perjantai 18. tammikuuta 2013

Kerronpa teille hevosesta...

Vai ettei Keltaisesta Pörssistä voi ostaa hyvää hevosta? Krissepä voi, ja osti jopa kaksi. (Okei, toinen oli shetlanninponi Romeo, mutta sen henkiset voimavarat olivat suuremmat kuin hevosen! :)). Kuvassa on Felagi frá Lukkola. Felagi oli se kulomusta kipinä joka sytytti aikuisiällä hevosharrastukseni pitkän tauon jälkeen. Oli mentävä ratsastustunneille, koska Krisse ei "pystymetsästä" päästänyt hevostensa kyytiin. Ei minun turvallisuuteni takia, vaan rakkaiden silmäteriensä hyvinvoinnin takia. Tämä kuva on otettu ensikohtaamisellamme, kun Krisse kutsui minut tutustumaan hevosiinsa. Rakastuin ikihyviksi. :)


Felagilla oli kaunein pää mitä olen ikinä hevosella nähnyt. Pienehköt tötterökorvat terävine kärkineen, tummat ystävälliset silmät piilossa muhkean tukan alla, nöppöinen turpa, leukaparta ja huulet jotka kyllä hypistelivät herkut irti karaistuneimmastakin katsojasta, taskut olivat varmasti tyhjät ennen kuin Felagin luota poistui. Tämä oli myös ainoa hevonen joka on ikinä _imeskellyt_ vaatteeni kiireestä kantapäähän kun kävin tarhassa sitä silittelemässä. Tämä toistui useilla vaatteilla ja usein, eikä väliä ollut taskujen tyhjyydellä tai vaatteiden puhtaudella. Hassu eläin. Komeakin Felagi oli, suurehko (rotuisekseen) ja vankka, mielestäni oiva paketti, ylväs äijä (tammojen luvalla). Määrätietoinen etenkin pummauksessaan mutta ei koskaan vihainen tai pahantahtoinen, ilkikurinen kylläkin! :)


Vähemmästäkin veti suun viivaksi kun tylsä akka pihtasi eväitä muka kuvan oton takia. Tästä lupsakkaasta "ruunanrupsukaisesta" (yksi lukuisista hellittelynimistä joita Felagilla oli) kuoriutui reissuun lähdettäessä aivan uudenlainen heppu, siitä tuli tanssahteleva "ori" joka hirnui jo pitkältä nähdessään vieraita hevosia saapuessamme esimerkiksi leirille läheiseen talli Hestbakkiin. Felagi oli kyläpaikassa huomattavasti vaikeampi käsiteltävä, mutta samalla en voinut olla (kiroillen ;)) ihailematta sitä voimaa mikä Felagista uhkui sen tarkkaillessa ympäristöään ja yrittäessä hurmata kaikki tallin tammat kertaheitolla (miksi tyytyä vähempään. ;)). Felagi oli vähänkin vieraissa maisemissa aivan parhaimmillaan, sitä ei kenttätyöskentely kiinnostanut, vaan se keskittyi hevossuhteisiinsa. Leirimaastossa sain Felagilta elämäni kyydit sen kiitäessä muun porukan keskellä sieraimet levällään, korskeana kuin sotahevonen.

Muistan ikuisesti myös ensimmäisen ratsastukseni Felagilla, Krisse oli pystyttänyt aurauskeppejä heinäpellon reunaan, piti kuulemma notkistella hevosen kylkiä pujottelemalla niiden välistä. Tein työtä käskettyä, Felagi pujotteli tunnollisesti, oli toiseen suuntaan jäykkä ja toiseen suuntaan vielä jäykempi. Opin samalla "istumalla" tärkeän asian islanninhevosesta. Vaikka kyljet olisivat jähmeät, kaula ei ole, sillä Felagi käänsi salamannopeasti kaulansa ja nappasi minua hampaillaan kengänkärjestä ilmoittaakseen että alkuverkka on NYT ohi ja metsäpolkujen kutsu kuultavissa, eiköhän mennä? :) Islanninhevonen on syntynyt kulkemaan.



Oma lauma oli Felagille kaikki kaikessa. Olimmepa Hestbakissa leirillä tai vain parin hevosen kanssa maastossa, lähtö ja tulo huomattiin tai huomioitiin aina. Lauma piti tiiviisti yhteyttä. Sain kerran kokea kotiinpaluun riemun Felagin kanssa, kun ratsastin sen yksinäni Hestbakista kotitallille jossa muu lauma sitä jo odotti. Matkan edetessä Felagi nuuhki muiden hevosten jättämät kasat, ja nauraen totesin sen olevan kuin intiaani jäljityshommissa ja vain vaivoin sain inkkarihuudon tukahdutettua ja oltua karauttamatta laukkaan soratiellä. Noin kilometrin päässä kotoa alkoi jo olla vaikeuksia pysyä käynnissä, koska tilan ja oman lauman veto alkoi kohista Felagissa. Se hirnui naapuritallin hevosille kun peltosuora aukeni, kengät kopsottivat asfalttipätkän pintaan ryhdikkäästi. Kotitiellä hirnunta vain yltyi, ja taas oli käsissäni se Uljas Musta, villi arojen viilettäjä. Kun talli tuli näkyviin, päätimme tulla pihaan tyylillä, meitä oltiin vastassa. Pyytää tai vaatiahan minä en Felagilta osannut, mutta tällä kertaa tuli ihan pyytämättä niin hienoa tölttiä (Felagin kapasiteetin huomioon ottaen), että vesi valui solkenaan silmistäni ja hihkuin silkasta riemusta. Tunsin hevosen voiman ja innon niin konkreettisesti etten voinut olla nauramatta kun setähevonenkin valmistautui tekemään kunnon "entreen" hirnuen ja puhisten. Sen ilo jälleennäkemisestä oli aina sykähdyttävää. Sille koti (oikeudenmukaisella emännällä ja mehevällä pyöröpaalilla) ja lauma (erityisesti kiima-aikoihin tietysti) oli parasta mitä se tiesi, ja sillä todella oli hyvä koti. Krisselle se hörisi aina lämpimästi, minulle ruoka-ajan lähestyessä. Ai niin ja tietenkin aina satulaan noustua piti saada palkka, siitä muistutettiin rytmikkäällä pok-pok -äänellä jos ei alkanut herkkuja herua, se oli vähän niin kuin hörinä mutta pienellä käskevällä säröllä. :D


