Juurtumassa.

Ystäväni Ulla kertoi että heillä on muuan uljas orhi kyläilemässä tammojen luona, ja minä tietenkin suoran toiminnan ihmisenä kutsuin itseni kylään sitä katsomaan. Ulla on emäntä jonka kanssa tapasimme useampi vuosi sitten eräässä tapahtumassa, ja hyvin pian "adoptoin" hänet sukuuni. Niin on käynyt yhdelle jos toisellekin ystävistäni, koska ihmisen jolla ei ole sukulaisia kotipaikkakunnallaan on luotava lähipiirinsä eri tavalla. Tämä onkin ollut mainio keino, koska olen todella voinut valita "sukulaiseni". ;) Minun sukuuni kuuluukin nyt pieni joukko aivan upeita tyyppejä. Ullan(kin) tapauksessa pitää täysin paikkansa että "saatat muistaa ihmisen jonka kanssa olet nauranut, mutta et koskaan voi unohtaa ihmistä jonka kanssa olet itkenyt".

Sonnustauduin siis matkaan aseistautuneena seikkailuasenteellani ja tuoreella ananaksella. Ajelin kesäisen Uudenmaan halki Lopelle jossa Ulla työskentelee tilallaan mm. sosiaalipedagogisen hevos- ja koiratoiminnan parissa. Laitoin kännykästäni kaikki modernit härpäkkeet ja äänen pois lähtiessäni hengittämään maalaisilmaa, se oli vapauden alku (puhelin täytyy olla mukana hätätilanteita varten ratsastaessa, muuten olisin melko varmasti haudannut sen maahan ;)).

Ensimmäisenä oli vuorossa asiakasmaasto jonne lähdin "peränpitäjäksi". Prinssini osoittautui valkoiseksi ratsuksi saadessani tehdä tuttavuutta mitä mainioimman Mani-ruunan kanssa. Sillä tuntui olevan samanlainen huumorintaju ja charmi kuin kovasti kaipaamallani Felagilla ja nautin reissusta saniaismetsään jo ennen kuin se edes alkoikaan.

 Sukulaisteni yhteiset ominaisuudet ovat yllytyshulluus ja kyky kestää hölmöilyjäni sisukkaasti. Tässä tapauksessa Ulla ilmoittautui oikopäätä vapaaehtoiseksi testaamaan kuinka syvä polun vierellä ollut sananjalkatiheikkö oikeasti on. Vastaus: Melkein hevosen syvyinen ja epäilemme, että saniainenkin on lihansyöjäkasvi, sen verran kerkeästi se avunhuudoista päätellen tarttui ratsastajan jalkoihin.

"Entäs tuo heinikko sitten?" Vastaus: Hevosen syvyinen ja Ruskan mielestä myös maukas.

Aloitettuani ratsastuksen aikuisiällä uudestaan issikoilla ja muodostettuani "issikkasukuni" totuin myös tapaan "mennä reippaammin" maastossa. Ensimmäisellä kerralla melkein keikahdin kyydistä, sen jälkeen olen pitänyt varani. Vertailuna muihin ohjattuihin maastoihin joissa olen käynyt, issikoiden kanssa toimitaan vähän eri tavalla. Isojen hevosten kanssa nostetaan ensin ravi kurinalaisesti ja hetken päästä sitten laukka. Issikoiden kanssa kiitolaukka nousee askeleesta ja pidäkkeettä. Jos sattuu kipakka hevonen alle tuo voima ja kiihtyvyys on hevosen pieneen kokoon nähden todella yllättävää. Issikoilla ei ole (useinkaan) taipumusta lähteä ryysimään joten se "reippaammin" voi lähteä kuin tykin suusta kun kaikki ratsastajat ovat ilmoittaneet olevansa valmiita, ja siitä huolimatta meno on  hallittua. Tällä kertaa minun matkakumppanini oli eestinhevonen, mutta se oli kyllä juonessa mukana. Vain vaivoin sain pidäteltyä villin "Jihuuuuu"-huudon etten olisi säikäyttänyt tuota seurueemme asiakasta. :) Täyden palvelun maastonvetäjä Ulla toimitti meille kopsottelijoille kukkukouralliset metsämansikoita lenkin varresta, punaisia herkkupaloja kypsyy juuri nyt valtavasti!

Kyllähän minä olen jo tottunut siihen että toilailluilleni hevosten kanssa nauravat naurismaan aidatkin, mutta että myös Ruska???

Seuraavaksi oli vuorossa sen alkupuheissa mainitun irish cob -orin tapaaminen. Sen kutsumanimi on kotoisasti Eppu. Olin käynyt sitä jo tallissa huokailemassa, mutta sen liikkuessa itsevarmasti ulkona olin kyllä aivan myyty. Kuva ei tee oikeutta, tämä oli oikeasti vaikuttava olematta pelottava. Toki sillä oli sitten se sen business-luonne kuten orilla kuuluukin olla, mutta sen ulkopuolella se oli lempeä ja hyväntahtoinen.

"Hei kaikki daamit lähimmän kolmen kilometrin säteellä, täällä ollaaaaaaan!"
Tästä tuli hauska "tuplakuva" jonka tosin huomasin vasta selatessani kuvia. Näyttää että orin omistaja on ratsailla kun katsoo varjoa!

