Lapsuudenystäväni Sanna soitti ja ilmoitti että Koivukaaren Ponitallilla kaivattaisiin "vähän äksöniä". Vastassa olikin intoa puhkuva porukka odottamassa "jotain muuta". Luonto näytti viikonlopun aikana mahtinsa vähän joka tavalla. Kun lauantaiaamuna starttasin välietapilta (vanhemmiltani Kouvolasta), kaupungin kaduilla oli näppärä lumipeite. Ja mulla kesärenkaat. :D Isot tiet olivat odotetusti kuivat ja sulat, joskin vähän alkoi jännittää että kuinkas kuolevaiset nuo ensilumet mahtoivatkaan olla. :D Onneksi loppumatka oli hiekkatietä jolla oli siis "hiekoitus" omasta takaa.
Kesken ensimmäisen kopsottelun oli pakko sännätä autolle hakemaan kameraa, kun Herrin lautasille leijailivat bling blinggit "taivaan lahjana".
Vito on ollut uusilla omistajillaan vasta hyvin lyhyen ajan, ja Koivukaaressakin ilmeisimmin vasta kotvan. Juttelimme omistajien (Tuula-äidin ja kuvassa ratsastavan Jenni-tyttären) kanssa siitä miten he pääsisivät turvallisesti alkuun Viton kanssa, joka selvästi tuntui olevan etenkin hoidettaessa ja kuntoon laitettaessa aika häkeltynyt ja varuillaan. "Honeymoon was over." ;) Iltapäivällä tehty rentoutusharjoitus hevosten selässä (ja/tai lähellä) heinänrouskutuksen äänistä ja tallin rauhasta nautiskellen antoi vähän uskoa siihen ettei näennäisen ärhäkkäästi elehtivä Vito yhtään hassumpi kaveri olekaan. Jenni siirtyi henkisellä tasolla matkustajan penkiltä kuljettajan istuimelle, ja Vitollakin meni hienosti työvaihde päälle sen huomatessa että lorvailu ei enää tule kyseeseen.
Martalta nykäistiin satulasta jalustimet tyystin pois että saataisiin istuntaa vähän neutraalimmaksi. Tämä kuva oli minusta niin hauska kun Martta on ihan sen näköinen että ratsukko juonii jotain. :D
Viereisessä tarhassa ihastuttava kerrostalon korkuinen Sohvi-tamma katseli lähestyvää lumimyräkkää. Tuo säärintama oli suuren peltoaukean yli lähestyessään todella hurjan ja vähän pelottavankin näköinen.
Ja sitten minä lähetin typsyt loppukäynneille tuonne pyryyn. :D
Ennen.
Jälkeen: Kuvien ottamisella on väliä 10 minuuttia.
Muutettuamme ex tempore aikataulua kahvipöydässä ilma alkoikin sähköistyä, päätimme nimittäin siirtää alunperin sunnuntaille aiotut "turnajaiset" ajankohtaan NYT. Pipsalla oli uudet ratsastussaappaat, ja intoa niin että hyvä kun pysyi peppu penkissä vuoroa odotellessa.
Jasmin-poni oli leikkisällä tuulella, ja niinpä se alkuverryttelyssä pyöritteli puomia etukaviollaan, roiski ratsastajansa päälle vettä lätäköstä, ja ahneuksissaan tavoitteli viimeisiä vihreitä korsia langan alta. Lopputuloksen varmaan arvaattekin, Peppi "jalkautui" onneksi pehmeästi kentän pintaan ja Koivukaaren jo ennestään ponimaisen railakkaan viikon saldoon lisättiin yksi kakun leipoja lisää. :D
Ratsastus on parhaimmillaan "joukkuelajina". Jos ei tässä ole yhdessä tekemisen makua niin missä sitten? Tämä on ainoa kuva jonka ehdin "kilpailunjohtajan" ominaisuudessa ottaa ensimmäisestä lajista joka oli renkaan pyydystys ennalta määrätyllä reitillä (minun kädestäni, lajeja helpotettiin niin että kenenkään poni ei säikähtäisi, ja että kaikki voisivat osallistua). Sieltä sitä oli "puoli perhettä" tulossa, vähän alkoi jännittää että noinko siellä on kohta ponin kyydissä enemmänkin väkeä, ja se rengas. :D
Toisena lajina oli pallon kuljetus kauhassa samalla kun pujotellaan edestakaisin tötterökujaa.
Koska Jasminilla oli pänkkipäivä ja kentän portti houkuttelevasti pujottelun kohdalla, Kristian meni reippaasti auttamaan pikkusiskoaan radan suorittamisessa, yleisön hurratessa kuten asiaan kuuluu. Kavioeläimet eivät hihkumista (onneksi) hätkähtäneet, koska kannustamasta pidättäytyminen ja mekkalan säätely ei vaan olisi onnistunut.
"Oho, hups... Mitenkäs se pallo tuonne joutui, vastahan se oli ihan hallussa??" Vito oli myös ainoa joka radan aikana peruutti keilan päälle. Sitä voi tapahtua yllättäviäkin asioita kun leikkiin ryhdytään!
Kristian on enemmän poniravimies, mutta kunnostautui rauhallisena ja tarkkana poikana pujottelukilpailussa niin että ainakin allekirjoittaneella meinasi ääni mennä. Sunnuntaiaamuna puuhasimme Kristianin ja Rita-tamman kanssa kentällä kolmistaan, Kristianin ilmiömäinen oppimiskyky, tasapaino, ja hevosmiestaito pääsi oikein "kukkaan". Sama pujottelu sujui napaohjauksella ilman mitään apuvoimia tai kummoisia ohjan liikkeitä. Samoin onnistuivat ratsastuksen suhteen aivan vasta-alkajalta myös pysähdykset, liikkeellelähdöt, tempon säätely, peruutukset, ylipäätään kaikki mitä keksi innokkaalla oppilaalla teettää.