Krisse vaihtoehtoisesti nauroi tai pyöritteli silmiään aina pakkomielteiselle tarpeelleni nyhrätä Felagin kanssa, usein olinkin vielä harjauspuuhissa kun Krissellä oli jo humma satuloituna ja lähtövalmiina. Felagin karva oli armoton turvemagneetti, ja se oli alati vähän nuhjuisen näköinen verrattuna tammoihin joiden karva tuntui suorastaan itsepuhdistuvalta tai vähintäänkin hyvin lian piilottavalta. Mustasta hevosesta kaikki pöly näkyi ja haaveilinkin monesti meneväni salaa tallille pesemään ja kuuraamaan Felagin kiiltäväksi. Tai ainakin tulevani tuntia ennen Krisseä paikalle saadakseni harjata sydämeni kyllyydestä tuota mustaa mörrikkää joka tuntui nautiskelevan rahnutuksesta etenkin jos turvan edessä oli syysomenoita. Ilo hienoksi harjatusta hevosesta oli aina lyhytikäinen, hevonenhan menee piehtaroimaan pienimmänkin mahdollisuuden saadessaan tuon "puleerauksen" jälkeen. Noh, ainakin tässä kuvassa uljas lainaritarini on kiiltävä kavioita myöten! Kaviokuumeen sairastettuaan Felagilla oli pitkään vähän sellainen "kapinen" karva kesät talvet ja se laihtui kovasti potiessaan. Tänä syksynä se suureksi riemukseni alkoi taas näyttää vähän pulleammalta ja talvikarvastakin tuli paksu ja hieno.


"Mustaa kahvia ja valkoinen sokeripala". Felagi ja Ising vieraisilla Hestbakissa
(Vaanilan Kartanon tiluksilla).


Tässä kuvassa oltiin tulossa leiriltä Hestbakista. Felagi tykkäsi aina painella tammojen perässä seuramiehenä, hitaampina jäätiin aina laukkaosuuksilla pölyä nielemään mutta Felagi toiseksi viimeisellä reissullamme piristi sitten noita pätkiä pienillä pukkihypyillä. :) Felagi ei lähtenyt tammojen toikkarointeihin mukaan, vaikka oli se kuulemma nuorena miehenä hypännyt Krisse kyydissään maantienojan yli jotain säikähdettyään. Jos tammat jäivät tien päällä jotain kohtaa epäröimään, Felagi meni edeltä. Tammojen oli pakko tulla perässä vaikka vain palauttaakseen mokoman jäppisen omalle paikalleen jonon hännille. Ennen uutta vuotta poukkoilimme pitkin Krissen miehen Markun pelloille tekemiä ratsastusreittejä Vissan perässä. Minulla ja Felagilla oli yhteinen "vika". Olimme molemmat aika kömpelöitä. Felagilla oli myös erikoinen tapa herpaantua joten jos kehuin sitä oikein rotevasti vaikkapa laukkapätkän jälkeen, se usein kompastui samalla sekunnilla. Siinä missä tammat ylittivät lumen peittämät ojat talvisin erittäin varovaisesti, Felagi rymisteli menemään kuin hirvi, pohjien kautta jos ei muuten päässyt tarpeeksi vikkelästi. Taisi minullakin olla joka askellajille oma ääni, käynnissä se oli "Kääääk, kato mihin astut ja nosta niitä kavioitas!", ravissa "Herranjestas mikä ison hevosen poljenta!", töltissä "Pläk-änd-dek-ker" jolla tavoittelin halutun kuuloista rytmiä puhtaaseen askeleeseen, ja laukassa ihan hillitön nauru silkasta riemusta.

Nyt Krissen laumassa ja sydämissämme on Felagin mentävä ammottava aukko Felagin menehdyttyä äkillisesti. Se löytyi laitumelta pois nukkuneena 17.1.2013. Vain parikymppisenä suuri rakkauteni ja tärkein oppimestarini karkasi hyppysistäni ensimmäisen ja viimeisen kerran. Hyvää matkaa hevosten taivaaseen huru-ukko, vie terveisiä sinua siellä vastassa oleville kaviokavereille. Kiitos kaikesta.

He knows when you're happy.
He knows when you're comfortable.
He knows when you're confident.
And he always knows when you have carrots.
            - Author unknown


1 kommentti:

- Tuija - kirjoitti...

Ihana tarina <3