keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Agilityn huumaa RimA:n kisoissa 3.10.2009


Tulipa tämäkin koettua, agilitykisat ilman toimitsijanpestiä tahi omaa koiraa!?

Koska kilpailuita piti kuitenkin jännittää muiden puolesta, olin liikkeellä kukonlaulun aikaan ja reissukaveria odotellessa kerkisin käppäillä ottamassa kuvia syksyiseltä rannalta. Harmi ettei usvaa ollut enää tuon enempää jäljellä, tai ehkä päinvastoin ei _vielä_ tuon enempää. ;)

Mini1: sten kisaavissa oli melkoinen terrieriedustus. Ääntä, vauhtia ja jännittäviä tilanteita riitti.

Tässä ymmärtääkseni kisan nuorin koirakko pujottelee iloisesti.

Eteenlähetys toimii loppusuoralla...

... ja tokihan kaunis koira ehtii poseerata kameralle vikalla hypyllä!

Terrierien tyyliin kepit voi suorittaa myös "täysi rähinä päällä".

Pituus oli yksi loppusuoran esteistä, siellä parivaljakko oli päässyt jo yhteisymmärrykseen siitä kumpi vie.

Tässä kilpailun taatusti sympaattisin pari, neidolla kisakaverina bichon havanese Ego.

"Nyt mulle riitti!" Kolme rataa oli muutamalle koirakolle aika iso pala purtavaksi, tämä tuulitukka kertoi mielipiteensä kaikista selkeimmin.

Ego huitaisi urpohepulit näyttäen että vauhtia kyllä piisaa tasaisellakin. Onneksi agility sopii hirvittävän huonosti tosikoille ihmisille, joten kukaan ei loukkaantunut kun yleisö ulvoi naurusta näiden omintakeisten suoritusten aikana (meillä kaikilla koiraihmisillä on nämä "hetkemme"). Mutta kyllä siellä kannustettiinkin niin että halli raikui, kun saatiin nauttia hienoista suorituksista!

Uupunut kilpailija juurtui niille sijoilleen maaliin eikä ottanut emäntänsä kehoituksia kuuleviin korviinsakaan. Naamasta paistoi: "Minäpä oottelen tässä, tuu sie sitten kun oot aikasi riehunut siellä esteiden välissä."

Tästä se taas lähtee, lennokas valssi ja täyttä eteen!

Tämä sympaattinen terrieri tosin päätti ensin arvioida tilenteen vaarattomuuden ja jatkoi rataansa vauhdikkaasti tämän episodin jälkeen.

Maalia lähestyttiin hienolla tekniikalla (ja tämäkin yksilö jostain syystä näyttää kuin sillä olisi ollut aikaa vetää jenkkihymy esiin kameraa varten. Ei sillä, kiva lajihan tämä on!)

Välillä ei auttanut sitten mikään ohjausliike kun koira ehti tehdä johtopäätökset seuraavasta esteestä.

Että se siitä "tässä"-komennosta sitten. :D

Kun menee putkeen niin menee putkeen, eikä muuten ollut ainoa.

Tässä lopulta se oikeakin este. :) Tämän parin puolustukseksi täytyy sanoa että josko kaksi rataa meni tuon vehnänvärisen tykinkuulan johdolla, koirakon ensimmäinen rata oli _täydellinen_ suoritus, ihanneajan sisällä ja ratavirheittä. Taisi mennä ohjaajan pää pyörälle siitä suorituksesta, huhujen mukaan ovat tuon sorttiset radat olleet aika vähemmistönä. (Tuulennopean koiran kanssa tämä on helppo ymmärtää...)


Ja sitten näihin oman seuran kannustettaviin. Eemelin nollarata antaa odottaa itseään vaikka suoritukset melko varmoja jo ovatkin.

Pieni ballistinen koira. Ei paljon selityksiä kaipaa tämä kuva. :D

Eemelillä on hypyissä ilmaa, ei taatusti rimoja putoile. Nollaradan tuhoksi osoittautui "ylinopeus", ohjaaja oli kärppänä varmistelemassa maalisuoralla ollutta renkaan hyppyä, jolloin Eemelillä tuli tulenpalava kiire mamman perään ja se puomin alastulokontakti jäi sitten hötäkässä ottamatta.

Iida pisti luonnollisestikin paremmaksi tuon hyppyjen ilmavuuden.

Todistettavasti tämä eläin on yhden asennon koira. Ajatelkaa tuohon tyyny alle ja koiran silmät kiinni. Nukkuu, hyppää, ihan sama. :D


Kun mennään, mennään täysillä. Jos ei mennä täysillä, annetaan palautetta. :D

Sitä palautetta. Eikun pujottelua. ;)

Pieni iloinen koira agiliitää.

Hetken näytti siltä että Petriinakin aikoo hypätä tuosta. :D

Maalituulettelua.

Iida virnistää! :D

Kaikille jotka oletitte ettei Krisse saa töppösiä alleen. Kyllä sai, ja moneen kertaan!

"Mones kerta."

Myös laadukasta pujottelua oli tarjolla. Marilyn oli liikuttava, se ehti keppien aikana nuolaista kirsuaan sen seitsemän kertaa kuin kertoakseen Krisselle etteivät ne terrieritietämyksen mukaan yleensä räjähdä joten ei tartte erikseen hetsata mokomista kepukoista.

Oli tätä vaan niin hauska katsoa, Marilyn virnistää, Krisse virnistää, yleisö virnistää?

Tätä on agility, hauskaa yhdessä tekemistä koiran kanssa.


Voipuneet, uupuneet ja pikaisesti toipuneet kisakaverukset, alati iloisella mielellä. Kiitos kivasta reissusta. Kuten vähän uumoilin, kotona oltiin aika kateellisia muurikkaletuista. Hähä, mitäs ei lähtenyt mukaan!

4 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

"Krisse virnistää nilkkakivuista johtuen" olisi kai ollut se oikea kuvateksti. :)

Laitan noi jääkaapin oveen, eiköhän ala paino putoamaan. Myös ukolta, koska aika pelottava näky tuommoinen katujyrä juoksemassa kohti. ;)

KaisaL kirjoitti...

Höpöhöpö. Koska oot viimeksi katsonut Marilyniä ja ollut hymyilemättä??

petriina kirjoitti...

Vähänkö loistavia! Nää oli ihan päivän pelastus :D. En oikein edes tajunnut, että noi hyppää NOIN korkeelta ja NOIN paljon liian aikaisin ;).

Petriina

Krisse kirjoitti...

No ollanhan me yhdessä aika naurettavia, tosi kun vesi! :D

Mutta kyllä mä muistan, että toi loppuirve tuli ihan jalalle, virkistävästi vesi myös tursusi silmistä. Sisulla vaan, ei älyllä. :)


Miksiköhän sun blogi muuten ei ilmaise päivittymistään blogilistalle eikä sinne mun blogin sivupalkin luetteloon? Kurkkaapas joskus sen asetuksia sillä silmällä.