan niin on että yhdessä vietetty aika samanhenkisessä seurassa on korvaamatonta terapiaa työn vastapainoksi. Kiitos kaikille mukavasta reissusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti