Jouluaktiviteetteja ja aktiivisia koiria

(klikkaa kuva isommaksi)

Eilen vietimme aktiivista elämää. Täksi päiväksi odotettiin lumisadetta (toteutui), joten joulukorttikuvan ottaminen oli suoritettava just-eikä-melkein. Kun aurinko hivuttautui vähänkään puiden latvojen yläpuolelle, pakotin urhean, toppahousuihin kolmen minuutin kuvaussessiota varten pukeutuneen "kennelpoikani" Lassen pihalle kameran kanssa. Kuvia saatiin, ei mitään taidepläjäyksiä vastahankaisten asiakkaiden ja vähintäänkin haastavien kuvausolosuhteiden takia, mutta hupiarvo on kohdallaan esimerkiksi siinä kuvassa jossa Ego seisoi tyylikkäästi kahdella jalalla pitäen kahta muuta teatraalisesti ylhäällä, pakkasta oli ehkä -8 astetta joka merkitsi kääpiöpinserille hypotermiaa nanosekunnissa...

Helmi ei kynsivammansa vuoksi voinut osallistua muihin pihajuhlallisuuksiin, joten jäin Rontin ja Sakon kanssa heittelemään pikkuisen palloa (viluisen Egon seuratessa urheasti vierellä, koska kameran ja pallon lisäksi myös namipussi jäi haltuuni Lassen poistuessa sisätiloihin lämmittelemään). Sakollehan pallonheittely oli tarkoitettu, mutta suureksi yllätyksekseni myös Rontti innostui laukkailemaan Sakon perässä. Se "kuumui" jopa niin että kerran otti hyvän ennakon ja ehti palloon ennen Sakoa niin että lumi vain pölähti. Ja voi sitä auvoista ilmettä!

Lumitasankojen saalistaja aarteensa kanssa. Lauman vanhin se siinä painaa vetävällä askeleella kohti turvapaikkaansa tarkkaillen ympäristöään herkeämättä vihollisten (lue: Sakon, ei olisi eka kerta kun pallo hupakolle vahingossa menetetään) varalle. Sako tekikin kaikkensa saadakseen mollukan Rontilta niin kauniilla käytöksellä kuin kamppaamalla, mutta Rontti piti pintansa.

Ei auttanut lumipesu, ei selällään kieriminen. Pallo oli Rontin ja sillä siisti. Pallo täytyi kuitenkin lunastaa siltä pois, ettei helposti kierroksia ottava ja Rontin lailla pallohullu Helmi pistäisi myllyä pystyyn ovesta tullessamme. Koirilla taisi jäädä jotain hampaankoloon, Sakolla ainakin, jonka pallonheitto katkesi Rontin yllätyshyökkäykseen ja pyöreän esineen haltuunottoon.

Lähdimme kauppaan, koirat jäivät "valtoimekseen" talonvahdeiksi. Kotiintuloa siivitti hieman normaalista poikkeava tervetulohaukku. Helmillähän on yleensä aika... noh, lempeästi sanottuna läpitunkeva vahti-/komennushaukku. Välillä se nappaa pahvinpalan tai lelun suuhunsa ottaessaan kierroksia ja juuri tuommoinen "lelusordinohaukku" oli nyt kyseessä. Ronttia ei ovella edes näkynyt. Aloimme aavistella että jotain koirankuria on tehty.

Tarkistimme tilanteen: Helmillä on suussaan pallo, mutta miten? Palloja ei matsien välttämiseksi jätetä esille ja sen kuvauksen jälkeen heitellyn pallon laitoin koriin hattuhyllylle. Sinne ylettäisi vain Sako ja sen näkisi jo jäljestä muutenkin jos sitä olisi yritetty. Olohuoneesta löytyy onnellistakin onnellisempi Rontti, jolla silläkin on pallo?!

Okei, ovesta ulos menivät Sako ja Igor, molemmat pissiä lorottamaan, vesikuppi on tyhjennetty. Eteisestä löytyi sipsipussi. Nyt alkoi jo hahmottua. Lassen hartaudella piilottama sipsipussi yläkerrasta, johon Igorin ei pitänyt ylettää koska tuoli oli työnnetty pöytää vasten, muut valopäät eivät harrasta monimutkaisia pöydältäpöllimisiä. Tai niin siis luulimme. Ulos säntäyksestä päätellen Team Mikään-ei-ole-turvassa Sako&Igor oli ollut asialla aloittaen ensin suolapaloilla yläkerrassa (sentään tällä kertaa sipsipussi ei ollut hartiaa myöten Rontin päässä niinkuin viimeksi samankaltaisessa varkaudessa.). Koska nämä suolatut ja grillimaustetut sankarit vastaavat myös talomme äänekkäästä vahtimisesta, ne olivat huidellessaan löytäneet eteisen pöydältä siinä aikapäiviä maanneen toko-treenikassin, johon eivät olleet aiemmin kiinnittäneet mitään huomiota. Tuolta treenikassista oli löydetty staffeille palloja, ja alati nälkäisille tunkiontonkijoillemme treeninameja. Ei ihme jos janotti, niitä oli kuitenkin semmoinen karkkipussillinen niitäkin.

Alati tottelevaiset ja edistyksellisen älykkäät oppilaamme olivat ilmeisesti tehneet vain perusliikkeitä pallolla ja namilla itseään palkaten koska edistyneempien harjoitusten noutokapula ja motivointipatukka olivat eteisen lattialla koskemattomina. Kassi oli tyhjennetty kauttaaltaan. :D

Kyllä oli väsyneitä koiria ja keltaista pallonpäällisnöyhtää kämppä puolillaan hetken päästä. Kun staffit urvahtivat, ihmettelimme minne kynityt pallot hävisivät. Pikainen kurkistus lopen uupuneen Sakon suuntaan paljasti että se oli hamstrannut molemmat pallot itselleen, toinen oli "todella mukavasti" posken alla, toista palloa peitti iso unilämmin läppäkorva. Korvalehti jonka tuntumaa isäni kuvaili: "Sakon korva tuntuu käteen viileältä, kuin ottaisi hyppysiinsä viipaleen lauantaimakkaraa." Nyt kun Sakon silittäminen ei enää kenellekään lukijalle ole enää entisensä, voinkin päättää lausuntoni naurunpyrskähdysten keskeltä tähän. Ei ole näiden elikoiden kanssa tylsää päivää, ei.

Iloista, tai suorastaan hysteerisen hauskaa joulunalusaikaa kaikille!