Edellisillan hyppy oli onnistunut, mutta tiinehtymistä koitettiin varmistella. Eppua vaikuttavampi näky oli vain tuo Tintti-tamma joka sai orin omistajalta lisänimen Justiina. Tintti nimittäin oli sitä mieltä että tuo ori saapi suksia niin pitkälle kun tupsusukkineen pääsee. Lopulta astutustiimi pisti kädet kyynärpäitä myöten ristiin, hanskat tiskiin ja toivomme astumisen todella tapahtuneen ettei mokomaa wrestling-matsia tarvitsisi enää uusia. Candy-tamman tapauksessa heilastelu ei ollut onnistunut, vaan se otti sen verran osumaa että peli vihellettiin poikki. Toivottavasti molemmilla tammoilla tärppäisi lopulta, ja ensi kesänä olisi laitumella hontelojalkaisia "ällösöpöyden tiivistymiä" ihailtaviksi.

Tintti on kaunis ja viisas, pidän tästä hevosesta valtavasti. 

Iltasella lähdettiin vielä kesännuuhkinta-ajelulle ratsastusasiakkaan kanssa. Ylskillä on hienot nelipyöräiset vankkurit ja tytöt (asiakas ja Ullan tyttö Kaisa joka kuvassa kopsottelee) lähtivät sitten Ruskan kanssa ilottelemaan ilman satulaa ratsastusvuoroa vaihdellen. Ilmassa kaikuivat tyttöjen kikatukset ja Ullan kanssa keskityimme nuuhkimaan peltojen hiljalleen kypsyvää tuoksua ja pikkuisesta sadekuurosta huumaaviksi hurahtaneita koivuja. Kesäinen luonto on ihana!

Taas osui hauska "tuplakuva". Kaksi hevosta yhdessä paketissa, varjollakin vauhti päällä. Meillä oli muutenkin hupia koska Ullan tyttären nimi on myös Kaisa. Meillä oli vierailuni aikana hetkellisesti pystyssä myös mainetta niittänyt lounasruokala "Kaksi Kaisaa ja Jorma", kun valmistimme salaatin ja paistelimme parhaan taitomme mukaan pakastepizzoja talliväelle. Minäkin haluan kiertoilmauunin!

Tallipihassa seurusteltiin luonnollisesti koirien kanssa. "Kato mulla on tällainen aarre, tai älä oikeestaan katokaan kun kuitenkin kohta haluat vöhniä sen multa.", tuumii Kessu.

 Rauno oli kaivanut itselleen helteenpitelykuopan. Nyt ei helteestä ollut tietoakaan, mutta sää oli kesäinen olematta tukahduttava. Ihan mahtikeli siis.

Tiistain ratoksi sonnustauduimme vielä matkaan kolmestaan Ullan ja Kaisan kanssa. Silloin pysyi kamera pääsääntöisesti vyöpussissa (Spibelt:it ovat mahtavia juuri pokkarin tai puhelimen mukaan ottamiseen kesäkelillä.), koska vauhti oli reippaampi kuin edellisillä retkillä. Kuljimme taajamien ja metsäreittien halki tunnelmalliselle laavulle lammen rannalle.

Laavulla otin kuvan lainaratsustani, maisemasta sekä virkkaamastani pikkupeitosta erääseen kesähaasteeseen. Haasteessa pyydettiin merkitsemään virkatulla "tägillä" kesän lempipaikka, minulle tässä on yksi ehdottomista suosikeista. Puhtaassa naavakuusisessa metsässä ihanien ihmisten ja mukavien hummasten kanssa.

 Kirjoittaakseni blogia etsin yleensä ensin jotain ajatusvirtaa kutkuttavaa musiikkia, tällä kertaa loppusanat tulkoon Passenger-nimiseltä yhtyeeltä. Olen äärettömän onnellinen ihmisistä ympärilläni jotka kestävät sen etten ole mikään erityisen sosiaalinen. Sen kerran kun kaivaudun kotikolostani koitan sitten korvata tämän "puutteen" ja olla täysillä mukana mihin ikinä ryhdytäänkin. Somekatko ja metsässä vaeltelu pitäisi olla sakon uhalla edellytettävä kansallisuusvelvollisuus, ensimmäinen kolmion takaa kännykkä kädessä eteeni kurvannut autoilija meinasi katkaista reissuni heti alkuunsa. Kyllä paripäiväinen eläinten ja aitojen ihmisten seassa pisti taas asioita perspektiiviin. Vaikka reissuni oli kaikkea muuta kuin keveä sisällöllisesti, tunsin itseni taas elävämmäksi ja hevosen selkään juurtuneeksi palatessani kotiin. Tuntui että sydänkin löi enemmän hevosen kuin ihmisen tahtiin, rauhallisesti ja seesteiseksi. Loppukaneetiksi tämmöiset mindfulness-henkiset lyriikat:

"Scare Away The Dark"

Well, sing, sing at the top of your voice,
Love without fear in your heart.
Feel, feel like you still have a choice
If we all light up we can scare away the dark

We wish our weekdays away
Spend our weekends in bed
Drink ourselves stupid
And work ourselves dead
And all just because that's what mom and dad said we should do

We should run through the forest
We should swim in the streams
We should laugh, we should cry,
We should love, we should dream
We should stare at the stars and not just the screens
You should hear what I'm saying and know what it means

To sing, sing at the top of your voice,
Love without fear in your heart.
Feel, feel like you still have a choice
If we all light up we can scare away the dark

Well, we wish we were happier, thinner and fitter,
We wish we weren't losers and liars and quitters
We want something more not just nasty and bitter
We want something real not just hash tags and Twitter

It's the meaning of life and it's streamed live on YouTube
But I bet Gangnam Style will still get more views
We're scared of drowning, flying and shooters
But we're all slowly dying in front of fucking computers

So sing, sing at the top of your voice,
Oh, love without fear in your heart.
Can you feel, feel like you still have a choice
If we all light up we can scare away the dark