Pipsakin suoriutui radasta hienosti, äitinsä tosin tuli ohjaillessaan vetäneeksi ponilta päitset yli pikkuisten korvien, hupsistupsis!
Alati muuttuvassa säässä oli tärkeää pysyä lämpimänä, aavistuksen kylmettyneet sisarukset hytisivät loimen alla ja seurasivat kanssakisailijoiden suorituksia.
Jennin Tuula-äitikin saatiin pienten "yllytysneuvotteluiden" jälkeen hiillostettua hevosen selkään. Tämä kuva näytti kauempaa siltä että jotain taikuutta on ilmassa kun ei kauhaa näy ollenkaan, pallo vaan leijuu ratsukon mukana.
Uuden lumipyryn saavutettua kentän päätimme "juhlan kunniaksi" ottaa yhteiskuvan koko porukasta. Kaikki kavioeläimet käyttäytyivät mallikkaasti toistensa lähellä vaikka tässä olikin eri tarhaporukoiden jäseniä jokainen.
Kun vettä siellä kentällä kerran oli, julistin seuraavan kilpailun pääasialliseksi tavoitteeksi heittää rengasta ja roiskauttaa vettä mahdollisimman komiasti. Maalialue oli kentän hienoin rapakko. Martta ja Herri tekivät työtä käskettyä.
Jennin ja Viton ravinnostokankeus oli tiessään, ja toisen kierroksen tarkin heittäjäkin on tässä kuvassa. Hevosten kanssa oltiin "renkaanpyydystyslajin" suoritusten jälkeen testattu että ne eivät säikähtäneet jos niiden selästä putoaa jotain sälää. Yksikään ratsu ei suhtautunut epäluuloisesti selässään hilluvaan ihmiseen, ja riemukas kannustuksemme taisi yllyttää hummatkin vähän leikkimielisemmiksi vaikka kenttä oli enemmän kuin riittävän raskas. :D Iltapuhteeksemme teimme Pepin ja seurueeseemme kyökkivuorosta vapautetun Pauli-isännän kanssa melkoisen määrän ojia johtaaksemme edes osan vedestä pois kentältä sunnuntaita varten, kunnes emme enää nähneet mihin astuimme ja kuraiset kumisaappaat painoivat kuin lyijy. :D
Sanna ylitti itsensä ratsastamalla Ritalla "ei-kovin-monennen kerran" ilman satulaa, ylitti itsensä uudestaan ratsastamalla ravia ilman satulaa täysin vaikeuksitta, ja yllätti itsensä vielä sunnuntaina sekä lähtemällä kanssani maastoon että ravaamalla (jokseenkin vahvan painostuksen ja sitä seuranneen intensiivisen usuttamisen jälkeen) edestakaisin pitkin hiekkateitä. Satulakin alkoi tuntua omemmalta paikalta heti kun laitettiin jalustinhihnoihin viitisentoista senttiä lisää mittaa. Istunta satulan kanssa korjautui kertalaakista, minä hihkuin ja hypin tiellä, ja Sanna meinasi pakahduksissaan purra kieleensä. Hymyllä oli leveyttä pelon selättyessä niin että emännän äänikin oli falsetissa. Sohvi-tammalle tämä meinasin olla liikaa, se kun "sattui" olemaan käskynkässäni jouduttuani jalkautumaan kesken lenkin sen alettua arkoa toista etukaviotaan. Sohvin kanssa tuli aiemmin päivällä onnistuminen kentällä kun sain sen rentoutumaan ja myötäämään niskastaan ja pärskimään tyytyväisenä. Tuntuivat ravihevoselta onnistuvan väistöt ja etu-/takaosan käännöksetkin vaikka ne eivät tavoitteena olleetkaan. :D
Toivon kuvien tavoittavan sitä fiilistä mikä Koivukaaren Ponitallilla on. Sannalla on mieletön pelisilmä niin ihmisten kuin hevostenkin suhteen, iloista mutta semmoista "maadoittavaa" energiaa. Perheen luo saapuu kuin kotiin, ja lähtee aina ehkä ryytyneenä mutta rikkaana. :) Ponitallin väki ihmisineen ja eläimineen auttaa myös nuoria (ja vanhempiakin) ihmisiä kohtaamaan elämän vaikeita asioita, ja perhekäsite onkin paljon laajempi kuin nuo "kotitekoiset" lapset. Tallilla opitaan ensin hevosmiestaitoa ja vasta sitten ratsastus- tai ajotaitoa ja Koivukaaressa toimii myös heppakerho lähialueen lapsille. Ja ennen kaikkea, Koivukaaressa kaikki on AITOA ja niin sydämellistä että he voisivat pian suorittaa elinsiirtoja. :)
Iltasaunasta tullessamme, paljain jaloin terassilla ("Ai hitto kun on kylmät jäiset lankut, puuh kun pistää!") seistessämme ja tummien peltojen ylle nousevaa täysikuuta katsellessamme iloitsimme Sannan kanssa pitkästä ystävyydestämme, yhteisistä "eläimellisistä kokemuksistamme", ja toivoimme että mahdollisimman moni voisi kokea samanlaista mielenrauhaa kuin me tuolla hetkellä.
Koivukaaren tallin monipuolisesta tarjonnasta Korialla saa lisätietoa osoitteesta:
http://koivukaari.nettisivu.org/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti